Nuorta näkemystä luovuuteen ja innovatiivisuuteen
Reykjavikissa Islannissa järjestettiin 2.- 4.12. Innovation and Creativity in the hands of the young -konferenssi. Sen tarkoituksena oli koota Pohjoismaiden innovatiivisia nuoria yhteen vaihtamaan ajatuksia, esittelemään taitojaan ja verkostoitumaan. Tapahtumaan osallistui myös kahdeksan suomalaista luovaa ja lahjakasta nuorta: Camilla Anderzén, Niklas Blomberg, Anna-Maija Iskanius, Nikolo Kerimov, Ilari Laitinen, Misa Lommi, Mirja Neuvonen ja Mikael Sabbah.
Luovuuden ja innovoinnin ohjelmajulistus Euroopalle
Teemavuoden päätteeksi on laadittu ohjelmajulistus luovuuden ja innovoinnin roolista EU:ssa. Ohjelmajulistuksesta saadaan myös aineksia vuosiksi 2010-2020 laadittavaan EU:n strategiaan. Ohjelmajulistuksen ovat laatineet teemavuoden lähettiläät, jotka ovat eurooppalaisia taiteen, tieteen, liike-elämän ja koulutuksen edustajia.
Ohjelmajulistuksessa haetaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten Eurooppa voi pärjätä
globaalissa kilpailussa? Miten sen luovuus- ja innovointipotentiaalia voidaan paremmin hyödyntää?
Millä tavalla julkinen sektori voi edistää luovuutta ja innovointia?
>
Ohjelmajulistus
.
Luovuuden ja kahvitaukojen teemavuosi
Ei luovuutta ja innovaatioita ilman toimikunta! Kulttuurisuunnittelija Panu Mäenpää kertoo
kokemuksistaan yhdessä sellaisessa sekä pohtii tapoja, joilla luovuutta voitaisiin
tukea.
Lue lisää >



