Interkulttuurinen draamatyöpaja vei mennessään
Teatterikorkeakoululla järjestettyjen Sovella taidetta -messujen yhteydessä oli mahdollisuus
osallistua erilaisiin työpajoihin. Etusivun toimittaja päätti lähteä katsomaan, mitä sisältää
interkulttuurinen draamatyöpaja.
Työpajan kuvaus kuului tiivistettynä näin: "Työpajassa tehdään harjoituksia ja tutustutaan
draamatarinoihin, jotka ovat muotoutuneet maahanmuuttajaryhmien kanssa toimittaessa."
Siitä on aikaa, kun olen ollut kosketuksissa minkäänlaisen teatterin tai työpajan kanssa.
"Luokkahuoneen" lattialla makaa rivissä jos jonkinlaista naamiota. Mieleeni tulee heti, mihin minä
olen taas itseni luvannut?
Työpajan vetäjä Elina Rainio ottaa meidät jokaisen henkilökohtaisesti hymyillen vastaan.
Porukka alkaa kerääntyä luokkaan ja meitä on ikähaitarista aina noin 25-vuotiaasta jonnekin
keski-iän tietämille. Suurimmalla osalla on hyvä syy olla työpajassa. He työskentelevät erilaisissa
yhteisöissä ja tilanteissa muun muassa maahanmuuttajien kanssa
Norsu, gorilla, palmu ja orava
Aloitamme tutustumalla toisiimme piirissä. Jokaisen täytyy tehdä joku liike, ihan millainen vain,
ja sanoa oma nimensä. Muut ryhmäläiset toistavat nimen ja liikkeen. Mieleeni pälkähtää, että eipä
hassumpi tapa muistaa ihmisten nimet. Paljon tehokkaampaa kuin tavanomainen kättä päivää.
Lämmittely jatkuu erilaisten kontaktileikkien avulla. Mieleenpainuvin on leikki, jossa piirin
keskeltä määrätään, oletko palmu, gorilla vai norsu. Kun perusteet ovat hallussa, vaikeutetaan
leikkiä lisäämällä norsulle korvat, palmulle oksat ja gorillalle kirppuja syövät apinat. Ryhmä
alkaa selvästi lämmetä, koska aikaan saadaan myös naurunremahduksia. Sattuman kautta kehitämme
vielä oravan, joka on loppujen lopuksi yksi veikein "hahmo".
Kuvasta konkreettiseksi teoksi
Aikamme pidettyä ääntä, on aika keskittyä ryhmän hallintaan sanattomasti. Rainio näyttää meille
paperilapulla kuvion neliö. Meidän tulee muodostaa vastaava kuvio ryhmänä ilman sanoja. Seuraavaksi
vuorossa on haastetta, kun paperista löytyy kirjain A. Aika ripeästi olemme koko porukka pitkin
maata makaamassa A:n muotoisessa kuviossa. Kuviot vain vaikenevat, mutta ryhmämme on
innovatiivisella päällä.
Seuraavaksi pidämme pienen keskustelutilaisuuden, jossa voimme kaikki kertoa kokemuksiamme ja
jakaa vinkkejä. Tässä vaiheessa olen itse jo niin innostunut harjoituksista, että mietin, missä
niitä voisin hyödyntää.
Kylmiä väreitä ja kyyneleitä
Viimeiset harjoitukset tehdään kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmä tekee harjoitusta naamioilla.
Jokainen saa valita mieleisensä naamion rivistöstä ja miettiä peilin edessä millainen olemus siihen
sisältyy. Itse päätän jäädä tähän ryhmään, koska naamiot eivät ole minulle niin tuttuja.
Valitsen mytologisen linnun naamion ja alan kehittämään hahmoa. Päätän rinnastaa sen
murrosikäiseen lapseen, joka uhittelee, mutta on samalla pelokas sivustaseuraaja. Hämmästyn
itsekin, miten helppo omaa roolia on kehittää ja siihen heittäytyä. Tällaiset naamarit pitäisi
löytyä toimistojen kahvihuoneesta!
Toinen ryhmistä toteuttaa Living news paper -harjoituksen, jossa päivän uutinen muuttuu
eläväksi. Uutinen muuttuu pieneksi näytelmäksi, joka huipentuu kulmakohtaamiseen, jossa valitut
vastaparit pohtivat tilannetta. Roolihenkilöt pysyvät samana, mutta esittäjät vaihtuvat.
Molemmat työpajat nostavat tunteita pintaan. On kohtaamisia, jotka saavat kylmät väreet
kulkeutumaan selkää pitkin. Living news paper kirvoittaa yhdeltä esiintyjältä ihan aidot
kyyneleet.
Työpajan päätyttyä tulee hieman haikea olo. Eikö me voitaisi nähdä uudelleen? Uskomatonta miten
tuntematon porukka voi tiivistyä niin nopeasti reilussa kahdessa tunnissa. Draaman vaikutusta ja
hyötyä ei tulisi aliarvioida missään kontekstissa. Se sopii työpaikoille ja oppimiseen. Se on
vapauttavaa ja voi ratkaista kiperänkin ongelman erilaisissa yhteisöissä.
- Susanna Manu
PS.
Katso myös tämän lehden artikkeli
Taide ja kulttuuri luovat
hyvinvointia
|