Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 18.2.2010  

Tiu ja yksi digi-ideaa palkittiin

Luovimo auttaa luovien alojen yrityksiä maailmalle

Elinikäinen oppiminen ylläpitää työkykyä

Avaintilastoja koulutuksesta

Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Kansanedustajat kysyvät – valtioneuvosto vastaa

Opettajatiedonkeruu alkamassa

Uusia julkaisuja

Valokuvauskilpailu eurosta nuorille

Resumé på svenska

< Etusivulle

Opettajatiedonkeruu alkamassa

Kattavan tiedon saaminen koulutuksen avainhenkilöistä opettajista on tärkeää monille tahoille. Sitä tarvitsee mm. opetushallinto suunnittelussaan ja päätöksenteossaan.

julkaisu

Opettajat Suomessa 2008 -tilastoja on saatavilla Opetushallituksen www-sivuilta.

Tiesitkö, että
… Luokanopettajien ja esiluokanopettajien kelpoisuustilanne vaihteli alueellisesti. Lääneittäin paras tilanne oli Oulun läänissä, jossa 98,3 prosenttia luokanopettajista ja esiluokanopettajista oli muodollisesti kelpoisia hoitamaansa virkaan. Kelpoisuustilanne oli muuta maata vaikeampi Etelä-Suomen läänissä.

... Lukioiden rehtoreista ja opettajista naisia oli 66,8 prosenttia. Naisten osuus oli ruotsinkielisessä lukiokoulutuksessa hieman pienempi (63,1 %) kuin suomenkielisessä lukiokoulutuksessa (67,1 %). Suhteellisesti vähiten naisia oli lukion rehtoreissa, 33,6 prosenttia. Suomenkielisten lukioiden rehtoreista naisia oli 32,4 prosenttia ja ruotsinkielisten 45,7 prosenttia.

… Ammatillisten opettajien nuorimpaan ikäluokkaan (alle 40 vuotta) sijoittui 19 prosenttia opettajista, ikäluokkaan 40–49 vuotta sijoittui 33 prosenttia opettajista ja vanhimpaan ikäluokkaan 47 prosenttia opettajista. Vastaavasti yhteisten opintojen opettajien nuorimpaan ikäluokkaan sijoittui 22 prosenttia opettajista, seuraavaan ikäluokkaan 32 prosenttia ja vanhimpaan ikäluokkaan 45 prosenttia.

Nämä tiedot ja paljon muuta tilastotietoa opettajista löydät julkaisusta Opettajat Suomessa 2008, jossa analysoidaan suomalaisen opettajakunnan ikärakennetta, muodollisen kelpoisuuden tilaa, sukupuolijakaumaa ja muuta opettajien aseman ja opettajankoulutuksen kehittämisen kannalta keskeistä tilastotietoa.

Tiedot perustuvat vuonna 2008 toteutettuun valtakunnalliseen opettajatiedonkeruuseen. Tilastokeskus tekee myös tänä keväänä kaikkia opettajia koskevan valtakunnallisen kyselyn.

Tiedon keruu käynnistyy keväällä

Maalis-huhtikuussa Tilastokeskus lähettää kaikkiin peruskouluihin, lukioihin, ammatillisiin oppilaitoksiin ja vapaan sivistystyön oppilaitoksiin sähköiset tiedonkeruulomakkeet henkilöpohjaisten tietojen keräämiseksi opettajista.

Tiedonkeruuseen sisältyy ikärakenne- ja kelpoisuuskysymysten ohella myös täydennyskoulutukseen ja työelämäjaksoille osallistumista sekä opetusryhmäkokoja koskevia kysymyksiä.

Opettajatiedonkeruuta on valmisteltu opetusministeriön, Tilastokeskuksen, Opetushallituksen, Kuntaliiton ja OAJ:n yhteistyönä opetusministeriön asettamassa ohjausryhmässä.

Kerättävät tiedot tulevat opetusministeriön ja Opetushallituksen käyttöön tilastolukuina, yksittäisten opettajien tietoja nämä tahot eivät saa käyttöönsä.

Kattavan tiedon saaminen Suomen korkeatasoisen koulutuksen avainhenkilöistä opettajista on tärkeää monille tahoille. Suoraan tiedonkeruusta hyötyy ensisijaisesti opetushallinto suunnittelussaan ja päätöksenteossaan. Tiedot ovat myös tarpeen korkeakouluille niiden ennakoidessa opettajankoulutustarpeita. Tiedoista on välillisesti hyötyä kaikille opettajille ja opettajiksi kouluttautuville, kun päätöksenteko pohjaa opettajilta itseltään saatuun faktatietoon.

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu
Tilaa Etusivu
ISSN 1458-8056
Päätoimittaja:
jaana.luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
liisa.heikkila@minedu.fi
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 
Opetus- ja kulttuuriministeriö

webmaster@minedu.fi