Tiu ja yksi digi-ideaa palkittiin
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin D²-tapahtuma toi yhteen digitaalisen median
asiantuntijoita ja tekijöitä päivän mittaiseen ideakilpailuun ja seminaariin. Tapahtumassa myös
palkittiin 21 digitaalisen median sisältö- ja palvelukonsepti-ideaa yhteensä 42 000 euron
jatkokehityspalkinnoilla.
Seminaarissa perehdyttiin digitaalisen sisällöntuotannon näkökulmiin, kuten tekijän- ja
patenttioikeuksiin, hiljaisiin signaaleihin ja megatrendeihin sekä luovan teollisuuden ansainta- ja
rahoitusmalleihin. Tapahtuma on osa AVEKin DigiDemo-ohjelmaa, jota opetusministeriö rahoittaa.
DigiDemo-määrärahan avulla on tuettu esituotantovaiheessa olevia kehittämishankkeita, joille on
ollut tarjolla hyvin vähän muuta rahoitustukea. Kulttuurisen merkityksen lisäksi tuella on siten
ollut huomattava taloudellinen vaikutus kulttuuri- ja luovien alojen yrityksille.
Seminaarissa Oululaisen Tuonela Productions Oy:n toimitusjohtaja
Jussi Autio kertoi DigiDemo-rahoituksen merkityksestä aloittavan yrityksen
tuotekehitykselle.
Hänen mukaansa DigiDemo-määräraha rohkaisee ja sitouttaa yrittämiseen. Rahoituksen
etupainotteisuus etu, sillä se alentaa hakijan kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Hän piti hyvänä
hakemus- ja raportointiprosessin keveyttä sekä sitä, että tukea voi saada myös ilman
henkilökohtaisia kontakteja. Maantieteellinen etäisyys ei näin ole esteenä tuen hakemiselle.
Harjoitus tekee mestarin
Yhtenä tapahtuman tarkoituksena oli valmentaa sisällöntuottajia myymään ja markkinoimaan itseään,
tuotantojaan ja ideoitaan.
Päivän aikana käydyssä pitchauskilpailussa kolme tuomaristoa ruoti sisältöideoita ja
palvelukonsepteja 10 minuutin esitysten pohjalta. Kisaan oli ilmoittautunut 70 suomalaista
sisällöntuottajaa.
”Ideat olivat ilahduttavan monipuolisia, ja pitchaajat olivat selvästi paneutuneet
esitystensä valmisteluun. Suomalaisilla sisällöntuottajilla on kykyä esitellä ideoitaan, mutta
tämäntapainen harjoittelu on tehokas tapa kehittää taitoja edelleen”, luonnehtivat tuomarit
yleistunnelmia.
"Vastaavalle tilaisuudelle on tarvetta tulevaisuudessakin. Tilaisuuden onnistuminen ja
osallistujien myönteinen palaute vahvistavat suunnitelmia järjestää samantyyppinen kilpailu vuoden
kuluttua uudestaan", arvioi DigiDemo-ohjelman kehittämisestä vastaava ylitarkastaja
Leena Laaksonen opetusministeriöstä
”Tapahtuma oli hyödyllinen monellakin tapaa. Taloudellisen tuen lisäksi erityisesti
aloittavan tekijän on tärkeää saada pitchauskokemusta menestyäkseen jatkossa”, totesi IRC-gallerian
perustaja ja nyt palkittu
Matti Kari Bandreactor Oy:stä.
Pitchaajien laaja ikäjakauma yllätti myönteisesti
Minni Niemelän, jonka virtuaaliympäristöön sijoittuva tuotantoidea palkittiin niin
ikään. "Hienoa, että tuomaristo ymmärsi ideani ja suhtautui siihen asiallisesti."
Myös
Nina Brunberg piti tapahtumaa hyödyllisenä. "Tämä oli ensimmäinen
pitchauskokemukseni. Ideatasolla oleva tuotekonsepti oli helppo selittää tuomareille." Seminaarissa
kuulluista puheenvuoroista hän sai lisäpontta selvittää erityisesti tuoteoikeuksiin liittyviä
kysymyksiä.
Tukea tuotekehitykseen
DigiDemo-ohjelma tukee luovien alojen digitaalisiin päätelaitteisiin suunnattujen sisältöjen ja
palvelujen tuotekehitystä.
Tukea voi hakea konseptin tai käsikirjoituksen suunnitteluun tai demohankkeeseen.
Valintakriteereitä tuen myöntämiselle ovat hankkeen innovatiivisuus, tuotannon
toteuttamisedellytykset ja hankkeen kaupalliset menestymismahdollisuudet kansallisesti tai
kansainvälisesti.
Avustukset myönnetään opetusministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta, joka vuonna 2010 on
enintään 750 000 euroa. Seuraavan DigiDemo-määrärahan hakuaika päättyy 30. maaliskuuta.
Edellisen kerran DigiDemo-tukipäätöksiä tehtiin lokakuussa 2009, jolloin hakemuksia tuli 128, ja
myönteisen päätöksen sai 29 hanketta.
Demohankkeeseen myönnetyn avustuksen määrä on vaihdellut 10 000 - 20 000 euron välillä.
Konseptituki on 5 000 euroa.
Saatu avustus on mahdollistanut hankkeen tuotteistamisen kaupalliseksi tuotteeksi tai
palveluksi. Joissakin tapauksissa on saavutettu pioneeriasema tietyllä digitaalisen median
osa-alueella. Usein avustus on ollut edellytys hankkeen toteuttamiselle. Jotkin tukea saaneet
hankkeet ovat saavuttaneet myös kansainvälistä menestystä, kuten Habbo Mobile
online-pelimaailma.
- Anna Leppälä
|
Ideasta demoksi -palkintojen saajat:
Robert Olkinuora, Bloomgroup Oy
Janne Salminen, T:mi I hate Mondays Design
Matti Kari, Bandreactor Oy
Jyrki Kohonen, Elmorex Oy
Mikko Lahtinen, Tuonela Productions
Minni Niemelä, T:mi Sujuva juttu
Harri Ketamo, Gameminer Oy
Kare Hellen, NDFC Helsinki Oy
Jonne Valola
Tilda Korkeela ja Hanna Seppänen, Alhambra Komedia
Markus Kosonen, Karismafilms Oy
Raija Marjamaa, Stailamos Oy
Metsämarja Aittokoski, Valoaurinko Tuotanto
Tittamari Marttinen
Klaus Oesch
Jape Kantola, Editsonic Oy
Nina Brunberg, Mediamadam
Tapio Nurminen, Tietokannat.fi Suomi Oy
Taro Morimoto
Katja Virta
Olli Sulopuisto, Nonfiktio
Lisätietoa
DigiDemo-rahoitusohjelmasta
|
|