Teemana maailmalaajuinen vastuu

Varmasti hyvää

FT Thomas Wallgren on Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtaja, dosentti ja yliopistonlehtori, Suomen pakolaisavun hallituksen puheenjohtaja sekä Helsingin kaupungin-valtuutettu. Opetusministeriön marraskuisessa  Kasvaminen globaaliin vastuuseen -seminaarissa Wallgren piti alustuksen aiheesta Millaista etiikkaa maailma tarvitsee?. Tänään Wallgren valottaa kysymystä "Miksi auttaisimme pakolaisia?" http://www.pakolaisapu.fi

Finanssikriisin ja mahdollisen laman kynnyksellä joudumme jälleen solidaarisuuden perimmäisten kysymysten äärelle. Miksi auttaisimme pakolaisia? Me tiedämme perustavimman vastauksen. Me autamme pakolaisia koska he ovat hädässä ja hädässä olevia kanssaihmisiä tulee auttaa. Tämä yksinkertainen moraalinen totuus on pakolaisavun kulmakivi. 1900-luvun suurimpiin saavutuksiin kansainvälisen oikeuden puolella kuuluu vuonna 1951 solmittu Yhdistyneiden kansakuntien pakolaissopimus. Sopimus velvoittaa kaikkia sopimusosapuolina toimivia maita tarjoamaan maahansa saapuville pakolaisille turvapaikan. Meillä on siten moraalisten velvoitteiden lisäksi oikeudellisia velvoitteita pakolaisia kohtaan. Tämä on toinen syy pakolaisten auttamiselle. Mutta ei siinä kaikki.

 Viennistä riippuvaisena maana Suomi ei voi menestyä globaalin etelän kasvavilla markkinoilla ellei meitä tunneta avoimena, reiluna, myönteisen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan maana. Vastaavasti pienen maan poliittinen etu, viime kädessä myös maan itsenäisyys, perustuu aina suurelta osin maan nauttimaan arvostukseen.

Suomen kansainvälisen arvovallan peruskivi on osaamisen ja tekojen ansiosta hankittu maineemme yhteistyökykyisenä, maailmanlaajuista yhteisvastuuta kantavana maana. Suomen kulttuurinkin menestys on myönteisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan varassa sillä erilaisten kulttuurien kohtaaminen on oppimisen, luovuuden ja elämän ilon voimakkaimpia lähteitä. Pakolaisten auttaminen on siis oikein mutta samalla myös hyödyllistä, talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta.

Lukija arvaa tietenkin jo taka-ajatukseni. Jos eettiset, oikeudelliset, taloudelliset, poliittiset ja kulttuurin liittyvät syyt kaikki puhuvat reilun, anteliaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan puolesta miksi Suomi ottaa vuodessa vain 750 kiintiöpakolaista ja miksi Suomen tuki YK:n pakolaisjärjestöille on suuruusluokkaa 10 miljoonaa euroa vuodessa eikä esimerkiksi 100 miljoonaa euroa?

Vastaus on ilmeinen. Kun alamme puhua hyödystä asiat ja arviot muuttuvat monimutkaisiksi ja kiistellyiksi. Taloudellista, poliittista ja kulttuurista menestystä voi yrittää hakea muulla tavoin kuin avoimuuden ja yhteisvastuun pohjalta. On toki myös selvää, että pakolaisuutta tulee aina yrittää ennaltaehkäistä ja että pakolaisia pitää yrittää auttaa lähellä kotimaitaan. Juuri tähän perustuu suuri osa Suomen Pakolaisavun toiminnasta.

Kaikkia ei kuitenkaan voida omissa maissaan tai lähialueillaan auttaa. Talouden kehityksestä ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen johdosta on syytä epäillä, että alkaneesta vuosisadasta tulee ennennäkemättömien muuttoliikkeiden vuosisata. Rajojen sulkeminen tulee olemaan entistä vaikeampaa ja tuskallisempaa. Parhaiten tulevatkin pärjäämään ne maat ja alueet, jotka onnistuvat avautumisessaan.

Tälle kannalle löytyy paljon erinomaisia perusteita. Silti avoimuuden hyödyllisyys meille on aina epävarma asia. Varmuudella tiedämme sen sijaan, että ihmisen osa on arvottaa onnistumisensa elämässä eettisten perusarvojen valossa. Siksi ihminen ja yhteiskunta, jotka antavat hyödyntavoittelun liiaksi ohjata toimintaansa, eivät toteuta parhaita mahdollisuuksiaan. Tämä yksinkertainen totuus on hyvä muistaa myös keskustelussa pakolaispolitiikkamme vaihtoehdoista. 
 


Teemasta aiemmin kirjoitettua

Mimmi: Estääkö pelko rakastamasta?

Arasti hiljaa hiipien
varovainen askellus kulkee kohti toista
-ensimmäinen yhteydenotto.
Hiljaa kasvaa ymmärrys yli rajojen.
Ylettäytyy liki,
vaikkei alku olekaan helppo.
Koska pelko pelottaa.

Pelkää, että satuttaa toista,
tai antaa itseensä sattua.
Kun ei tunne tapoja
eikä vierasta maata.

Ja kun kaikilla kuulemma on oikeus elää pelotta.
Ja kun toinen ehkä vasta opettelee iltaisin nukahtamaan
ilman sodan pauhua,
joutumatta enää niin kovin miettimään - koittaako huomenna uusi aamu.

Mutta ollapa rohkeutta taltuttaa se peloista suurin,

pelko ottaa kädestä kiinni ja - rakastaa.

-Susanna Rauno-

	Sivun alkuun
	Lähetä juttu
	Tulosta