Teemana maailmanlaajuinen vastuu
Lasten ja nuoren mediakulttuurit kasvattajien haasteena
|
FT, dosentti Sirkku Kotilainen toimii Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkijana.
Hänellä on dosentuurit Jyväskylän yliopistossa nykykulttuurin tutkimuk-sessa ja Turun yliopiston
mediatutkimuksessa. Jyväskylässä Kotilainen johtaa Suomen Akatemian tutkimus-hanketta "Global
Comparative Research on Youth Media Participation" vuosina 2009-2011.
Teemapalstalla julkistava Sirkku Kotilaisen artikkeli sisältyy syyskuussa julkistettavaan
teokseen
Tulevaisuus meissä. Kasvaminen maailman-laajuiseen vastuuseen. Teos julkistetaan 8.9.
seminaarissa (klo 12-17)
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa Helsingissä.
Seminaarin puhujia ovat professori, oikeus-hammaslääkäri Helena Ranta, kansainedustaja Jyrki
Kasvi, pääsihteeri Aaro Harju, emerita toiminnanjohtaja Pirkko Lahti, pääsihteeri Mirjam Kalland
sekä professori ja Suomen Unesco-toimikunnan jäsen Rauni Räsänen.
Seminaari-ilmoittautumiset 18.8
mennessä. Lisätietoja johanna.lampinen@
ihmisoikeudet.net tai
monica.melen-paaso@minedu.fi
|
Kymmenvuotias poikani istuu koneella ja selaa You Tubesta erilaisia kitaraversioita
suosikkikappaleestaan, josta on tällä viikolla tehtävänä opiskella yksi osa soittotunnille. Välillä
hän tarkastaa Mesen, josko joku kaveri ilmoittaisi siellä olemassaolostaan. Kavereita ei ala
kuulua, joten poika siirtyy verkkopeliin, panee headsetin päähänsä ja kysyy mikrofonin kautta
muilta pelaajilta: do you speak english?
Tämä yllä kuvattu tilanne on aika tavallinen meidän perheessämme, ja esimerkiksi käännösapua
kysytään minulta usein. Kun heitän tutkijan takin naulaan ja ryhdyn äidiksi, saan kamppailla lasten
mediasuhteisiin liittyvien kysymysten kanssa käytännössä. Varsinkin lapsen ajankäyttö pelaamiseen
tai television katseluun on jatkuvaa neuvottelua kuten useimmissa perheissä.
Mediakulttuurin tutkijana olen kiinnostunut myös joistakin erityiskysymyksistä, esimerkiksi
siitä monipuolisesta oppimisesta, jota lapset ja nuoret tulevat toteuttaneeksi vapaa-ajan
toiminnoissaan median parissa ja niistä haasteista, joita kasvattajille asettuu tällaisen
toiminnallisen ja osallistuvan informaalin oppimisen myötä (vrt. esim. Buckingham 2003; Suoranta
2003).
Alun esimerkistä voimme havaita ainakin kahdenlaista oppimista: tavoitteellista omaehtoista ja
tahatonta. Ensinnäkin pojalla on halu oppia soittotunnilla tehtäväksi annettu kappale, ja verkossa
voi nähdä ja kuulla kitarankäsittelyä. Toiseksi, poika näyttäisi oppivan ainakin englanninkieltä,
vaikka oppimisen motivoijana ei toimikaan varsinaisesti kieli, vaan mielenkiintoinen toiminta eli
pelaaminen. Lisäksi voimme kysyä, mitä hän ja varsinkin häntä vanhemmat pelaajat oppivat
kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta kansainvälisillä peliareenoilla. Kansainvälistä toimintaa
on tarjolla jo K12 peleissä. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi yli 11 miljoonan pelaajan
fantasiaroolipelit World of Warcraft ja Perfect World.
|
Verkko on siis globaali julkinen media, jonka erilaisia julkisuusasteita palvelujen tarjoajat
hyödyntävät tuotteissaan, myös linkitettyinä perinteisen median tarjontaan esimerkiksi erilaisten
elokuvien ja televisio-ohjelmien fanisivustojen ja keskusteluryhmien kautta (esim. Suoranta &
Vadèn 2007). Joka tapauksessa lapset ja nuoret toimivat näillä julkisilla areenoilla
maailmankansalaisina yhteydessä eri kulttuureihin. Heitä ei voi kasvattaa enää pelkästään tulevaa
aikuisikää varten, vaan tässä ja nyt tapahtuvaan vastuulliseen toimintaan.
Mediaympäristöissä ylitetään oppimisen rajoja
Medialla tarkoitetaan yleensä julkisia esityksiä ja käyttömahdollisuuksia tarjoavia viestimiä
kuten televisiota, sanomalehtiä ja nykyään myös tietokonetta ja matkapuhelinta, joista on yhteys
internetiin. Kulttuurisesta näkökulmasta puhutaan mediasta merkityksiä välittävänä rakenteena
esityksineen sekä tulkinnan ja käytön tapoineen. Media siis välittää ja kytkee meitä erilaisiin
suhteisiin kanssaan, esimerkiksi kuluttajiksi, käyttäjiksi tai median tekijöiksi, kun esimerkiksi
julkaisemme omia töitämme verkossa. Tässä yhteydessä puhumme lasten ja nuorten mediasuhteista,
jolloin media määrittyy luontevasti juuri merkitysten välittämisenä ja välittymisenä, siis
vastavuoroisena, kulttuurisena suhteena (vrt. esim. Ridell 2006).
Lasten ja nuorten mediasuhteita on tutkittu 1900-luvun alkupuolelta lähtien, joskin pääpaino
on ollut erilaisten median vaikutusten selvittämisessä, mutta myös viestimien käyttötapoihin ja
mediaesitysten tulkintoihin liittyviä tutkimuksia on tehty runsaasti eri puolilla maailmaa
(Carlsson & Feilitzen 2006). Varsinkin nuorten internetin käytön määriä ja tapoja on ryhdytty
avaamaan viime vuosina erityisesti Euroopassa.
Tulosten perusteella tytöt haluavat keskustella, lähettää sähköpostia, kommunikoida
galleriasivustoilla ja osallistua yhteiskunnallisestikin, kun taas pojat mieluiten pelaavat,
toimivat peliyhteisöissä, lataavat tiedostoja ja rakentavat sivustoja (esim. Livingstone, Bober
& Helsper 2004). Sonia Livingstone ja Ellen Helsper (2007) ovat havainneet lisäksi
brittinuorten keskuudessa sosioekonomisia, syventyviä eroja, ei kuitenkaan verkkoon pääsyssä vaan
internetin käyttötavoissa ja -mahdollisuuksissa. Voidaan ajatella, että myös Suomessa eron
tekijöinä voivat toimia sosioekonomiset taustatekijät kuten lasten mahdollisuudet tarvittaviin
lisälaitteisiin, uusiin peliversioihin tai verkkoyhteisöjen käyttömaksuihin, mutta lisäksi kotien
ja koulujen kulttuuriset resurssit, kuten osaaminen ja halu osallistua lasten mediataidoissa
tukemiseen (vrt. Pohjola & Jokinen 2009).
Joka tapauksessa verkko tai muu media ei ole nuorten elämässä mikään erillinen teknologia tai
virtuaalinen maailma , vaan se linkittyy saumattomasti heidän muihin toimiinsa ja kiinnostuksen
kohteisiinsa esimerkiksi omien elokuviensa tekijöinä tai yhteiskunnallisina osallistujina (vrt.
Sihvonen 2009). Olen kuvannut tutkija Leena Rantalan kanssa 13–18-vuotiaiden nuorten
kansalaisidentiteettejä suhteessa mediaan nelikentän avulla, jossa erityisesti yksityisen ja
julkisen osallistumisen rajaa on vaikea vetää. Etsijät ovat nuoria, jotka hakevat
mediaosallistumisen ja vaikuttamisen kanavia, lähipiiriläiset eivät pidä julkista osallistumista
lainkaan tärkeänä, viestijät osallistuvat monipuolisesti varsinkin verkkojulkisuudessa sekä
-yhteisöissä ja aktivistit haluavat käyttää vaikuttamisen kanavia myös perinteisessä mediassa
(Kotilainen & Rantala 2008).
Yhteispohjoismainen tutkijaryhmä (Oystein ym. 2009) on selvittänyt elokuvaamista harrastavien
15–20-vuotiaiden nuorten erilaisia oppimispolkuja. He tutkivat, millä tavoin nuoret käyttävät
tarjolla olevia resursseja hyväkseen ja miten he asettavat niitä etusijalle omassa
oppimisessaan.
Informaalin itseopiskelun resurssina tärkeäksi on osoittautunut internetin tarjonta erilaisina
nuorille tekijöille suunnattuina palveluina kuten yhteispohjoismainen verkkopalvelu Dvoted.net.
Nonformaaleina koulun ulkopuolisina oppimisen paikkoina nousevat esiin nuoriso- ja kulttuurityön
tarjonta kuten elokuvafestivaalit ja -kilpailut. Formaalisti koulussa toteutettu mediakasvatus on
näyttäytynyt merkityksellisenä varsinkin nuorille naisvastaajille tässä tutkimuksessa, kun taas
nuoret miehet ovat suosineet ennemmin informaaleja ja nonformaaleja oppimisen väyliä. Joka
tapauksessa tutkimuksen nuoret ovat ottaneet käyttöön ja risteyttäneet erilaisia oppimisen muotoja
siten, että sama vastaaja on hyödyntänyt useampia resursseja. Verkossa he ovat ylittäneet myös
valtiollisia ja kielirajoja, etsiessään haluamiaan tietoja elokuvan tekemisestä (mt.).
Kasvatuksella tukea vastuulliseen toimintaan globaalissa mediassa
Vanhempana törmäsin ensimmäisen kerran nuorten mediaympäristön globaaleihin vivahteisiin
vuosituhannen alussa pian sen jälkeen, kun olin hankkinut työni takia laajakaistan kotiin. Markka
oli juuri vaihtunut euroksi, kun havaitsin silloin 16-vuotiaan vanhimman pojan tililtä lähteneen
reilusti yli sata euroa filippiiniläiseen pankkiin kansainvälisenä maksusuorituksena. Tyrmistyin,
kun hän kertoi ostaneensa – vaikkakin omilla rahoillaan – tuunatun pelihahmon itselleen. Pari
seuraavaa vuotta hän toimi muun muassa eurooppalaisessa verkkopeliyhteisössä kassanhoitajana: hän
kokosi muilta pelaajilta osasuoritukset palvelinvuokrasta ja toimitti maksut eteenpäin
vuokraajayhtiölle. Minua pyydettiin apuun siinä vaiheessa, kun hollantilaisyhtiö ei halunnutkaan
lopettaa poikien vuokrasopimusta palvelinajan käytöstä.
Myös yllä kuvattu on informaalia oppimista niin pojan kuin äidinkin kohdalla aiheesta, jota
tuskin opiskellaan koulussa. Tällöin tulee kodin ja muiden koulun ulkopuolisten
kasvatusorganisaatioiden, esimerkiksi nuorisotyön tuki tärkeäksi. Tämä taas edellyttää, että
kasvattajista löytyy halukkaita nuorten kuuntelijoita ja yhdessä oppijoita esimerkiksi juuri edellä
kuvatussa mediakulttuurin pulmatilanteessa ja että nuori rohkenee ja osaa etsiä tukea.
Nuoret saattavat olla erittäin taitavia teknisesti toimiessaan internetissä, mutta he
tarvitsevat tukea monissa vastuulliseen toimijuuteen liittyvissä kysymyksissä, joiden tuntemuksesta
rakentuu medialukutaitoa. Medialukutaitoa ovat esimerkiksi kriittinen ote sisältöjen tulkintaan,
julkisuudessa toimimisen eettisten sääntöjen tuntemus, taito ilmaista itseään erilaisin
viestintämuodoin ja -välinein sekä kyky kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen viestimien
välityksellä (vrt. Kupiainen & Sintonen 2009; Kotilainen & Rantala 2008).
Nuorten eriarvoistumisen kierre on edessä, ellei varsinkin koulussa käsitellä mediakulttuurin
ilmiöitä ja saada otetta medialukutaitoihin nykyistä suunnitelmallisemmin. Eri asteiden
opetussuunnitelmista aihealue löytyy useilla eri nimillä, mutta tekstien muotoilu on väljää ja
turhan monitulkintaista. Yhä useampi koulu kyllä tarjoaa ohjausta medialukutaitoon, mutta tilanne
on koko maan näkökulmasta edelleen kirjava (vrt. Kotilainen 2001).
Monissa erityistä tukea mediakulttuurissa tarvitsevissa ryhmissä ei tähän oppilaiden elämässä
tärkeään informaaliin kenttään välttämättä puututa lainkaan. Tällaisia ryhmiä löytyy joka koulusta:
esimerkiksi paljon pelaavat nuoret tai lapset, joiden kodeissa ei tueta millään tavoin lasten
median käyttöä. Informaalin mediakulttuurin merkitystä lasten ja nuorten elämässä ei ole
toistaiseksi ymmärretty riittävästi kouluissa eikä opettajankoulutuksessakaan (vrt. Pohjola &
Jokinen 2009).
Entä maahanmuuttajat? Millä tavoin heidän toimijuuttaan uudessa kulttuurissa voitaisiin tukea
audiovisuaalisen viestinnän ja mediakasvatuksen keinoin? Varsinkin monelta pakolaislapselta puuttuu
tänne tullessaan luku- ja kirjoitustaito jopa omalla äidinkielellään. Lapsille ja nuorille sallittu
mediaympäristö ja kokemukset siitä lähtömaassa saattavat erota melkoisesti meidän länsimaisesta
mediakulttuuristamme. Lasten ja nuorten mediakulttuurit muodostuvat siis paitsi globaaleista, osin
yhtenevistä mediavirroista, niin myös lokaaleista, kulttuurisidonnaisista erityisyyksistä.
Lasten ja nuorten mediakulttuuriin liittyviä haasteita on maassamme ryhdytty ratkaisemaan eri
tahojen yhteisvoimin. Nuorisotyöntekijöitä koulutetaan nykyään mediakasvatukseen ja toteuttamaan
yhteistyöhankkeita koulujen kanssa. Lisäksi he oppivat verkkonuorisotyötä, joka on samankaltaista
mediakasvatusta kuin verkko-opetus. Nuori voi esimerkiksi keskustella nuorisotyön verkkofoorumeilla
mistä tahansa asioista aikuisen kanssa. Nuorisotyöntekijät keskustelevatkin nuorten kanssa ainakin
verkkopeli Habbo Hotelin suomenkielisessä versiossa ja IRC-Galleriassa, joka on yksi internetin
kotimaisista kuvagallerioista. Mutta miten voitaisiin kanavoida mediakasvatukseen painottunut
nuorisotyö nykyistä monipuolisemmin formaalin oppimisen resurssiksi koulussa?
Vapaaehtoisjärjestöjen voimin on maassamme toteutettu mediakasvatusta jo viisikymmentä
vuotta, mutta formaaliin koulutusjärjestelmään tämän sektorin tarjonta on saatu nivottua vain
osittain – enimmäkseen yksittäisten opettajien kiinnostuksen seurauksena. Sama koskee
mediayhtiöiden mediakasvatusmateriaaleja ja media-alan liittojen, kuten Sanomalehtien liiton ja
Aikakauslehtien liiton, tuottamia aineistoja. Monet muutkin järjestöt ovat tuottaneet lukuisia
mediakasvatuskursseja ja avoimia oppimateriaaleja päiväkotien, koulujen ja opettajankoulutuksen
tarpeita ajatellen. Linkkejä mediakasvatusta toteuttavien organisaatioiden sivuille, ajankohtaisia
blogeja, oppimateriaaleja ja tutkimuksia löytyy kattojärjestönä toimivan Mediakasvatusseuran
ylläpitämästä Mediakasvatus.fi -verkkopalvelusta.
Olemme samojen haasteiden edessä yhtä aikaa täällä Suomessa ja esimerkiksi etelämeren
saarilla. Lasten ja nuorten mediakulttuurien huomioiminen tärkeänä informaalin oppimisen kenttänä
ja medialukutaidon edistäminen ovat akuutteja kysymyksiä globaalisti. YK:n keväällä 2009
järjestämässä Sivilisaatioiden allianssi -foorumissa Istanbulissa nostettiin medialukutaito jopa
yhdeksi maailmanrauhaa edistävän vuoropuhelun teemaksi. Mediakasvatuksen edistämiseksi eri puolilla
maailmaa on esitetty muun muassa opettajien koulutusta mediataitojen ohjaajiksi, mediakasvatuksen
kansallista suunnittelua ja yhteistyötä nonformaalin kasvatuskentän kanssa (ks. esim. UN 2009).
Suomessakin näitä kaikkia alueita tulee edelleen kehittää, ja varsinkin käynnistymisvaiheessa
olevaa yhteistyötä nonformaalin, eli esimerkiksi nuorisotyön, ja formaalin kasvatuksen, siis
kouluopetuksen, kesken tulisi edistää. Medialukutaitoon liittyviä kysymyksiä sekä lasten ja nuorten
mediakulttuureita olisi syytä käsitellä suunnitelmallisesti globaalin kasvatuksen ja kulttuurien
välisen vuorovaikutuksen sisältöinä. Sen pohjaksi tarvitaan säännöllisesti päivittyvää kulttuurien
välistä tutkimusta lasten ja nuorten mediakulttuureista, jotka ovat siis paitsi globaaleja, samalla
myös lokaaleja ja sidoksissa kulloiseenkin media- ja kulttuuripolitiikkaan sekä
erityiskysymyksiin.
Lähteet
Buckingham, David (2003) Media Education: Literacy, learning and contemporary culture.
Cambridge: Polity press.
Carlsson, Ulla & von Feilitzen, Cecilia (toim.) (2006) Yearbook 2005/2006: In the Service
of Young people? Studies and Reflections on Media in the Digital Age. The International
Clearinghouse on Children, Youth and Media, NORDICOM, University of Göteborg.
Livingstone, Sonia & Bober, Magdalena & Helsper, Ellen (2004) Participation or just
more information? Young people’s take up of opportunities to act and interact on the internet.
Saatavilla verkossa: <http://www.children-go-online.net>(20.04.2009)
Livingstone, Sonia & Helsper, Ellen (2007) Gradations in Digital Inclusion: Children,
Young people and the Digital Divide. New Media & Society 9:4, 671-696.
Kotilainen, Sirkku (2001) Mediakulttuurin haasteita opettajankoulutukselle. Acta
Universitatis Tamperensis 807. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 98. Väitöskirja.
Saatavilla verkossa osoitteessa: http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2001/2001036.html
(20.04.2009)
Kotilainen, Sirkku & Rantala, Leena (2008) Nuorten kansalaisidentiteet ja mediakasvatus.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 89.
Kupiainen, Reijo & Sintonen, Sara (2009) Medialukutaidot, osallisuus ja mediakasvatus.
Helsinki: Palmenia.
Oystein, Gilje & Frölunde, Lisbeth & Lindstrand, Fredrik & Öhman-Gullberg, Lisa
(2009) Mapping filmmaking across contexts: portraits of four young filmmakers in Scandinavia.
Julkaisussa Kotilainen, Sirkku & Arnolds-Granlund, Sol-Britt (toim.) Media Literacy Education:
Nordic Perspectives. NORDICOM & Finnish Society on Media Education. TULOSSA.
Pohjola, Kirsi & Jokinen, Kimmo (2009) Media oppimisympäristönä ja haasteena koululle.
Nuorisotutkimus 1: 27, 4-20.
Ridell, Seija (2006) Yleisö. Elämää mediayhteiskunnan normaalina jäsenenä. Teoksessa S.
Ridell & P. Väliaho & T. Sihvonen (toim.) Mediaa käsittämässä. Tampere: Vastapaino, 233–2
57.
Sihvonen, Jukka (2009) Medialukutaidon rajat ja rajoitukset. Julkaisussa Kotilainen, Sirkku
(toim.) Suhteissa mediaan. Jyväskylän yliopisto: Nykykulttuurin tutkimuksen julkaisuja. TULOSSA.
Suoranta, Juha (2003) Kasvatus mediakulttuurissa. Mitä kasvattajan tulee tietää. Tampere:
Vastapaino.
Suoranta, Juha & Vadén, Tere (2007) Wikiworld. Political Economy and the Promise of
Participatory Media. Saatavilla verkossa: http://wikiworld.wordpress.com (20.4.2009)
UN (2009) Mapping Media Education Policies in the World: Visions, Programmes and Challenges.
New York: United Nations, Alliance of Civilizations, UNESCO, European Comission, Grupo Communicar.
Teos saatavilla verkossa osoitteessa: http://www.unaoc.org/images//
mapping_media_education_book_final_version.pdf (20.4.2009)
Teemasta aiemmin
kirjoitettua
Mimmi: Kohtaamisia
Kun irtoripset putoilevat ja kulmat kuurataan
puhtaiksi mustasta maskista;
kun on naamioiden riisumisen aika
– jää jäljelle persoona.
Se olet sinä – itsellesi minä
joku muu minä, kuin minä itse.
Jokaisen subjektiivisen katsantokannan takaa
löytyy aina joku uusi minä – tutustumisen arvoinen.
Yhdessä minät muodostavat joukon – me.
Tänään älä katso lävitseni, äläkä ylitseni tai alitseni.
Katso minua päin.
Jos uskallamme kohdata kasvoista kasvoihin,
saatamme vahingossa koskettaa toisissamme jotain
ja
kenties pienen hetken verran
näin hipaista maan yhteistä sydäntä.
- Susanna Rauno -
|
