Teemana maailmalaajuinen vastuu
Ihmisoikeudet - paluu velvollisuuksiin, ei paluuta keskiajalle
|
Artikkelin kirjoittaja Johanna Lampinen on liittynyt Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen
-projektin työtiimiin ja työskentelee sivutoimisena koordinaattorina syyskuuhun 2009. Hän mm.
toimittaa projektin loppujulkaisun, joka julkistetaan 8.9.2009 .
Lampinen on kasvatustieteiden maisteri ja työskentelee erityisluokanopettajana Helsingissä. Hän
on koordinoinut kansalaisjärjestöjen
ihmisoikeudet.net - oppia ihmisyydestä -hanketta vuodesta 2007.
Lampinen toimii Kasvattajat Rauhan Puolesta järjestössä rauhan- ja kansainvälisyyskasvatuksen
edistämiseksi kouluissa. Hän on työskennellyt kehitysyhteistyötehtävissä Namibiassa 1990-luvulla ja
Kosovossa 2000-luvulla.
|
Kaikille ihmisille, kaikkialla ja koko ajan kuuluvat oikeudet ovat ihmiskunnassa melko nuori
ajatus. Vielä keskiajalla kansalaisille kuului pääosin velvollisuuksia ja vasta uuden ajan alussa
alettiin nähdä kansalaisuuteen sisältyvän myös oikeuksia.
Historiasta voidaan löytää lukuisia esimerkkejä oikeuksista, jotka ovat kuuluneet jollekin hänen
asemansa vuoksi, hallitsijoille kuuluvia etuoikeuksia tai vapaille miehille kuuluvia oikeuksia.
Ihmisoikeuksissa on pohjimmiltaan kysymys sekä vapaudesta jostakin että oikeudesta johonkin.
Valtioiden tulee osaltaan kunnioittaa, toteuttaa ja suojella ihmisoikeuksia, sillä niiden
tarkoituksena on turvata ihmisarvon mukainen arvokas elämä jokaiselle.
YK:n sopimukset allekirjoittaneiden valtioiden tulee turvata ihmisoikeudet perustuslaeissa.
Suomen perustuslaki siis takaa ihmisoikeudet. Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan toteudu pelkästään
valtion toimien perusteella vaan toteutumiseen tarvitaan kansalaisten aktiivista toimintaa.
Nykypäivän maailmankansalaiselle tietoisuus oikeuksista mahdollistaa omien oikeuksien vaatimisen
ja toisten oikeuksien suojelun. Oikeusnäkökulmaa unohtamatta ihmisoikeuskeskustelussa on tärkeää
huomioida myös meitä koskevat velvollisuudet.
|
Ihmisoikeuksia voi tarkastella painottaen juridista, filosofista, yhteiskunnallista tai
poliittista näkökulmaa. Ihmiskunnan aatehistoriasta ja eri uskontojen opeista on löydettävissä
ihmisoikeusajattelun aineksia, jotka ovat vuosisatojen aikana muodostuneet kirjallisiksi normeiksi
ja juridisiksi asiakirjoiksi.
Ihmisoikeuksia ei tule tarkastella ainoastaan juridisina asiakirjoina, mutta toisaalta on
ymmärrettävä, että ihmisoikeusasiakirjoilla ei ole merkitystä ellei niiden sisältöä tunneta. Meillä
kaikilla tulisi olla perustieto siitä, mitä ihmisoikeuksilla oikeastaan tarkoitetaan ja mitkä
tekijät ovat vaikuttaneet kansainvälisten asiakirjojen syntyyn.
Tämä artikkeli toimii johdantona ja virikkeenä tuohon maailmaan, joka on hyvin laaja, koska
sen tavoitteena on kattaa ihmisen elämän kaikki osa-alueet. Ihmisoikeudet voivat tulla todeksi
vain, jos me elämme ne todeksi. Ihmiset lähellä ja kaukana odottavat tekojamme ihmisoikeuksien
toteutumisen puolesta.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja sen sisältö
”…kun kaikkien kansojen tärkeimmäksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen,
missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja
puutteesta,…”
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto tiivistää neljä olennaista oikeutta:
sanan- ja uskonnonvapaus sekä oikeus elää vapaana pelosta ja puutteesta. Joulukuussa 1948
allekirjoitettu julistus on merkittävä asiakirja koko nykyisen ihmisoikeusajattelun kehittymiseen.
Suurelle osalle ihmisiä Artikla 1. teksti on hyvin tuttu:
”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on
annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” Se
sisältää ihmisyyden ja inhimillisen toiminnan perustan.
”…kun yhteinen käsitys näiden oikeuksien ja vapauksien sisällöstä on mitä tärkein tämän
sitoumuksen toteuttamiselle,…” Johdantotekstissä pyritään kohti universaalin arvomaailman
luomista ja korostetaan yhteisen käsityksen merkitystä. Vain erilaisia oikeuksia, vapauksia ja
velvollisuuksia tarkasti määrittävien 30 artiklan merkitysten avaaminen avaa meille mahdollisuuden
etsiä yhteistä käsitystä.
Syventyminen johdantotekstiin tuo esille myös perusteita sille, miksi julistus ja siihen
pohjautuvat kansainväliset sopimukset on tehty ja miksi niiden kunnioittaminen olisi ensiarvoisen
tärkeää:
”…kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestelyillä, jotta ihmisten ei
olisi pakko viimeisenä keinonaan nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,…”
Ihmisoikeudet käsitetään itseisarvoksi ihmisyyden perusteella, joten ne ovat
luovuttamattomia, kaikille ihmisille synnynnäisiä. Ihmisoikeuksien muita tunnusmerkkejä ovat
yleisyys ja perustavanlaatuisuus.
Yleisyydellä tarkoitetaan, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle maailmassa ja
ovat voimassa kaikkialla samanlaisina. Perustavanlaatuisuudella käsitetään vain tärkeät oikeudet
ihmisoikeuksiksi. Oikeuksia tulee tarkastella kokonaisuutena, eikä oikeuksista ei voi valita
noudatettavaksi vain osaa, koska silloin loukkaa samalla itse ihmisoikeuksien käsitettä.
Ihmisoikeuksien perusta on ihmisen moraalissa
Liitteenä oleva
Puu-maalaus
(pdf) kuvaa ihmisoikeuksien historiaa, kokoaa tärkeitä YK:n sopimuksia ja alueellisia sopimuksia.
Maalausta selventää seuraavan osion teksti.
Ihmisoikeuksien kehittäminen lähtee UNESCOn mukaan eri kulttuurisiin ja uskonnollisiin
perinteisiin kuuluvien ajattelijoiden parista. Tähän valtionjohtajat ja juristit ovat antaneet
osansa sillä seurauksella, että lopulta kansallisiin lainsäädäntöihin on sisällytetty normeja,
jotka mahdollistavat yksilöiden oikeuksien suojelun.
Jo 1800-luvulla alettiin valmistella kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja. Lopulta 1900-luvun
toisella puoliskolla saatiin perustettua kansainvälinen järjestelmä ihmisoikeuksia edistämään ja
suojelemaan.
Varhaisia kirjallisia sopimuksia ihmisoikeuksista oli Englannissa Magna Charta (1215), joka
rajoitti hallitsijan valtaa ja kielsi kansalaisten mielivaltaisen pidättämisen. Ajatusta valtion
toiminnasta ihmisoikeuksien turvaajana kehitti 1600-luvun liberalismin aikana muun muassa John
Locke. Samoin luonnonoikeudelliseen ajatteluun perustuivat Rousseaun, Grotiuksen ja Hobbesin
kirjoitukset. Nämä oikeudet koskivat kuitenkin vain vapaita miehiä, joten suuri osa ihmisistä jäi
oikeuksien ulkopuolelle.
Ihmisoikeusajattelun kehittymisen kannalta tärkeitä asiakirjoja ovat myös Englannissa hyväksytyt
Petition of Rights (1628) ja Bill of Rights (1689). Varhaisemmat ajatukset luonnonoikeudesta eli
pyrkimyksestä yhdenvertaisuuteen kehittyivät niiden hyväksymiseksi juridisiksi oikeuksiksi
1700-luvulla. Tätä seurasivat Ranskan ihmisoikeuksien julistus (1789), jossa taattiin kansalaisten
henkilökohtainen vapaus ja tasa-arvo, ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776) sekä Bill of
Rights (1791). Edelleen ihmisoikeudet koskivat vain miehiä. Myös terminologia tukee tätä, kuten
Yhdysvaltojen rights of man ja Ranskan droits de l´homme sekä vallankumouksen jälkeinen ilmaisu ”m
iehen ja kansalaisen oikeudet”. Vasta toisen maailmansodan jälkeen alettiin käyttää termiä human
rights.
Useat kansalliset valtiot tunnustivat ihmisoikeudet perustuslaeissaan 1800-luvulla.
Enenevässä määrin ihmisoikeuksien turvaamiseen liittyvät sopimukset muuttuivat kansainvälisiksi
1800-luvun aikana. Ensimmäiset kansainväliset sopimukset liittyivät uskonnonvapauden hyväksymiseen
(Westfalenin rauhansopimus vuonna 1648), orjuuden poistamiseen (mm. Wienin kongressi vuonna 1815)
ja sodan lakien valmisteluun (ensimmäiset Geneven sopimukset).
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nähtiin, etteivät hallitukset kyenneet yksin turvaamaan
näiden sopimusten toteutumista. Yleismaailmallinen hallitustenvälinen järjestö Kansainliitto
perustettiin vuonna 1919 ja se keskittyi ihmisoikeuksien suojeluun. Muita kansainvälisiä toimijoita
tuolloin olivat Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ja Kansainvälinen työjärjestö ILO.
Toisen maailmansodan mukanaan tuomat laajamittaiset ihmisoikeuksien ja ihmisarvon loukkaukset
osoittivat, ettei kansainvälinen yhteisö kyennyt toimimaan odotetulla tavalla. Ihmisten eliminointi
rodun, uskonnon ja kansallisuuden perusteella oli ollut todella räikeää ja kansainvälisiä
lisätoimia rauhan ja edistyksen turvaamiseksi tarvittiin.
Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja allekirjoitettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna
1945. Peruskirjassa tuotiin selkeästi esiin ihmisoikeuksien ja maailmanrauhan välinen yhteys.
Peruskirjan 1. artiklassa mainitaan järjestön yhdeksi päämääräksi ihmisoikeuksien kunnioittaminen.
Jokainen jäsenvaltio sitoutui allekirjoituksellaan toimimaan yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (Universal Declaration of Human Rights)
hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948. YK:n talous- ja sosiaalineuvoston ECOSOC:in alaisen
ihmisoikeustoimikunnan laatima yleismaailmallinen asiakirja pyrki määrittelemään ihmisoikeuksien
laajuuden ja kattamaan koko kentän. Virallisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ei ole
oikeudellisesti sitova, mutta sitäkin voimakkaammin moraalisesti sitova hallitusten
tavoitelausunto.
Oikeudellisesti velvoittavat sopimukset
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus yhdessä taloudellisia, sosiaalisia ja
sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen (TSS-sopimus) ja kansalaisoikeuksia ja
poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) kanssa muodostavat YK:n
ihmisoikeusjärjestelmän perustan. Vuonna 1948 julkaistua julistusta alettiin heti täydentää
oikeudellisesti velvoittavalla sopimuksella. Kansainväliset TSS- ja KP -sopimukset hyväksyttiin
vuonna 1966.
Muita sopimuksia, julistuksia ja suosituksia ihmisoikeuksiin liittyen ja ihmisoikeuksien
turvaamiseksi on tehty vuosikymmenten aikaan useita. Oikeudellisesti velvoittavien sopimusten
lisäksi on olemassa suuri joukko muita kansainvälisiä ihmisoikeusasiakirjoja. YK:n yleissopimusten
lisäksi on solmittu merkittäviä alueellisia sopimuksia.
Katsahdus YK:n keskeisimpiin yleissopimukset kertoo ongelmista ihmisoikeuksien
toteutumisessa. Erityisryhmien oikeuksia koskevat yleissopimukset, kuten viimeiseksi vuonna 2006
hyväksytty vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus, kuvaa haasteita yhdenvertaisten oikeuksien
toteutumisessa.
Vaikka ihmisoikeudet jo KP- ja TSS- sopimusten nojalla on tarkoitettu kattaviksi, tarvetta
erillisten sopimuksen laatimiselle on kuitenkin ollut. Lasten, vammaisten, vähemmistöjen,
siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksia sekä rotusyrjinnän ja naisten syrjinnän
poistamista koskevat erillissopimukset kertovat haavoittuvien ryhmien oikeuksien toteutumisen
ongelmallisuudesta.
Kaikki yleissopimukset pohjautuvat ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen sekä KP-
ja TSS-sopimuksiin, mutta erillinen määrittely tiettyjen ryhmien oikeuksien toteutumisen
varmistamiseksi on ollut tarpeen.
Sanoista tekoihin
Ihmisoikeussopimuksiin ja ”human rights” -puheeseen törmää useammin ulkomailla työskennellessään
kuin Suomessa. Usein ajatellaan, että Suomessa asiat ovat hyvin ja siksi sopimusten tuntemisella ei
ole suurta painoarvoa. Suhteellisuudessaan todelta kuulostava lause pitää yllä harhaa, ettei asia
meille kuulu.
Suomen perustuslaki takaa perusoikeudet ja usein suomalaisessa tavassa toimia on kaikkien
oikeuksia ja yhdenvertaisuutta tukevia piirteitä. Valitettavasti usko hyvään tarkoitukseen auttaa
meitä sulkemaan silmämme pienemmiltä, mutta yksilöiden ja yhteisöjen kannalta merkittäviltä
ihmisoikeusloukkauksilta myös kotimaassamme.
Unohtamatta ihmisoikeuksien universaalia luonnetta, meidän tulisi käyttää kaikki mahdolliset
keinot ihmisoikeuksien toteutumiseen myös paikallisesti.
Kansainvälistyminen vaatii parempaa tietopohjaa kansoille yhteisistä toimintaperiaatteista,
joiden tulisi pohjautua kaikkien oikeuksien toteutumiseen. Suomesta ja maailmalta kantautuu
positiivisia uutisia ihmisoikeusajattelun vahvistumisesta. Guantanamon vankila tullaan vihdoin
sulkemaan Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman päätöksellä. Suomessa hallituksen tuleva
ihmisoikeusselonteko antaa suuntaa suomalaisen ihmisoikeuskulttuurin kehittymiselle sekä Suomessa
että suomalaisten suhteissa muihin maihin.
Ihmisoikeusajattelu leviää, mutta valmiudet tekoihin vaihtelevat. Retoriikka on kunnossa,
mutta toisinaan pienet tai suuret asiat ohjaavat meidät sivuuttamaan ihmisoikeudet. Sota, lama tai
henkilökohtainen loukkaantuminen saavat meidät liian helposti unohtamaan kaikille kuuluvat
oikeudet. Positiivisen ilmapiirin paluu antaa mahdollisuuden lisätä universaalin
ihmisoikeusajattelun voimaa. Kaikki positiiviset muutokset kuitenkin vaativat, että tunteet ja
tieto yhdistyvät ja saadaan aikaan ymmärrystä ja toimintaa.
Vallan ja vastuun välinen suhde vaikuttaa aina ihmisoikeuksien toteutumiseen. Meille kuuluva
vastuu tulee tiedostaa ja kantaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Valtasuhteiden huomaaminen auttaa tuntemaan myös vastuun, joka elämäämme kuuluu. Aina, kun
minulla on valtaa teoillani vaikuttaa kanssaihmisten oikeuksien suojeluun tai toteutumiseen,
minulla on myös vastuu. Valtani vaikuttaa on suurempi perheenjäseneen, naapuriin, kollegoihini tai
alaisiini, mutta välillisesti valtani ulottuu hyviin laajaan joukkoon maailman kansalaisia.
Ostopäätökseni mukana käytän valtaa kaukaisen maan lapsityöläisen elinolojen muokkaamiseen.
Tunnenko tämän vastuun, tai miten koen voivani tätä vastuuta kantaa, vaihtelee tilanteiden mukaan.
Demokratian ja ihmisoikeuksien välinen suhde on samoin kiinteä. Reetta Toivanen (2007)
määritellessään ihmisoikeuskasvatusta Suomessa tuo aiheellisesti esille, että yhteneväisistä
piirteistä huolimatta demokratiakasvatus ja ihmisoikeuskasvatus eivät ole sama asia. Ihminen ei ole
tarkoitettu palvelemaan yhteiskuntajärjestelmää, vaan yhteiskuntajärjestelmän tulee olla sellainen,
että se palvelee ihmisoikeuksien toteutumista.
Pieniä tekoja
Keskustelu ihmisoikeuksien toteutumisesta vaatii taitoa muuttaa perspektiiviä paikallisesta
globaaliin ja takaisin paikalliseen. Elämämme on täynnä hetkiä, jolloin teemme pieniä päätöksiä
kanssaihmistemme oikeuksien toteutumisen puolesta. Kasvatustyössä nämä hetket tulevat toisinaan
yllättäen ja toistuvat tiheään. Tilanteet antavat meille myös mahdollisuuden testata, miten
ymmärrämme ihmisoikeudet sekä suhteemme toiseen ihmiseen ja maailmaan.
Usein pohditaan ihmisoikeuksien universaaliuden ja kulttuurien erityispiirteiden välisiä
ristiriitoja. Suurin osa ihmisoikeuksista on hyvin yleispäteviä, kuten oikeus elämään, rauhaan ja
kehitykseen. Ihmisoikeuksien toteutuminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta.
Eettistä keskustelua tarvitaan erityisesti silloin, kun kahden eri perusoikeuden toteutuminen
on ristiriidassa keskenään. Sananvapaus ja yksilön suoja; vanhempien oikeus uskonnon tai
kulttuuriin harjoittamiseen ja lapsen oikeus; kulttuuriset oikeudet ja oikeus opetukseen ovat
esimerkkejä tällaisista tilanteista. Ihmisoikeuksien julistus antaa meille parhaiten määritellyn
suunnan ratkaisuille ja tavoitteena tulisi olla etsiä tilanne, jossa kumpikin oikeus toteutuu
mahdollisimman laajasti.
Toisinaan ajaudumme kuitenkin hieman harhapoluille pohdinnassamme. Korostamme liikaa eri
kulttuurien välisten toimintatapojen merkitystä ja kätkemme oman toimintamme perustan sen taakse.
Voimme virheellisesti väittää, että emme osaa käyttäytyä toisen ihmisarvoa kunnioittavasti, koska
emme tunne hänen kulttuuriaan. Kulttuurin tuntemus auttaa usein kommunikointitilanteissa, mutta
toisen ihmisarvoa kunnioittavassa käytöksessä kulttuurin tunteminen tai tuntemattomuus ei ole
keskeisin asia.
Käytän yksinkertaistettuna metaforana kotitaloustuntia, jossa tapahtuu opettajan perinteisen
kulttuurin sekä oppilaan erilaisen kulttuurin kohtaamista. Opettaja on aina tottunut tekemään
ruskeakastikkeen paistinpannulla voita ja jauhoa käristäen, tämä on tapa jonka hän tietää ja johon
hän on tottunut. Yksi hänen oppilaistaan kertoo, että heillä kotona kastike tehdään kattilassa.
Opettajan reaktio voi vaihdella: Opettaja voi kauhistella tätä hänen mielestään väärää ja
vanhanaikaista tapaa toimia, näin on ehkä tehty joskus ennen; Opettaja voi ohittaa tilanteen
väheksyen toista tapaa ja todeta, että kai niinkin voi tehdä; Opettaja voi neutraalisti todeta,
että kyllä näin varmasti voi toimia ja todennäköisesti tulos on ihan hyvä; Opettaja voi osoittaa
kiinnostusta toista toimintatapaa kohtaan, esitellä sen toisille oppilaille yhtenä mahdollisuutena
toimia, mahdollisesti pyytää yhtä ryhmäänsä toiminaan tällä hänelle uudella tavalla.
Ruskeakastike keskustelun kävin Itä-Suomesta kotoisin olevan kollegani kanssa. Tavoitteeni on
osoittaa, että useinkaan uudessa tilanteessa kyse ei ole siitä, mitä tiedämme entuudestaan, mutta
reaktioillamme osoitamme kunnioitusta toista ihmistä, tässä tapauksessa oppilasta ja hänen
kotikulttuuriaan kohtaan. Oli kyse sitten naapurista tai kauempaa tulleesta ihmisestä.
Toisinaan ajattelemme, että opettajan toiminta edellä kuvaamassani tilanteessa voi vaihdella
ja kaikki reaktiot ovat sallittuja ja määräytyvät hänen persoonallisesta tavastaan toimia. Asiat,
joita tässä pidämme henkilökohtaiseen päätöksentekoon kuuluvina, eivät kuitenkaan aina sitä ole.
Olemme hyväksyneet ihmisoikeudet koko Suomen kattavan peruskoulujärjestelmämme arvopohjaksi.
Samalla olemme hyväksyneet normit, joiden tulisi ohjata ammatissaan eettisesti toimivan henkilön,
tässä tapauksessa siis opettajan, reaktioita.
Artikla 26 osa 2. mukaisesti:
”Opetuksen on pyrittävä inhimillisyyden täyteen kehittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen on edistettävä ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja
ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken sekä Yhdistyneiden
kansakuntien toimintaa rauhan ylläpitämiseksi.”
Tätä taustaa vasten opettajan toiminnan ei tulisi olla hänen persoonallisuutensa ja
temperamenttinsa mukaista, vaan toiminnalla tulisi aina olla selvä suunta ja pyrkimys kohti yhdessä
määritytettyä pyrkimystä. Ruskeakastike metaforassa opettajan tulisi siis valita käytösmallinsa
kahdesta viimeksi kirjoitetusta vaihtoehdosta, koska ensimmäiset kaksi toimintatapaa eivät ole
linjassa perusopetuksen arvopohjan kanssa.
Omien asenteiden ja toimintamallien tunnistaminen on usein ensimmäinen askel ihmisoikeuksia
paremmin kunnioittavalle tielle. Kulttuuri, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan, suojellaan ja ne
toteutuvat on ideaali. Pienten päätöstemme ja tekojemme suunta tulisi olla kohti tätä ideaalia.
Velvollisuus valistukseen ja oikeuksien kunnioittamiseen
Maailmanlaajuiseen vastuuseen kasvattamisen velvollisuus on mainittu jo 10.12.1948 YK:n
yleiskokouksessa hyväksytyssä asiakirjassa seuraavin sanoin:
”Yleiskokous antaa tämän ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kaikkien kansojen ja
kaikkien kansakuntien tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjeeksi, jotta kukin yksilö ja kukin
yhteiskuntaelin pyrkisi, pitäen alati mielessään tämän julistuksen, valistamalla ja opettamalla
edistämään näiden oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista ja turvaamaan jatkuvin kansallisin ja
kansainvälisin toimenpitein niiden yleisen ja tehokkaan tunnustamisen ja noudattamisen sekä itse
jäsenvaltioiden kansojen että niiden oikeuspiirissä olevien alueiden kansojen keskuudessa.”
Lähteet:
Ihmisoikeudet. Sata kansainvälistä asiakirjaa. 1995. 2. uudistettu painos. Ihmisoikeusliitto
ry. Painatuskeskus Oy, Helsinki.
Ihmisoikeudet, kehitys ja turvallisuus - näkökulmia nykyajasta. 2008. Suomen YK-liitto ry.
Picaset oy Helsinki.
Kouros, Kristiina & Laukkanen, Janne & Santala, Anna-Kaisa (toim.) 2002.
Ihmisoikeudet –Sinun oikeuksiasi. Ihmisoikeusliitto.
Lampinen, Laura 2008. Ihmisoikeudet koulun arjessa – OPS:sta koulun käytäville. Pro gradu
-tutkielma, Oulun yliopisto.
Levin, Leah 2001(1983). Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia. Vammalan kirjapaino,
Vammala.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. 2004. Opetushallitus. Vammalan kirjapaino Oy,
Vammala.
Scheinin, Martin 1998. Yhteiset ihmisoikeutemme. Suomen YK-liitto ry. Meripaino, Helsinki.
Toivanen, Reetta 2007. Education on Human Rights - a Method for Including Global Critical
Thinking. Teoksessa: Education for Global Responsibility - Finnish Perspectives. Suomen OPM
julkaisuja 2007:31.
www.ihmisoikeudet.net -oppia ihmisyydestä. Katsottu 2.2.2009.
YK:n keskeiset yleissopimukset ja yleismaailmallinen ihmisten velvollisuuksien julistus
printattavissa pdf-tiedostoina
www.ihmisoikeudet.net
Teemasta aiemmin
kirjoitettua
Mimmi ja suuri puu
Oppisimmekohan jonakin päivänä
hengittämään samaa tahtia
maan kanssa,
maan kansan kanssa,
toistemme kanssa?
Niin monta erilaista rytmiä,
niin monta tapaa hengittää;
katkonaista, rohisevaa, pitkiä hengenvetoja,
hikottelua, hädintuskin pihinää...
Kuka osaa oikeaoppisen tekohengityksen!
Ei sitä edes tarvita.
Kaivetaan juuremme kylmään multaan
ja kurotetaan oksamme kohti korkeuksia.
Heilutaan ja keinahdellaan.
Annetaan tuulen tulla lävitsemme.
Silloin yhdymme maailman tahtiin,
yhteiseen sydämen sykkeeseen.
Ja tanssimme -
tanssimme riemumme irti!
Ja ehkä vielä opimme elämään ihmisiksi!
-Susanna Rauno-
|
