Sähköinen yhteishaku yliopistoihin sujui mallikkaasti
Yliopistoihin hakeminen helpottui tänä keväänä uuden sähköisen yhteishaun myötä. Mahdollisuutta
käytettiinkin heti hyväksi, sillä paperilomaketta käytti hakijoista vain alle 0,3 prosenttia
hakijoista.
Yliopistoihin hakeminen järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa sähköisenä yhteishakuna,
jolloin opiskelemaan haluava on päässyt ensi kertaa hakemaan yhdellä sähköisellä lomakkeella moneen
yliopistoon.
Yliopistojen yhteishaussa olivat mukana kaikki yliopistojen päävalinnat; yhteensä yli 600
koulutusta. Erillishakuihin, kuten maisteriohjelmiin ja avoimen yliopiston kautta hakemiseen,
käytetään edelleen yliopistojen omia lomakkeita.
Kokonaishakijamäärä kasvoi viime keväästä 9000 hakemuksella, mikä tarkoittaa päävalintojen
hakijamäärässä jopa 16 prosentin kasvua. Hakijoita kevään 2009 yliopistojen yhteishaussa oli
yhteensä 63 900.
Hakijat pyrkivät myös entistä useampaan koulutukseen, sillä koulutusaloittain tarkasteltuna
kokonaishakijamäärä kasvoi 29 prosenttia.
Helmikuusta huhtikuun loppuun järjestetty sähköinen haku sujui hyvin. Hakijoiden selvä
enemmistö täytti sähköisen lomakkeen palvelussa www.yliopistohaku.fi. Paperisella lomakkeella
hakijoita oli vain alle 0,3 prosenttia.
Valtakunnalliseen neuvontapalveluun tuli hakuaikana vajaa 7000 yhteydenottoa sekä puhelimitse
että sähköpostitse. Neuvontapalveluun turvauduttiin erityisesti hakuajan viimeisillä viikoilla.
Yleisimmin hakijoiden kysymykset liittyivät hakukohteiden muuttamiseen tai täydentämiseen ja
Hakijapalvelun käyttöön. Yliopistojen omat opiskelijapalvelut neuvoivat muun muassa
valintamenettelyyn ja koulutusten sisältöön liittyvissä kysymyksissä.
Valinnan tulokset ja paikan vastaanotto myös hakijapalvelussa
Yliopistot valitsevat opiskelijansa muun muassa pääsykokeiden ja ylioppilastutkintotietojen
perusteella. Syksyllä alkavien koulutusten valintatulokset julkaistaan viimeistään 21.7. ja
hyväksyttyjen on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 4.8.
Hyväksytyn hakijan on mahdollista jäädä jonottamaan mieluisampaa opiskelupaikkaa niistä
hakukohteista, joissa on käytössä varasijamenettely. Jonotusoikeus päättyy 18.8. Opiskelijaksi
hyväksytty voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana
lukuvuonna alkavasta koulutuksesta.
Valintatulokset voi nähdä nyt ensimmäistä kertaa yliopistohaku.fi -palvelun hakijapalvelussa.
Hakija voi myös ottaa opiskelupaikan vastaan palvelussa.
Taideaineet, kauppatieteet ja liikuntatieteet kasvattivat suosiotaan
Yhteensä yliopistojen yhteishaussa oli tarjolla noin 18 000 opiskelupaikkaa 20 koulutusalalla.
Teologista ja eläinlääketieteellistä alaa lukuun ottamatta hakijoiden määrä kasvoi selvästi
kaikilla koulutusaloilla.
Kuvataidealalla hakijoiden määrä nousi jopa 127 prosenttia; yhteensä hakijoita oli 1001. Myös
taideteollisella alalla oli 3385 hakijaa, mikä on 57 prosenttia enemmän kuin viime keväänä.
Huomattavasti suosiotaan kasvattivat myös kauppatieteellinen ja liikuntatieteellinen ala,
joiden molempien hakijamäärät kasvoivat 46 prosenttia viime keväästä. Kauppatieteelliselle alalle
hakijoita oli yhteensä 10171 ja liikuntatieteelliselle 1318.
- jl
Lähde: Opetushallitus
|