Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 7.5.2009  

Osaaminen tulee turvata kuntien kirjastoissa

Taidetoimikunnilta tukea yli 25 miljoonalla eurolla

Toimialalla tapahtui: Taidetta arjen keskelle

Kansakunnan yhteiset laulut kajahtavat

Sähköinen yhteishaku yliopistoihin sujui mallikkaasti

Pohjoismaissa aikuiset osallistuvat innokkaasti koulutukseen

Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Kansanedustajat kysyvät – valtioneuvosto vastaa

Resumé på svenska

< Etusivulle

Osaaminen tulee turvata kuntien kirjastoissa

Yleisten kirjastojen henkilöstön osaamistason parantamiseksi opetusministeriö on valmistellut esityksen uusista kelpoisuusvaatimuksista. Uudistuksen taustalla on huoli korkeakoulutettujen kirjastoammattilaisten vähentymisestä.

kirjastossa

Kirjastohenkilöstö on koulutettu valikoimaan aineistoa ja luotettavaa tietoa suuresta tieto- ja informaatiomassasta. Heidän on myös osattava opastaa tiedonhallintaan erilaisia asiakkaita.

Lääninhallitusten peruspalvelujen arviointeihin ja seurantatietoihin perustuen arvioidaan, että kirjastoissa on töissä noin 4 200 henkilöä. Heistä korkeakoulutettua ammattihenkilöstöä on enää vain noin 1 500. Alueellinen epätasa-arvo on jo tosiasia, sillä joissakin kunnissa ei ole yhtään korkeakoulutettua kirjastohenkilöä.

Tilanteesta huolestuneena opetusministeriö on valmistellut muutosesityksen kirjastoasetuksen kelpoisuuspykäliin.

Ehdotuksen mukaan jatkossa vähintään 45 prosentilta kirjaston henkilöstöstä vaadittaisiin tulevaisuudessa korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

- Korkeakoulutetun ammattihenkilöstö on välttämätöntä asiakkaiden palvelujen laadun turvaamiseksi. Esityksellä haluamme pysäyttää kuntien kirjastotoimenjohtajien, kirjastonjohtajien ja kirjastonhoitajien vakanssien lakkauttamisen tai muuttamisen kirjastovirkailijoiden vakansseiksi kuntien yhdistymisissä tai eläkkeelle siirtymisen yhteydessä, toteaa kulttuuriasiainneuvos Kirsti Kekki.

- Tavoite korkeakoulutetun kirjasto- ja informaatioalan koulutuksen saaneen henkilöstön määrästä on ensimmäinen askel, jolla voidaan parantaa kirjastojen osaamistasoa.

- Lähivuosina jää eläkkeelle noin 500 alan korkeakoulutettuun henkilöstöön kuuluvaa. Olennaisinta on, että heidän vakanssejaan ei lakkauteta tai muuteta säästösyistä alemman tasoisiksi. Eläkkeelle jäämisten ja kuntien yhdistymisen myötä kunnissa on nyt mahdollisuus tarkistaa kirjaston henkilöstörakenne.

Osaamistason rima googlausta korkeammalle

Kysyntää kirjastopalveluille kiistatta riittää. Yleisten kirjastojen vuosittainen kävijämäärä on lähes 60 miljoonaa käyntiä, verkkokäyntejä on lähes 40 miljoonaa ja lainoja yli 100 miljoonaa.

Kirjaston ydintehtävä on turvata kaikille sivistyksen, tiedon ja kulttuurin saatavuus. Pelkkä laitteiden ja aineiston saatavuus ei riitä.

- Kirjastohenkilöstöllä on oltava osaamista, joka ylittää googlaajan osaamisen. Kirjastolaitoksemme on saavuttanut nykyisen tasonsa vuosikymmenten kuluessa juuri korkeakoulutetun henkilöstön ammatillisen osaamisen ansiosta.

Kirjastohenkilöstö on koulutettu valikoimaan aineistoa ja luotettavaa tietoa suuresta tieto- ja informaatiomassasta ja heidän on osattava opastaa tiedonhallintaan eri-ikäisiä ja osaamis- ja kulttuuritaustaltaan hyvin erilaisia asiakkaita.

- Taantuman aikana kirjastoissa käydään useammin ja asiakkaat tarvitsevat yhä enemmän henkilökunnan palveluja. Perinteisen osaamisen lisäksi tarvitaan monipuolista verkko-osaamista ja -opastusta. Palvelujen tuottamisessa tarvitaan myös uutta ajattelutapaa ja uusia yhteistoiminta- ja ratkaisumalleja.

-jl

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
kerran kuussa.
http://www.minedu.fi/etusivu
Tilaa Etusivu
ISSN 1458-8056
Päätoimittaja:
jaana.luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
liisa.heikkila@minedu.fi
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 
Opetus- ja kulttuuriministeriö

webmaster@minedu.fi