Teemana maailmanlaajuinen vastuu:
Milloin demokratia on riittävää?
Markus Ojakoski
 |
|
|
|
|
FM, MA Markus Ojakoski on Valtion
nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri. Hänen
tutkinnoissaan hän on käsitellyt useita aihealueita, mm.
demokratiaa, demokratisoitumista ja demokratiateoriaa. Tätä
aihetta käsittelee myös tämä artikkeli.
Valtion nuorisoasiain Neuvottelukunnan toiminta nivoutuu
Opetusministeriön nuorisoyksikön toimintaan. Neuvottelukunnassa
on jäseninä nuorisojärjestöistä ja nuorisotyötä tekevistä
järjestöistä. Puheenjohtaja toimii kansanedustaja Outi
Mäkelä. Neuvottelukunnan tehtävänä nuorisolain perusteella on
tehdä esityksiä nuoria koskevista linjauksista, tuottaa nuoria
koskevaa tietoa ja uutena asiana arvioida Lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoa.
Kehittämisohjelma on valtioneuvoston neljäksi vuodeksi
kerrallaan hyväksymä lakisääteinen asiakirja, jolla
edistetään poikkihallinnollisesti lasten ja nuorten elinolojen
kehittymistä.
Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma on Vanhasen
toisen hallituksen ohjelma, jonka tavoitteena on ehkäistä sekä
vähentää pahoinvointia ja syrjäytymistä. Politiikkaohjelman
eri hallinnonalat ylittävän perustan luo lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelma. Politiikkaohjelma samalla
seuraa ja tukee tämän ensimmäisen valtioneuvoston lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toteutumista vaalikauden
aikana. Politiikka-ohjelmaa koskee lisäksi Hallituksen
strategia-asiakirjassa määritellyt toimenpiteet, tavoitteet ja
indikaattorit, jotka vastaavat kehittämisohjelmaa.
Globaalikasvatuksella tarkoitetaan opetusministeriön
projektissa "Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen"
kasvatusta, koulutusta ja muuta vastaavaa toimintaa, joka avaa
ihmisten silmät ja mielen maailman todellisuudelle ja herättää
heidät toimimaan kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien sekä
oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Yksi
globaalikasvatuksen avainkäsitteitä on täten ihmisoikeudet.
Ihmisoikeus-käsitteeseen liitetään usein käsite demokratia, ja
ihmisoikeuskasvatukseen demokratiakasvatus.
|
|
Jos lähdetään siitä, että käsitteen määrittelee sen käyttö,
demokratia on hyvin ongelmallinen käsite. Demokratia on mahdollista
määritellä hyvin muodollisesti. Hyvin usein demokratia liitetään
siihen, käydäänkö vaaleja ja onko vaalit järjestetty niin, että
voi olla useita eri tahoja, jotka asettavat ehdokkaita. Demokratian
olennainen elementti on monelle se, että perustuslain keinoin
rajoitetaan asioita, jolta kansalaisia pitää suojella valtiovallan
kollektiiviselta päätöksenteolta. Joillekin demokratia taas
tarkoittaa sitä, että enemmistö saa päättää ihan mitä tahansa,
vaikkapa siitä, millaiset uskonnot tai uskomisjärjestelmät ovat
sallittuja ja millaiset eivät. Tai siitä, mikä on julkista ja mikä
ei. Yksi demokratian minimimääritelmä on, että jos hallitsijan
toiminta on kansalaisten hyväksymää, niin kyseessä on silloin kansan
tahdon noudattaminen eli demokratia.
Demokratian eri mallienkin lähtökohtana voi pitää kansalaisten
yhdenvertaisuutta . Nykyään jo sukupuolesta ja/tai varallisuudesta
riippumatta. 1800-luvun Iso-Britannian demokratiassa (olihan siellä
ehkä reilut ja salaiset vaalit) saattoi vielä saada kaksi ääntä,
jos oli kartano kahdella vaalialueella. Yhdenvertaisuudesta sinänsä ei
juuri ole kiistaa. Käytännössä kuitenkin vallanpitäjät aika
monessa maassa ja tilanteessa katsovat enemmän tai vähemmän
sellaisesta lähtökohdasta, että kansalaisia pitää paimentaa, jotta
nämä ymmärtävät oman etunsa. Näin tulee varmasti aina olemaan,
mutta jos kokonaisuus toimii hyvin, kansalaiset saavat päättää
siitä, hyväksyvätkö he tällaisen lähtökohdan vai eivät.
Yhdenvertaisuuden seurauksista syntyvät poliittiset erot.
Yhdenvertaisuus on sitä, että kaikkia kansalaisia kohdellaan samalla
tavoin. Se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että kaikille jaetaan
oikeuksia, resursseja ja muita hyviä sen mukaan, miten he tuottavat,
miten paljon panostavat, miten kyvykkäitä he ovat, miten paljon he
tarvitsevat tai sitten vain kaikille saman verran riippumatta
olosuhteista. Yleensä yhteiskunta tuottaa jonkinlaisen kombinaation
näistä jakoperiaatteista. Yleensä tuottaville ja paljon panostaville
täytyy antaa jonkin verran enemmän kuin vähän
tuottaville/panostaville, koska muutoin syntyy tuottavuusongelmia.
Samoin tarpeiden täytyy merkitä jotain tai muuten syntyy
yhteiskuntavihamielisyyttä. Suomalainen kompromissiyhteiskunta ja sen
puolueet ovat usein lähellä balanssia, ja se luetaan niille viaksi.
Paha asia se ei ole ja puolueilla on sitä paitsi taipumusta liikkua
kansalaisten näkemysten mukana. Niillä ei ole syytä olla kansalaisia
radikaalimmin suhtautuvia. Valitettavasti se monien mielessä
hämärtää puolueiden eroja ja vähentää kiinnostusta äänestää.
Yhdenvertaisuudesta johtuu jotakin muutakin. Sinänsähän
yhdenvertaista kohtelua voisi olla se, että jokainen joutuu jokaisessa
asiassa alistumaan enemmistön tahtoon. Sillä yhdenvertaisuudella,
jolla on laaja hyväksyntä, on kuitenkin itsemääräämisoikeuden,
koskemattomuuden ja vapauden ulottuvuuksia. Perinteisesti on ajateltu,
että yhdenvertaisuuden toteutumiseksi kollektiivisen hallinnan pitäisi
olla itse kunkin hyväksyttävissä. Oikeastaan ei ole kaukana se
ajatus, että yhteiskunnan pitäisi muistuttaa sopimusta, ehkä jopa
sopimista pysyvänä yhteiskunnallisena prosessina. Siispä muodolliset
järjestelyt ja puhdas edustuksellisuus ovat riittäviä vain niin kauan
kuin ihmiset pitävät niitä riittävinä. Ajassamme on sellaista
henkeä, että ne eivät ole riittäviä. Ratkaisuina monet esittävät
suoran demokratian muotojen lisäämistä eli käytännössä
esimerkiksi kansanäänestyksiä ja muuta gallup-demokratiaa. Tuloksena
on toisten näkökulmasta pelottavan enemmistödiktatuurimahdollisuuden
lisääntyminen. Toinen vaihtoehto on korostaa muunlaisia vaikuttamisen
mekanismeja.
Muunlaiset vaikuttamisen mekanismit ovat sitä, että asioiden
valmistelusta asti vaikutetaan erilaisten kansalaisjärjestöjen, myös
puolueiden - koska ne ovat ainakin potentiaalisesti erittäin tehokas
informaalin vaikuttamisen kanava - kautta virkamiehiin ja linjauksista
päättäviin toimijoihin. Puolueita vaikutuskanavana on syytä
puolustaa myös siksi, että monesti asiasta päättävä poliitikko on
rekrytoitunut juuri puolueen kautta. Virkamiehiin voi toisinaan
vaikuttaa ihan suoraankin, vaikka toki suloisessa Suomenmaassamme on
keisarillisen Saksan virkamieseetostakin ainakin nimeksi. Jos pelkän
äänestämisen sijasta päätöksenteossa on keskustelun elementtejä,
olemme lähempänä sopimista. Demokratia on riittävää, kun se
ihmisistä tuntuu riittävältä. Se tuntuu ihmisistä sitä
riittävämmältä, mitä enemmän se noudattaa
yhdenvertaisuusperiaatetta.
Onko tällä jotain tekemistä globaalin vastuun kanssa? Entä
demokratia maailmalla? Voisivatko ihmiset hyväksyä sen, että
demokratia on rajoitetumpaa, jos se takaa rauhan tai varallisuuden?
Epäilemättä voivat, varsinkin, jos vauraus koskee kohtuullista osaa
kansasta. Entä, jos ihmiset eivät näe asiaa
yhdenvertaisuusnäkökulmasta? Vastaus voisi viitata Chaïm
Perelmanin ajatukseen oikeudenmukaisuuden säännöstä: Olioita
samassa kategoriassa pitää kohdalla samalla tavoin. Retorisena
sääntönä sen oletetaan olevan voimassa pääsääntöisesti kaikissa
yhteiskunnissa. Jos sääntö ei toimi jossakin, keskustelua ei
tietenkään voi käydä siltä pohjalta. Se vaikuttaa kuitenkin
säännöltä, joka on vaikea kiistää. Sen seuraukset ovat sitten asia
erikseen ja niistähän isoja kiistoja on historiassa käyty: Kuuluvatko
esimerkiksi naiset samaan kategoriaan kuin miehet (ja jos kuuluvat, niin
missä kaikissa asioissa)?
Jos on idealisti, uskoo siihen, että päästyään vauhtiin
demokratiakeskustelu johtaa väistämättä siihen, että kaikki ihmiset
kuuluvat samaan kategoriaan (suhteessa hallinnollisiin oikeuksiinsa) ja
että kunhan keskustelua jatketaan, ei ole muuta hyväksyttävästi
perusteltavissa olevaa asiaa kuin jonkinlainen demokratia. Tätä
idealistista näkemystä tietenkin puoltaisi se, että lähes kaikki
maailman maat väittävät olevansa tavalla tai toisella demokratioita.
Demokratiaan liittyy argumentteja, joilla on taipumusta voittaa.
Hallituksen Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa on
joukko toimenpiteitä, jotka edesauttavat sekä kotimaisen demokratian
ymmärtämistä että vaikuttamisen mekanismien hahmottamista. (Poista
sana Ensinnäkin , ja lisää) Esimerkiksi nuorisovaltuustojen ja
oppilaskuntien toiminnan kehittäminen on toimiessaan juuri sitä, että
opitaan ottamaan erilaisia näkökulmia huomioon ja neuvotteluun,
perustelmaan - opitaan kaikkea sitä, mitä sopimiseen ja asioihin
vaikuttamiseen tarvitaan. Ohjelmassa edellytetään myös
kansalaiskasvatussisältöjä ja yhteiskunnallista sisältöä aiempaa
enemmän erityisesti perusopetukseen ja opettajankoulutukseen.
Uusi nuorisolaki edellyttää aiempaa selkeämmin, että
"Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja
alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden
käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa
asioissa." Tosiasia on se, että kukaan ei ole vahva vaikuttaja,
suvaitsevainen, empaattinen, toisia huomioiva tai reilu syntyessään,
vaan kohtaamiset tämän maailman kanssa tuottavat ihmisen
toimintatapoja. Jos vaikuttamisesta ei ole kokemuksia, ei sitä osaa
kaivatakaan. Jos on 18 vuotta tottunut siihen, että asiat tulevat eteen
annettuina mikäli joku yläpuolella on katsonut niiden tuomisen
hyväksi, olettaa, että maailma toimii niin jatkossakin. Siksi
aktiiviset poliittiset toimijat ovat vähentyneet ja poliittiset
"kuluttajat" lisääntyneet. Näyttää kuitenkin siltä,
että aktiiviseksi kansalaiseksi on parempia mahdollisuuksia niillä,
jotka tulevat olemaan 2020-luvun aikuisia kuin 1980- ja 1990-luvun
lapsilla.
Lasten, nuorten ja perheiden politiikka-ohjelmankin onnistumista
aiotaan mitata mm. sillä, kuinka moni nuori ilmoittaa olevansa
politiikasta kiinnostunut. Ehkä uudet painotukset johtavat siihen,
että kansalaiset osaavat ja saavat käyttää kaikenlaisia
vaikuttamiskanavia. Ehkä suomalainen demokratia tuntuu silloin
riittävämmältä riistämättä yksilöiden oikeuksia. Riittävän
demokraattinen demokratia on kadehdittava hallitusmuoto ja samalla
argumentti globaalissa kisassa demokratian puolesta.
Teemasta aiemmin kirjoitettua:
Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen / Fostran till globalt
ansvar - projekti on avannut keskustelun opetusministeriön
Etusivu-verkkolehdessä projektin aiheeseen liittyvistä kysymyksistä.
Mikäli lukijoilla on näkökohtia aiheeseen, joita haluaisitte käsiteltävän,
voitte lähettää siitä palautetta osoitteella opmkirjaamo@minedu.fi
otsikolla "globaalivastuu". Toivomme kirjoitusten olevan
lyhyitä ja ytimekkäitä.
|
