Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
symbolikuva Etussivu-verkkolehti
Julkaistu 24.1.2008 

Sloveniasta EU-puheenjohtajamaa

Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuosi

Suunnitelmia toiminnasta ja taloudesta

Aikuiskoulutukseen osallistutaan yleisesti

Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Kansanedustajat kysyvät -valtioneuvosto vastaa

Neuvostoja ja neuvottelukuntia

Avoimet työpaikat

Resumé på svenska

< Etusivulle

Oppia ikä kaikki
- aikuiskoulutukseen osallistutaan yleisesti 

Melkein joka toinen työikäinen osallistuu aikuiskoulutukseen. Vuonna 2006 noin 1,7 miljoonaa 18-64-vuotiaista osallistui koulutukseen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen, opetusministeriön ja Eurostatin yhteistyönä tehdystä Aikuiskoulutustutkimuksesta 2006. 

symbolikuva

Koulutuksen kestoa ja sisältöjä selvittävä Aikuiskoulutustutkimus 2006 on saatavilla pdf-julkaisuna Tilastokeskuksen www-sivuilta. 

Yleisimpiä aikuiskoulutuksen sisältöjä olivat liiketalous- ja oikeustieteisiin sekä palveluihin, turvallisuusalaan ja harrastuksiin liittyvät koulutukset. Noin joka kolmas 18-64-vuotias aikuiskoulutukseen osallistunut oli saanut koulutusta näistä aiheista.

Yhä enemmän osallistuttiin johtamiseen ja esimiestaitoihin sekä palveluihin ja turvallisuuteen liittyvään koulutukseen sekä hoitoalan koulutukseen. Vuonna 2000 näitä opiskeli noin 12-14 prosenttia koulutusta saaneista, mutta vuonna 2006 osuudet olivat jo 22 prosenttia (johtaminen ja esimiestaidot), 20 prosenttia (palvelu ja turvallisuus) ja 19 prosenttia (hoitoala).

Tietotekniikan opiskelu sen sijaan on selvästi vähentynyt. Vuonna 2000 useampi kuin joka neljäs 18-64-vuotias aikuiskoulutukseen osallistunut oli opiskellut tietotekniikkaa, mutta vuonna 2006 heitä oli vain 18 prosenttia.

Reilu viikko vierähtää aikuiskoulutuksessa

Vuonna 2006 noin 1,7 miljoonaa suomalaista eli lähes joka toinen 18-64-vuotias osallistui aikuiskoulutukseen. Puolet osallistuneista oli saanut koulutusta vähintään kahdeksan päivää. Vähiten koulutusta saaneelle neljännekselle kertyi koulutuspäiviä kolme ja eniten koulutusta saanut neljännes opiskeli vähintään yhdeksäntoista päivää vuonna 2006.

Naiset osallistuivat aikuiskoulutukseen miehiä useammin, ja he saivat koulutusta myös useampia päiviä. Naisten osallistumispäivien mediaani oli yhdeksän ja miehillä alle seitsemän päivää.

Lähes 60 prosenttia palkansaajista, yhteensä 1,1 miljoonaa henkilöä, osallistui työnantajan tukemaan koulutukseen vuonna 2006. Saatujen henkilöstökoulutuspäivien määrä on pysytellyt kutakuinkin samalla tasolla kuin se oli vuonna 2000. Keskimäärin koulutuksessa olleet palkansaajat saivat vuonna 2006 työnantajan tukemaa koulutusta viisi päivää.

Eniten henkilöstökoulutuspäiviä kertyi ylemmille toimihenkilöille ja korkeasti koulutetuille. Ylempiin toimihenkilöihin kuuluvat saivat keskimäärin seitsemän päivää, alemmat toimihenkilöt viisi päivää ja työntekijöihin kuuluvat koulutuksessa olleet palkansaajat saivat noin kolme päivää henkilöstökoulutusta vuonna 2006. Joka toinen korkea-asteen koulutuksen omaava henkilöstökoulutukseen osallistunut palkansaaja sai koulutusta vähintään kuusi päivää, kun vastaava koulutuspäivien määrä keskiasteen koulutuksen saaneilla oli viisi ja perusasteen koulutuksen saaneilla neljä päivää.

Kattava sarja aikuiskoulutuksen tilastotietoja

Aikuiskoulutustutkimuksissa on selvitetty aikuisväestön koulutukseen osallistumista, oppimista ja osaamista. Lisäksi on tuotettu tietoa aikuisten opiskelumielipiteistä ja -käsityksistä, koulutushalukkuudesta ja -tarpeesta sekä osallistumisen esteistä ja ehdoista.

Uusin aikuiskoulutustutkimus 2006 tehtiin Euroopan tilastoviraston (Eurostat), opetusministeriön ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Tutkimusta varten haastateltiin 4 370 Suomessa asuvaa 18-64-vuotiasta. Tutkimuksen vastausosuus oli 65 prosenttia.

Tutkimuksen perusraportti julkaistaan kesäkuussa vuonna 2008. Toukokuussa 2007 julkaistiin Aikuiskoulutustutkimus 2006 ennakkotiedot. Ennakkotiedot sisältävät tietoa aikuiskoulutukseen osallistumisen määristä.

Aikaisemmat aikuiskoulutustutkimukset on tehty opetusministeriön ja Tilastokeskuksen yhteistyönä vuosina 1980, 1990, 1995 ja 2000. Vuoden 2006 tutkimus on osa eurooppalaista yhteistyöprojektia, jota koordinoi Euroopan yhteisön tilastovirasto (Eurostat). Eurostat julkaisee Euroopan aikuiskoulutustutkimuksen (Adult Education Survey, AES) tuloksia vuosien 2008 ja 2009 aikana.

- jl

Lähde: Tilastokeskus/ Aikuiskoulutustutkimus 2006

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu
Tilaa Etusivu
ISSN 1458-8056
Päätoimittaja:
jaana.luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
katarina.koch@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi