Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
symbolikuva Etussivu-verkkolehti
Julkaistu 20.3.2008 

Kulttuurikauden tarjontaa sataprosenttisesti Suomesta

Lähivuosien menot sovittiin kehysneuvotteluissa

Isot opetusryhmät kuormittavat oppilaita ja opettajia

Koulutuksen keskeyttäjiä kuusi prosenttia

Kansanedustajat kysyvät -valtioneuvosto vastaa

Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Avoimet työpaikat

Resumé på svenska

< Etusivulle

Lähivuosien menot sovittiin kehysneuvotteluissa

Hallitus sopi viime viikolla talousarvioehdotuksen valmistelua raamittavista valtiontalouden kehyksistä. Vuosia 2009-2012 koskevissa kehyksissä painopisteinä ovat mm. työllisyys ja osaaminen.


Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012 (pdf) on saatavilla valtiovarainministeriön verkkosivuilta.

Hallituksen mukaan suomalaisten menestystekijöitä ovat tulevaisuudessa koulutus, sivistys, huippututkimus ja huippuosaaminen. Yliopistot saavat jo aiemmassa kehyspäätöksessä kasvaviin määrärahoihin edelleen lisäkorotuksia. Uusien innovaatioiden tutkimus- ja kehitystyöhön lisätään varoja entisestään.

Työllisyyden parantaminen on tärkein tavoite varautumisessa väestön nopeaan ikääntymiseen. Hallitus parantaa hallitusohjelman mukaisesti työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaantoa, edistää uusien työpaikkojen ja yritysten syntymistä sekä vähentää työttömyyttä ja syrjäytymistä. Työvoimapolitiikan määrärahoja suunnataan siten, että niillä tuetaan nykyistä paremmin työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille.

Ratkaisua tuetaan myös siirtämällä matalapalkkatuen määrärahoja opetusministeriön hallinnonalalle. Rahoitusta suunnataan erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen opiskelijapaikkojen lisäämiseen, ammatillisen peruskoulutuksen ja peruskoulutuksen valmistavaan koulutukseen maahanmuuttajille sekä opetushenkilökunnan lisäkoulutukseen.

Yliopistojen rahoitus esillä

Hallituksen politiikan keskeinen osa-alue on tehdä Suomesta luovuuden, osaamisen ja korkean sivistyksen maa. Jo edellisessä kehyspäätöksessä yliopistojen perusrahoituksen määrärahat kasvavat 80 miljoonaa euroa vuoteen 2011 mennessä. Yliopistojen toimintamenoihin lisätään aiemmin tehtyjen lisäysten päälle 10 miljoonaa vuodelle 2011 ja 30 miljoonaa 2012. Yliopistojen on määrä muuttua yliopistolain muutoksessa julkisoikeudellisiksi laitoksiksi, joilla on laajempi taloudellinen autonomia. Vastaavasti hallitus varautuu pääomittamaan muita yliopistoja tehtävän selvitystyön pohjalta.

Osana yliopistouudistusta hallitus varautuu kohdentamaan innovaatioyliopiston säätiövarallisuuteen vuoteen 2010 mennessä yhteensä 500 miljoonaa euroa sillä edellytyksellä, että muut rahoittajatahot antavat oikeudellisesti velvoittavan sitoumuksen vähintään 200 miljoonan euron sijoituksesta. Innovaatioyliopiston toiminnan perusrahoitus nousee nykyisten kolmen yliopiston rahoituksen päälle vuoteen 2012 mennessä 100 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäys siirretään asteittain kaikkien yliopistojen kilpailtavaksi vuosina 2015 - 2020.

Tutkimus ja kehitystyön rahoitusta lisätään aiemmin päätetystä 13 miljoonaa euroa 2011 ja 32 miljoonaa euroa 2012. Yliopistojen lisärahoitus ei riitä tieteellisen työn tason nostamiseksi, ellei työ tutkijana tiedeyhteisössä ole houkutteleva vaihtoehto. Apurahan saajien sosiaali- ja eläketurva järjestetään kuntoon vuoden 2009 alusta lukien ja rahoitus sitä varten varataan kehyspäätöksessä.

Kulttuurivientiin luvassa lisärahaa

Suomalaista kulttuurivientiä edistetään lisäämällä sen määrärahoja vuosille 2010 ja 2011. Kulttuurin toimialalla on sekä kalustohankintojen että toimitilojen ja kiinteistöjen perusparannuksiin osoitettujen määrärahojen tasoa nostettu Museoviraston ja Suomen audiovisuaalisen arkiston tilatarpeiden vuoksi. Turkua koskevaan Euroopan kulttuuripääkaupunkihanketta tuetaan.

Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuus kasvaa noin 17 miljoonalla eurolla vuoteen 2010 mennessä. Tämä johtuu vuoden 2006 valtionosuusuudistuksesta, jonka yhteydessä päätetyllä tavalla valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta lasketaan kunkin taide- ja kulttuurilaitosmuodon toteutuneiden kustannusten perusteella.

Tuottavuustoimia haetaan lisää

Hallitus tarkisti vaalikauden kehystä, jotta se teknisesti vastaisi hinta- ja kustannustasossa sekä talousarvion rakenteessa tapahtuneita muutoksia. Tarkistettu kehys on 35,8 miljardia euroa vuodelle 2009, 36,3 miljardia euroa vuodelle 2010, 36,5 miljardia euroa vuodelle 2011. Vuodelle 2012 kehys on ennen jakamatonta varausta ja lisätalousarviovarausta 36,4 miljardia euroa.

Opetusministeriön hallinnonalan kehys on 6 686 miljoonaa euroa vuodelle 2009, 6 909 miljoonaa euroa vuodelle 2010, 6 964 miljoonaa euroa vuodelle 2011 ja 6 988 miljoonaa euroa vuodelle 2012. Arvio kehyksen ulkopuolisista menoista on 771 miljoonaa (2009), 567 miljoonaa (2010), 473 miljoonaa (2011) ja 458 miljoonaa euroa (2012).

Hallitusohjelman vaalikauden kehyspäätöksen mukaisesti käynnistetään uusia tuottavuutta lisääviä toimenpiteitä, joiden henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus kohdistuu pääosin vuosille 2012-2015. Niiden tulee johtaa yhteensä 4 800 henkilötyövuoden henkilöstötarpeen vähenemiseen.

Ministeriöt täsmentävät sisällöltään, vaikutuksiltaan ja ajoitukseltaan hallinnonaloittaiset uudet tuottavuustoimenpiteet lokakuussa 2008. Hallitus käsittelee tämän perusteella tuottavuustoimenpiteiden valmistelu- ja toteutustilannetta marraskuussa 2008.

Tuottavuusohjelmaa sekä edellä todettuja toimenpiteitä valmistellaan ja toteutetaan yhteistoiminnassa valtion henkilöstöjärjestöjen ja henkilöstön edustajien sekä henkilöstön kanssa kaikilla hallinnon tasoilla.

- jl

Lähde: valtioneuvoston tiedote 11.3.

     

Poimintoja opetusministeriön hallinnonalalta:

  • Kehyskaudella otetaan huomioon lisärahoitus ja toimenpiteet, joista on päätetty valtion 2008 talousarvion yhteydessä. Valtion koulukotien ja erityisoppilaitosten tukea on siinä yhteydessä korotettu. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärää ja oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksessa olevien määrää on lisätty jo vuonna 2008.
  • TEM:n nuorten matalapalkkatuen määrärahasta siirretään vuositasolla yhteensä 15 milj. euron osuus opetusministeriön hallinnonalalle. Rahoitusta kohdennetaan ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen opiskelijapaikkojen lisäämiseen, ammatillisen peruskoulutuksen ja peruskoulutuksen valmistavaan koulutukseen maahanmuuttajille sekä opetushenkilökunnan lisäkoulutukseen.
  • Matalapalkkatuen määrärahasta siirretään osa OPM:lle nuorten syrjäytymisen ehkäisyä ja työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin.
  • Kehyskaudella varaudutaan kustannuksiin, jotka aiheutuvat syksyllä 2008 toimintansa Helsingissä aloittavasta Eurooppa-koulusta.
  • Kehyksissä varaudutaan kohdentamaan valtion osuutena innovaatioyliopiston säätiövarallisuuteen vuoteen 2010 mennessä yhteensä 500 milj. euroa sillä edellytyksellä, että muut rahoittajatahot antavat oikeudellisesti velvoittavan sitoumuksen vähintään 200 milj. euron sijoituksesta.
  • Valtio varautuu pääomittamaan julkisoikeudellisina laitoksina toimivia yliopistoja siten, että niiden vakavaraisuus, maksukyky ja luottokelpoisuus turvataan.
  • Hallitus valmistelee periaatteet, joilla valtio osallistuu yliopistojen pääomittamiseen niiden vuoden 2010 loppuun mennessä hankkimaa yksityistä rahoitusta vastaavasti. Säätiöpohjainen toimintamalli tehdään kaikille yliopistoille mahdolliseksi. Varsinaiset päätökset pääomittamisesta kunkin yliopiston osalta tehdään käynnissä olevan selvitystyön pohjalta.
  • Innovaatioyliopistoa koskevassa laissa ja säädekirjassa määritellään, että säätiö voidaan purkaa ja että sen varat silloin palautetaan alkuperäisille sijoittajille sijoitusosuuksia vastaavassa suhteessa. Valtion sijoitus on tällöin finanssisijoitus ja siksi kehyksen ulkopuolinen meno.
  • Säätiöpääoman tuoton lisäksi kehyksessä on varauduttu lisäämään innovaatioyliopiston toiminnan rahoitusta 100 milj. eurolla vuoteen 2012 mennessä. Lisäys siirretään yliopistojen kilpailtavaksi vuoteen 2020 mennessä siten, että siirtäminen alkaa vuodesta 2015.
  • Muiden yliopistojen toimintamenoihin lisätään vuonna 2011 10 milj. euroa ja vuonna 2012 30 milj. euroa.
  • Yliopistojen palvelukeskukselle kohdennetaan lisärahoitusta yhteensä 5 milj. euroa toiminnan vakiinnuttamiseksi siirtymäaikana 2009-2010.
  • Veikkausvoittovarojen tuoton arvioidaan kasvavan 1,5 prosenttia kunakin kehysvuonna. Lisäksi aiemmin jakamattomia voittovaroja tuloutetaan vuosina 2009-2011 yhteensä 65,3 milj. euroa. Voittovarat on jaettu ns. jakosuhdelain mukaisin prosenttiosuuksin tieteen, taiteen, liikuntatoimen ja nuorisotyön kesken. Vuoden 2009 jälkeen kirjastoja ei voida rahoittaa veikkausvoittovaroista.
  • Museoviraston ja Suomen audiovisuaalisen arkiston tilatarpeiden vuoksi kulttuurin toimialalla on nostettu sekä kalustohankintojen että toimitilojen ja kiinteistöjen perusparannuksiin tarkoitettuja määrärahoja.
  • Turkua koskevaan Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeeseen vuonna 2011 on varattu 2009-2011 yhteensä 5 milj. euron lisäys.
  • Opetusministeriön hallinnonalalle on säästötoimenpiteenä kohdennettu 1 milj. euron vähennys valtionosuuteen oppilaitosten perustamiskustannuksista.
  • Tuottavuusohjelman toteuttamiseksi uudistetaan ja tehostetaan opetushallintoa. Valtionosuuksien, valtionavustusten ja rahoitusavustusten käsittelyprosessit sähköistetään.
  • Opetusministeriö toteuttaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteellista kehittämistä. Yliopistojen hallinnollisen aseman muuttuessa tehokkuus- ja tuottavuustavoitteet ja -ohjaus sisällytetään uudenmuotoisten yliopistojen valtionapuperusteisiin ja talousohjaukseen.
  • Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet kasvavat kehyskaudella yhteensä 70 milj. euroa, josta 11 milj. euroa perustuu TEM:n määrärahasiirtoon, jolla nuorten matalapalkkatukeen tarkoitettuja määrärahoja kohdennetaan OPM:n hallinnonalan valtionosuuksiin.
  • Rahoitusta kohdennetaan erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen opiskelijapaikkojen lisäämiseen sekä perusopetuksen valmistavaan koulutukseen maahanmuuttajille. Tämä lisää kuntien menoja 20 milj. euroa.
  • Perusopetuksen ja lukioiden valtionosuuksien arvioidaan alenevan kehyskaudella. Hallitusohjelman mukaan opetustoimen ikäluokkien pienenemisestä johtuva 80 milj. euron laskennallinen säästö kohdennetaan koulutuksen laadulliseen kehittämiseen.
  • Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuus kasvaa noin 17 milj. eurolla vuoteen 2010 mennessä kun valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta lasketaan kunkin taide- ja kulttuurilaitosmuodon toteutuneiden kustannusten perusteella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta
Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu
Tilaa Etusivu
ISSN 1458-8056
Päätoimittaja:
jaana.luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
katarina.koch@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi