Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
symbolikuva Etussivu-verkkolehti
Julkaistu 10.4.2008 

Kasvitieteilijästä yksikön johtajaksi

Nuorten kuva tulevaisuudesta on perinteinen

Suomalainen koulu näkyi kansainvälisissä otsikoissa

Säätiöiden merkitys kulttuurin rahoittajina on kasvanut

Kansanedustajat kysyvät -valtioneuvosto vastaa

Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Avoimet työpaikat

Resumé på svenska

 

 

< Etusivulle

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Opetusministeriön työryhmissä etsitään keinoja parantaa perheellisten opiskelijoiden opiskeluedellytyksiä ja ratkaisuja puuttua sosiaali- ja terveysalalle kouluttautuvien soveltumattomuuteen alan tehtäviin. Toisaalla mietitään kulttuuripolitiikan vaikuttavuutta ilmaisevia indikaattoreita. Kuntaliitto puolestaan selvittää koulutusjärjestelmän kehittämistarpeita.

Työryhmä selvittämään perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa

Opintotuesta vastaava ministeri Stefan Wallin on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää, kuinka opintotuen avulla voitaisiin parantaa niiden opiskelijoiden taloudellista toimeentuloa ja opiskeluedellytyksiä, joilla on huollettavanaan alaikäisiä lapsia. Perheellisten opiskelijoiden asemaa voitaisiin kehittää esimerkiksi ottamalla käyttöön opintorahan ja opintolainan valtiontakauksen lapsikorotus ja muuttamalla opiskelijan omia vuositulorajoja siten, että niissä otettaisiin huomioon lasten ja huoltajien lukumäärä. Työryhmän on tarkoitus jättää esityksensä kulttuuri- ja urheiluministeri Wallinille huhtikuussa 2009.

Työryhmän puheenjohtajana toimii neuvotteleva virkamies Leena Koskinen opetusministeriöstä. Jäseninä työryhmässä ovat ylitarkastaja Virpi Hiltunen (opetusministeriö), etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen ja lakimies Piritta Väinölä (Kansaneläkelaitos), puheenjohtaja Malou Zilliacus (Finlands Svenska Skolungdomsförbund r.f.), sosiaalipoliittinen sihteeri Antti Hallia (Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto), edunvalvontasihteeri Karri Heikkilä (Suomen ammattiin opiskelevien keskusjärjestö), puheenjohtaja Niklas Huotari (Suomen Lukiolaisten Liitto), puheenjohtaja Antti Laaksonen (Suomen Opiskelija-Allianssi Osku ry) sekä sosiaalipoliittinen sihteeri Johanna Nuorteva (Suomen ylioppilaskuntien liitto).

Sosiaali- ja terveysalalle kouluttautuvien soveltumattomuuteen etsitään puuttumiskeinoja

Opetusministeri Sari Sarkomaa ja peruspalveluministeri Paula Risikko ovat sopineet, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi selvitetään mahdollisuudet puuttua sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa olevien soveltumattomuuteen alalle esim. mielenterveydellisistä syistä tai huumeongelmien takia.

Säädösmuutoksia yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön valmistelee työryhmä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2009.

Työryhmä valmistelee ehdotuksen opiskeluoikeuden menettämistä koskevien säännösten lisäämiseksi yliopistoja, ammattikorkeakoulujen, ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön koskien erityisesti alalle soveltumattomuutta sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. Se laatii myös ehdotuksen kurinpitoa koskevien säännösten tarkistamiseksi siten, että niiden avulla on mahdollista reagoida koulutuksen aikana tapahtuviin väärinkäytöksiin koskien kaikkia koulutusaloja sekä selvittää mahdollisuuden välttämättömien huumausainetestien käyttöön ottamiseksi.

Nykyisin säännös opiskeluoikeuden menettämisestä alalle soveltumattomuuden takia sisältyy ammatillista koulutusta koskevaan lakiin rajattuna musiikin ja lennonjohdon koulutuksiin. Lainsäädäntö ei muutoin anna ammatillisen koulutuksen järjestäjille, yliopistoille tai ammattikorkeakouluille mahdollisuutta opintojen keskeyttämiseen jos ilmenee, että opiskelija ei kykene valmistuttuaan toimimaan ammatissa esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä tai huumeongelmien takia. Lisäksi kurinpitoa koskevat säännökset eivät millään koulutusasteella anna mahdollisuutta puuttua räikeisiinkään väärinkäytöksiin pysyvällä erottamisella. Huumausainetestauksesta ei ole säännöksiä opetusministeriön hallinnonalan koulutusta koskevassa lainsäädännössä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Sakari Karjalainen opetusministeriöstä ja siinä on jäseninä hallitusneuvos Maiju Tuominen (opetusministeriö), hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä (opetusministeriö), hallitusneuvos Tarja Lehtinen (opetusministeriö), hallitusneuvos Kaija Suorsa-Aarnio (opetusministeriö), neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki (sosiaali- ja terveysministeriö), opetusneuvos Aira Rajamäki (Opetushallitus), kehittämispäällikkö Seppo Ranta (Terveyden huollon oikeusturvakeskus), toimialanjohtaja Hellevi Lassila (Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry), rehtori Jorma Niemelä (Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto), Timo Kontio (Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto Samok ry), edunvalvontasihteeri Karri Heikkilä (Suomen Opiskelija-allianssi ry-Osku ja Suomen Ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry). Työryhmän sihteereinä toimivat opetusneuvos Aira Rajamäki ja hallitussihteeri Matti Hietanen.

Kulttuuripolitiikan vaikuttavuuden ilmaisemiseen etsitään mittareita

Kulttuuripolitiikan strategiatyöhön liittyvänä hankkeena opetusministeriössä mietitään vuoden loppuun mennessä millaisia mittareita kulttuuripolitiikkaan tarvitaan. Indikaattorien kehittäminen on tullut ajankohtaiseksi, kun valtionhallinnon budjetti-, suunnittelu- ja seurantadokumenttien odotetaan sisältävän vaikuttavuustavoitteet sekä indikaattorit niiden toteutumisen seuraamiseksi.

Tavoitteena on tunnistaa ja määritellä opetusministeriön ohjaamassa kulttuurihallinnossa tarvittavat kulttuuripolitiikan vaikuttavuusindikaattorialueet sekä kartoittaa niihin liittyvät määrällisiä ja laadullisia indikaattoreita koskevat tietotarpeet. Samalla kehitetään kulttuurialan tilastointi- ja tiedontuotantojärjestelmää ja kootaan indikaattoriaineistoa.

Opetusministeriö hankkii hankkeeseen liittyvät tarvittavat asiantuntijapalvelut Tilastokeskukselta. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore vastaa tietotuotanto- ja sihteeripalveluista. Kulttuuripolitiikan indikaattoreiden kehittämishanketta ohjaa ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii ylijohtaja Riitta Kaivosoja opetusministeriöstä.

Kuntaliitto selvittää koulutusjärjestelmän kehittämistarpeita

Kuntaliitto teettää selvityksen kuntien vastuulla olevan koulutusjärjestelmän kehittämisestä.

Selvityksen ja kehittämisehdotusten tekijöiksi liitto on kutsunut johtaja Anneli Kangasvierin Kuntaliitosta, professori Jouni Välijärven Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta sekä sivistysjohtaja Simo Juvan Lohjalta. Selvityksen määräaika on marraskuun lopussa.

Selvitykseltä odotetaan ehdotusta koulutusjärjestelmän rakenteiden, arvioinnin ja ohjauksen kehittämiseksi sekä tehtäväjaon selkiinnyttämiseksi kuntien ja valtion välillä. Lisäksi tulee arvioida ylläpitäjämallin tarkoituksenmukaisuutta suhteessa muuhun koulutusjärjestelmään.

Tehtävänä on myös arvioida kuntaperusteiseen koulutusjärjestelmään liittyviä kehittämistarpeita. Selvityksessä tulee ottaa huomioon mm. kunta- ja palvelurakennehankkeen tavoitteet ja arvioida koulutusjärjestelmän toimintaedellytyksiä sekä toimivuutta erilaisten kuntien ja alueiden kannalta.

Kunnan tehtävänä on järjestää oppivelvollisuusikäisille asukkailleen perusopetusta ja sitä ennen päivähoitoa ja esiopetusta. Lisäksi kunnat järjestävät lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta, ammattikorkeakoulutusta ja vapaan sivistyksen koulutusta. Kunnat osallistuvat koulutuksen rahoitukseen esiopetuksesta ammattikorkeakouluihin.

- jl

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu
Tilaa Etusivu
ISSN 1458-8056
Päätoimittaja:
jaana.luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
katarina.koch@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi