|
||||||||||
 |
||||||||||
 |
|
Julkaistu 10.4.2008 |
|
Mitä reilu kulttuuri tarkoittaa? Reiluun kulttuuriin kuuluu pääsy ihmiskunnan ja oman kulttuuripiirin traditioon, fyysinen, alueellinen ja kulttuurinen saavutettavuus ja saatavuus, kulttuuritarjonnan moninaisuus ja osuvuus, kulttuuritarjontaan osallistuminen sekä mahdollisuus, osallisuus ja kyky kulttuuriseen itseilmaisuun ja merkitystuotantoon. Globalisaatiokehityksen myötä eettisten menettelytapojen merkityksen pohdinta on korostunut ja kysymys globaalin etiikan mahdollisuudesta noussut yhä vahvemmin esiin. Eri alojen ja toimintojen eettisyyden punnitseminen on lähes päivittäin esillä mediassa ja lehtien otsikoissa. Muutoksena aiempaan on se, että pohdinta ei rajoitu vain filosofiseen, humanistiseen tai poliittiseen keskusteluun, vaan eettisyys on saanut tärkeän sijan myös muiden alojen, vaikkapa talouselämän, lehdissä. Eettisen menettelyn korostaminen onkin tullut osaksi yritysmaailman imagon ja brandien luomista. Eettisyys on myös muoti ja trendi; toivottavasti se ei tulevaisuudessakaan menetä arvoaan huutokaupattavana "etiikkapörssin" tuotteena. Reilun kaupan tuotteiden ja muiden eettisesti ja ekologisesti kestävien tuotteiden valmistajien ja välittäjien menestys osoittaa, että kilpailun koventuessa eettiset ja ekologiset tekijät voivat yhdessä koulutustason nousun ja globaalin median luoman laajemman tietoisuuden kautta vaikuttaa ratkaisevasti kuluttajien tajuntaan ja valintoihin. Pienenevässä maailmassa ihmiset kokevat uhkat yhä enemmän yhteisinä ja äänestävät valinnoillaan yhteisen edun ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Eettisesti kestävä tuotantotapa ja eettiset brandit ovat tulevaisuuden vahvoja kilpailutekijöitä. Tämä trendi koskee myös kulttuuritoimialoja ja kulttuurituotantoa. Heikot, mutta yhä voimistuvat signaalit viestittävät, että eettisyydestä on tulossa kilpailutekijä myös toisella tavalla. Pohjoismaat ovat olleet monien eri kilpailukykyä ja innovatiivisuutta mittaavien listausten kärkijoukossa. Ei ole sattumaa, että juuri Pohjoismaissa toteutuvat parhaiten myös tasa-arvo, korkea koulutustaso ja yhteiskunnallinen vakaus. Kulttuurinen moninaisuus on luovuuden edellytys ja se kukoistaa parhaiten reiluuden ja luottamuksen oloissa. Eräiden kansainvälisten tutkimusten mukaan tietoinen eettisten arvojen huomioon ottaminen ja toiminnan eettisyydestä huolehtiminen korreloivat positiivisesti myös yritysten taloudelliseen tulokseen. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat tulevaisuudessa yhä vahvempia vetovoimatekijöitä kilpailtaessa parhaasta, koulutetuimmasta ja innovatiivisimmasta työvoimasta. Etiikka, moraali, kulttuuriset oikeudet ja etikismiIlkka Niiniluoto määrittelee moraalin käsityksiksi hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Ihminen kykenee tekemään valintoja ja kantaa tällöin moraalista vastuuta teoistaan. Etiikalla tarkoitetaan filosofisia teorioita moraalin luonteesta sekä järjestelmällisiä yrityksiä ilmaista moraalin sisältöä toimintakoodien ja normatiivisten periaatteiden avulla. Toiminta on eettistä silloin kun se noudattaa tällä tavoin kiteytettyä moraalisten arvojen järjestelmää. Esimerkiksi valintoja ja päätöksiä tehtäessä perustelut voivat tukeutua hyve-, velvollisuus- tai hyötyetiikkaan. Eettiset valinnat eivät ole mustavalkoisia oikea tai väärä -asetelmia, vaan niitä voidaan eri tilanteissa perustella eri lähtökohdista ja niillä voidaan tavoitella erilaista vaikuttavuutta. Kulttuuripolitiikassa tärkeintä on tehdä valintoja tietoisesti ja läpinäkyvästi eettisten vaikutusten systemaattisen tarkastelun kautta. Kulttuuripolitiikan sekä taiteen ja kulttuurin etiikan kohdalla eettinen arviointi voi tarkoittaa seuraavia asioita:
Kulttuuriset oikeudet liittyvät kiinteästi kysymykseen kulttuuripolitiikan eettisistä ulottuvuuksista. Ne kuuluvat ihmisoikeuksiin kansalaisoikeuksien, poliittisten ja taloudellisten oikeuksien ohella ja ne ovat yksi sivistyksellisten oikeuksien alakategoria. Ne ovat keskeisiä kansojen identiteetin, yhtenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja omanarvontunnon kannalta. Pentti Arajärven mukaan kulttuuristen oikeuksien oikeusperiaatteissa korostuu kolme seikkaa: yhteisöön ja yhteiskuntaan kohdistuva vaatimus kulttuurisen moninaisuuden hyväksymisestä, kulttuurisia arvoja painottava taiteen ja kulttuurin autonomisuus sekä yksilöön kohdistuva vapaan valinnan periaate. Hän luettelee seuraavat kulttuuriset oikeudet osana sivistyksellisiä oikeuksia:
Kulttuurinen moninaisuus merkitsee myös moniarvoisuuden ja sekulaarisuuden sekä erilaisten kulttuurien sietämistä ja hyväksymistä. Kulttuurit voivat määritellä itsensä kielellisistä, etnisistä, uskonnollisista tai muista lähtökohdista käsin. Kulttuurinen autonomisuus merkitsee sitä, että kulttuuri määrittelee itse identiteettinsä, sisältönsä ja ilmenemismuotonsa. Kulttuuriseen autonomisuuteen kuuluu myös kulttuurin integriteetin kunnioitus. Kulttuurisen identiteetin vapaan valinnan periaate lähtee itsensä kehittämisen mahdollisuudesta, sananvapaudesta ja ilmaisunvapaudesta. Perinteisesti kulttuurisina oikeuksina on pidetty oikeuksia liittyen kulttuurisiin, kielellisiin tai kansallisiin vähemmistöihin tai luomisen taiteellisiin, ilmauksellisiin ja intellektuelleihin muotoihin. Termi 'kulttuuriset oikeudet' alkoi vakiintua 1900-luvun loppupuolella, jolloin se liitettiin toisen ja kolmannen sukupolven ihmisoikeuksiin. Kulttuuriset oikeudet saatiin mukaan muotoiltaessa kansainvälistä sopimusta taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista oikeuksista vuonna 1966, vaikka niiden tarkempi määrittely on tullut keskustelun kohteeksi vasta 90-luvun alussa. Kulttuurisille oikeuksille ei ole olemassa yhtä selkeää määritelmää, vaan kussakin maassa on keskitytty niihin oikeuksiin, jotka ovat maan tilanteen ja kehitystason kannalta keskeisimpiä, esimerkiksi sensuuriin, tiedon vapauteen, alkuperäiskansoihin, kieliin tai tekijänoikeuteen. Eri lähteitä soveltaen kulttuuriset oikeudet voidaan jakaa kahteen osaan: kulttuuriin liittyvät oikeudet ja luovuuteen liittyvät oikeudet. 1. Oikeus kulttuuriin
2. Oikeus luovuuteen
Oikeus osallistua kulttuurielämään ei viittaa vain taiteesta nauttimiseen tekijänä tai kuluttajana. Se viittaa kaikkiin kulttuurin osa-alueisiin ja sen pitäisi kattaa myös oikeus osallistua kulttuuripolitiikan muotoilemiseen sekä osallisuus yhteiskunnan symboli- ja merkitystuotannon kontrolliin ja ohjaukseen. Esimerkiksi UNESCOn Suositus laajojen väestöpiirien mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa kulttuurielämään vuodelta 1976 tunnustaa kulttuurielämään osallistumisen edellyttävän mahdollisuutta ottaa osaa kulttuuripolitiikkaan liittyvään päätöksentekoon, toimeenpanoon ja arviointiin. Kansainvälisen oikeuden alueella seuraavat ihmisoikeudet nähdään kulttuurisina oikeuksina:
Edellä mainituista oikeuksista vähiten huomiota on saanut oikeus osallistua kulttuurielämään. Tekijänoikeudet ovat hyvin edustettuina niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin lainsäädännössä, mutta tähän lainsäädäntöön ei ole sisällytetty perinnetiedon tai alkuperäiskansojen kulttuuriperinnön suojelemista. Globaalilla tasolla on syntynyt etikismin käsite, jolla tarkoitetaan tietoista eettisiä arvoja valintaperustana korostavaa liikettä millä tahansa alueella, mutta erityisesti termi on liitetty eettiseen tuotantoon ja kulutukseen. Etikismin käsitettä ei ole vielä liitetty vahvasti juuri kulttuuriseen kulutukseen, mutta voidaan puhua myös kulttuurisesta etikismistä. Monilla taiteen aloilla taiteilijat ovat teoksissaan tuoneet esiin eettisiä ulottuvuuksia. Kulttuuritoimialojen tuotannossa esimerkiksi muotoilun ja muodin alueilla eettinen tuotanto on jo osoittautunut kilpailutekijäksi. Aloitteita eettisen kulttuuripolitiikan toteuttamiseksiKulttuuripolitiikan etiikkaan liittyviä kansainvälisiä ja eri valtioiden aloitteita on olemassa runsaasti. Unescolla on Global Ethics -hanke, jossa globaalia etiikkaa pyritään rakentamaan ihmisten tarpeiden pohjalle. Perustana on kaikille ihmisille ominainen halu elämän jatkamiseen ja säilyttämiseen. Keskeinen asiakirja on myös maailmanuskontojen parlamentin julistus A Global Ethic vuodelta 1993. Uskonnot ovat kulttuuriperinnön osana merkittävä eettisten koodien ja käytäntöjen ylläpitäjä ja muotoilija. Suomessa eduskunnan tulevaisuusvaliokunta totesi mietinnössään 1998, että ihmiskunta tarvitsee taloudellisten ja teknologisten menestystekijöiden lisäksi sivistyksellisesti kestävää pohjaa ja globaalia etiikkaa toimintansa perustaksi. Eettisiä teemoja sivuttiin 1990-luvulla useissa kansainvälisissä raporteissa ja ohjelmajulistuksissa. Kulttuurin ja kehityksen maailmankomission vuonna 1992 ilmestyneen raportin Moninaisuus luovuutemme lähteenä lähtökohtana on globaali etiikka. Hallitustenvälisessä kulttuuripolitiikkaa ja kehitystä koskevassa Unescon konferenssissa Tukholmassa vuonna 1998 hyväksyttiin Kulttuuripolitiikan ja kehityksen toimintasuunnitelma. Euroopan neuvoston vuonna 1997 ilmestynyt Syrjästä esiin -raportti tukee Kulttuurin maailmankomission työtä ja sen tuottamaa raporttia ja osoittaa myös Euroopan kulttuuripolitiikan uusia suuntia. Interarts - säätiö on Barcelonassa toimiva kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön, kulttuuripolitiikkaan sekä kehityksen ja kulttuurin väliseen suhteeseen erikoistunut tutkimuslaitos, jonka näkyvimpiä aloitteita oli elokuussa 2004 järjestetty Kulttuuriset oikeudet ja kehitys -konferenssi. Skotlannin turismi-, kulttuuri- ja urheiluministeriössä on
käynnissä kiinnostava kulttuurihallinnon uudistus, joka pohjautuu
vahvasti kulttuurisiin oikeuksiin. Tehdyn raportin tavoitteiden mukaan
kulttuuristen oikeuksien kehittäminen ja toteuttaminen tulee olemaan
Skotlannin kulttuuripolitiikan kulmakivi. Ruotsin kulttuuripolitiikassa
kulttuuriset oikeudet ovat olleet jo vuosikymmeniä keskeisessä
asemassa. Vuonna 1974 muotoillut ja 1996 tarkistetut valtion
kulttuuripolitiikan tavoitteet sisältävät aineksia useista Suomen perustuslain uudistuksessa 1999 mukaan otettiin monia taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia, kuten tasa-arvo, vapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus sekä oikeus koulutukseen osaksi kansalaisen perusoikeuksia. Suomessa käynnistettiin vuonna 2005 kulttuuripolitiikan eettisiä ulottuvuuksia kulttuurisista oikeuksista käsin tarkasteleva hanke, jossa tehty perusselvitys julkaistiin vuonna 2006 (Hannele Koivunen & Leena Marsio, Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön julkaisuja 2006:50). Kansainvälisiä ja eri valtioiden kulttuuripolitiikan etiikkaan liittyviä aloitteita on jo olemassa runsaasti. Eettisiä teemoja sivuttiin 1990-luvulla useissa kansainvälisissä raporteissa ja ohjelmajulistuksissa. Kansainvälisten kulttuuripolitiikan etiikan indikaattorien kehittämiseksi on tehty useita aloitteita ja arviointivälineiden kehittämisen lähtökohdiksi on olemassa joitakin tutkimuksia. Eettisen arvioinnin lähestymistapoja ovat esimerkiksi kulttuuritraditio, elämäntapa ja identiteetti, kulttuurin elinvoimaisuus, monimuotoisuus ja jatkuvuuden turvaaminen, kulttuurin infrastruktuuri, saatavuus, pääsy ja osallistuminen kulttuurielämään, esteetön saavutettavuus, kulutus, median moniarvoisuus, sisällön moninaisuus, etniskulttuurinen ja muu kulttuurivähemmistöihin tai -ryhmiin liittyvä moninaisuus, sosiaalinen koheesio, kulttuurienvälinen vuorovaikutus, kulttuuripolitiikka, hallinto ja toimeenpano sekä taidekasvatus. Kulttuuripolitiikan eettiset lähtökohdatKulttuuripolitiikan yhteiskunnallinen merkityksellisyys ja perustelu syntyy kahdesta pilarista: demokratiasta ja diversiteetistä, vastuueetoksesta ja vapauseetoksesta. Demokratia merkitsee kulttuuripolitiikassa pyrkimystä kulttuuriperinnön, taiteen ja kulttuurin tasa-arvoiseen saavutettavuuteen, saatavuuteen ja osallisuuteen paikallisessa tai globaalissa yhteisössä. Diversiteetti tarkoittaa luovuuden ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta sekä vuorovaikutuksen edistämistä tietyn kulttuurin sisällä ja myös eri kulttuurien kesken. Luovuuden käsite liittyy vahvasti vapauseetokseen, itseilmaisuun ja taiteen autonomiaan. Vastuueetoksessa korostuvat kulttuuriperintö, yhteisöllisyys ja kulttuuripalvelujen tasa-arvoinen saatavuus. Luovuus on evoluutiossa kehittynyt ominaisuus, jossa asioiden ja merkitysten yhdisteleminen uusilla tavoilla parantaa selviytymismahdollisuuksia. Luovuus ei siis ole vain ihmislajin ominaisuus tai vain yksilön ominaisuus. Luovuuden keskeisiä edellytyksiä ovat elinympäristön, tietojen ja taitojen riittävä diversiteetti sekä kokeilemisen mahdollisuuden turvaava riittävä turvallisuus ja vapaus. Luovuus on innovaatiojärjestelmän edellytys. Innovaatio voidaan määritellä luovien ideoiden soveltamiseksi yhteisön ja yhteiskunnan käyttöön ja käytäntöihin. Innovaatio tapahtuu siellä, missä yhteisön käytäntö muuttuu. Sovellusalueesta riippuen voidaan puhua kulttuurisista, sosiaalisista, kaupallisista sekä myös eettisistä innovaatioista. Tiede, taide ja kulttuuri ovat luovuuden ydinalueita. Näiden alueiden kokeiluresursseihin ja -vapauteen yhteisöt ja yhteiskunta ovat erityisesti panostaneet, koska niiden avulla ylläpidetään luovaa kapasiteettia ja kehitetään yhteisön luovaa pääomaa. Kulttuuripolitiikkaa voidaankin perustella sekä innovaatiojärjestelmän perustasolla että soveltavalla tasolla yhtä hyvin autonomisena ja itseisarvoisena luovana pääomana kuin innovaatio- ja edistystekijänä. Kulttuuripolitiikan eettiset lähtökohdat eivät ole keskenään ristiriidattomia, vaan niiden kesken on olemassa aitoja ja voimakkaita jännitteitä. Esimerkkejä ristikkäisistä intresseistä ja tulkinnoista löytyy useita. Kulttuuripolitiikassa taiteen ja kulttuurin arvo voidaan johtaa taiteen itseisarvosta ja korkeasta laadusta tai taiteen ja kulttuurin hyödyistä yksilön ja yhteisön kannalta. Taiteen ja kulttuurin on nähty olevan joko osallisina sosiaaliseen syrjäytymiseen taiteen laadullisen arvioinnin erottelevan ja luokittelevan näkökulman kautta tai sosiaalista syrjäytymistä estävänä sekä sosiaalista koheesiota ja terveyttä edistävänä osana kulttuurisesti rikasta hyvinvointiyhteiskuntaa. Kumpaakin näkökulmaa puolustavia argumentteja ja tutkimustuloksia voidaan esittää. Näiden näkökulmien ei myöskään tarvitse aina sulkea toisiaan pois, mutta käytännön päätöksenteossa näiden näkökulmien kesken on olemassa myös selviä ristiriitatilanteita. Viime vuosikymmenen aikana vallinneen neoliberalistisen hegemonian aikana taiteen instrumentaalisuus ja taloudellinen soveltaminen ovat korostuneet ja vastaavasti taiteen autonomian ja itseisarvon alue on pienentynyt. Englannissa on herännyt luovien alojen käsitteen kritiikki ja tässä keskustelussa John Holden on pohtinut kulttuurin käyttöä hallituksen politiikan välineenä ja uusina käsitteinä korostanut 'kulttuurista arvoa' (cultural value) sekä 'oikeutta taiteeseen' (right to art). Kulttuuripoliittiset valinnat muodostuvat erilaisiksi sen mukaan, johdetaanko eettinen perustelu hyve-etiikasta, velvollisuusetiikasta vai seurausetiikasta. Seuraavaan kaavioon on koottu kulttuuripolitiikan eettisten valintojen erilaisia ulottuvuuksia ja lähestymistapoja, jotka vaihtelevat sen mukaan, painotetaanko perusteena "vapauseetosta", "oikeuseetosta" vai "hyötyeetosta". Mikään näistä valinnoista ei sinänsä ole toinen toistaan "eettisempi" tai "arvokkaampi". Kulttuuripolitiikan eettisen tarkastelun tavoitteena voisikin olla ensisijaisesti kulloisenkin valintaprinsiipin ja valitsijan oman position selvittämien sekä eri valintojen vaikuttavuus.
Esimerkkeinä taiteen ja kulttuurin erilaisista eettisistä intresseistä voidaan mainita seuraavat keskenään jännitteiset alueet:
Teemasta aiemmin kirjoitettua:
Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen / Fostran till globalt ansvar - projekti on avannut keskustelun opetusministeriön Etusivu-verkkolehdessä projektin aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Mikäli lukijoilla on näkökohtia aiheeseen, joita haluaisitte käsiteltävän, voitte lähettää siitä palautetta osoitteella opmkirjaamo@minedu.fi otsikolla "globaalivastuu". Toivomme kirjoitusten olevan lyhyitä ja ytimekkäitä.
|
|||||||||||||
