Neuvostoja ja neuvottelukuntia
Opetusministeriön asiantuntija-apuna toimivien neuvostojen,
neuvottelukuntien, lautakuntien ja toimikuntien tehtävänä on seurata
ja arvioida alansa kehitystä, tehdä sitä koskevia aloitteita ja antaa
asiantuntijalausuntoja. Osa niistä tekee esityksiä myös
määrärahojen käytöstä sekä apurahojen jakamisesta, osalla on
erityistehtäviä. Vuoden alusta uuden kauden aloittavan mm. koulutuksen
arviointiin liittyvät neuvostot sekä kulttuurilehtilautakunta.
Koulutusta
arvioivat neuvostot kaksivuotiselle kaudelle
Koulutuksen arviointineuvosto sekä Korkeakoulujen arviointineuvosto
on asetettu kaksivuotiselle kaudelle: toimikaudet alkavat tammikuusta
2008 ja päättyvät vuoden 2009 lopussa. Syynä aiempaa lyhyempiin
pesteihin on valmisteilla olevat koulutuksen arviointiin liittyvät
uudistukset, joiden taustaksi koulutuksen arviointijärjestelmän
kehittämistyöryhmä jätti muistionsa viime keväänä.
Uudistusesitykset valmistuvat keväällä 2008.
Koulutuksen arviointineuvoston puheenjohtajaksi
opetusministeriö on nimennyt professori Kauko Hämäläisen ja
varapuheenjohtajaksi opetustoimen johtaja Kirsti Mäensivun. Jäseniksi
neuvostoon kutsuttiin yksikön päällikkö Irmeli Halinen
(Opetushallitus), asiantuntija Mirja Hannula (Elinkeinoelämän
keskusliitto EK), puheenjohtaja Niklas Huotari (Suomen Lukiolaisten
Liitto), professori Kyösti Kurtakko (Lapin yliopisto),
koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen
(Toimihenkilökeskusjärjestö STTK), erityisasiantuntija Maisa Lovio
(Suomen Kuntaliitto), kehittämispäällikkö Olli Luukkainen (OAJ),
toiminnanjohtaja Tuija Metso (Suomen Vanhempainliitto), VD Jan Nybom (Aktiebolaget
Utbildning Sydväst), sivistystoimen johtaja Juha Sihvonen (Valkeakosken
kaupunki), kuntayhtymän johtaja Sampo Suihko (Omnia) ja professori
Päivi Tynjälä (Jyväskylän yliopisto).
Korkeakoulujen arviointineuvoston puheenjohtajaksi
opetusministeriö on professori Riitta Pyykön Turun yliopistosta ja
varapuheenjohtajaksi rehtori Pentti Rauhalan
Laurea-ammattikorkeakoulusta. Jäseniksi neuvostoon kutsuttiin
koulutuspoliittinen sihteeri Juhana Harju (Suomen ylioppilaskuntien
liitto SYL ry), koulutuspoliittinen sihteeri Mikko Heinikoski (Suomen
Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry), johtaja Marja
Hellberg (Aktia säästöpankki), kehitysjohtaja Päivi Jaatinen
(Satakunnan ammattikorkeakoulu), rehtori Markku Lukka (Lappeenrannan
teknillinen yliopisto), toimitusjohtaja Mikko Luoma (Johtamistaidon
opisto), vararehtori, professori Hannele Niemi (Helsingin yliopisto),
tulosaluejohtaja Riitta Rissanen (Savonia-ammattikorkeakoulu),
professori Jussi Välimaa (Jyväskylän yliopisto) sekä
fortbildningsdirektör Lars Wessman (Arcada - Nylands svenska
yrkeshögskola).
Kulttuurilehtilautakunta asetettiin
Opetusministeriö on asettanut kulttuurilehtilautakunnan
toimikaudeksi vuoden 2010 loppuun kestävälle kaudelle. Lautakunta on
asiantuntijaelin, joka mm. antaa lausuntoja
kulttuurilehtitukihakemuksista.
Lautakunnan puheenjohtajana toimii kirjastotoimentarkastaja Barbro
Wigell-Ryynänen opetusministeriöstä. Jäsenet ovat
toimituspäällikkö Kari Haakana, YTM Heikki Jokinen, dramaturgi,
kirjailija Outi Nyytäjä, toimittaja Eila Ollikainen sekä tutkija
Thomas Rosenberg.
- jl
|