Teemana maailmanlaajuinen vastuu

Kestävästä kehityksestä maailmanlaajuiseen vastuuseen

		Monica Melén-Paaso on Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen / Fostran till globalt ansvar -projektin johtaja ja ohjausryhmän puheenjohtaja keväästä 2007 alkaen. Ennen tätä hän on opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston edustajana hoitanut erilaisia kestävän kehityksen edistämiseen liittyiä sekä kansallisia että kansainvälisiä tehtäviä.

Se alkoi Tukholmasta 1972...

Muodollinen lähtölaukaus kestävää kehitystä koskevalle prosessille saatiin vuoden 1972 YK:n ympäristökonferenssista Tukholmassa. Myös samana vuonna julkaistu Rooman klubin Kasvun rajat -teos nosti ympäristönsuojeluun liittyviä asioita kansainvälisen politiikan agendalla.

...Riossa 1992 siitä tuli tavoiteohjelma , ja ...

Vuonna 1987 Gro Harlem Brundtlandin johtama YK:n Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio julkaisi raportin Yhteinen tulevaisuutemme, joka toimi sysäyksenä monille kansainvälisille jatkotoimenpiteille ja prosesseille ja toi kestävän kehityksen idean yleiseen tietoisuuteen. Raportissa kestävä kehitys määriteltiin kehitykseksi, "joka mahdollistaa nykyhetken tarpeiden tyydyttämisen viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa".

Brundtlandin komission raportti muodosti pohjan vuonna 1992 Rio de Janeirossa järjestetylle YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssille. Rion konferenssissa hyväksyttiin Agenda 21 -toimintaohjelma, jossa kestävän kehityksen edistäminen sai kansainvälisesti sovitut tavoitteet. Konferenssissa vahvistettiin em. Brundtlandin komission määritelmä kestävästä kehityksestä.

...Johannesburgissa 2002 luotiin Agenda 21:selle toimintasuunnitelma.

Vuoden 2002 Johannesburgin YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa luotiin Agenda 21:tä tukemaan yhteinen toimintasuunnitelma. Kymmenen vuotta Rion kokouksen jälkeen kestävä kehitys sai uuden määritelmän. Johannesburgin huippukokouksessa kestävä kehitys määriteltiin kokonaisuutena, jossa otetaan tasavertaisina ja toisiinsa vaikuttavina ulottuvuuksina huomioon ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalis-kulttuurinen ulottuvuus. Käsitteellinen muutos oli luonnollinen, sillä vuosituhatvaiheessa keskustelu globalisaation maailmanlaajuisista vaikutuksista sekä globalisaation aiheuttamasta eriarvoisuudesta lisääntyi.

Huippukokouksessa lähti liikkeelle myös hanke laajan ja kansainvälisen koulutukseen painottuvan projektin alullepanosta. Vuoden 2002 joulukuussa YK:n yleiskokous julisti kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen 2005-2014 (DESD, Decade of Education for Sustainable Development). YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä koordinoi kansainvälisellä tasolla Unesco luoden puitteet jäsenmaiden toimenpiteille kestävän kehityksen koulutuksen edistämiseksi.

Unescon toimiessa maailmanlaajuisesti on Euroopan alueelle nähty tarpeelliseksi luoda oma alueellinen strategia kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä varten. YK:n Euroopan alueen talouskomission UNECE:n (United Nation's Economic Commission for Europe) Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen -strategia (ESD) hyväksyttiin Vilnassa maaliskuussa 2005. Tämän strategian kehittämistyön tausta ja pohjapaperi oli Itämeren maiden Baltic 21 -ohjelman (An Agenda 21 for the Baltic Sea Region) koulutusta koskeva osio, Baltic 21E. Osa-ohjelmalla pyritään kehittämään Itämeren maiden koulutusjärjestelmiä niin, että kestävän kehityksen näkökohdista muodostuu maiden koulutusjärjestelmien luonteva ja pysyvä osa.

Kestävän kehityksen määrittely on jätetty tarkoituksella joustavaksi, jotta se mahdollistaisi tarpeelliset konkretisoinnit eri tarkoituksia varten. Johannesburgin huippukokouksessa erityishuomiota saikin alueellinen, kansallinen ja paikallinen toteuttaminen.

Kestävämpään elämäntapaan koulutuksen keinoin

Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen määritelmässä on Agenda 21:stä lähtien tähdennetty sen olevan enemmän kuin tiedon siirtämistä ja levittämistä. Unescon määritelmän mukaan koulutus ja kasvatus voivat kaikilla tasoilla vaikuttaa tulevaisuuden maailmaan antamalla yksilöille ja yhteisöille tietoa, taitoja, näköaloja ja arvoja, joiden avulle nämä voivat elää ja työskennellä kestävällä tavalla. Lisäksi Unescon määritelmässä kestävää kehitystä edistävästä koulutuksesta on painotettu opetuksen laadukkuutta tärkeänä ennakkoehtona kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.

Vuonna 2002 asetettu työryhmä luovutti helmikuussa 2006 opetusministeriölle muistionsa "Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa - Baltic 21E -ohjelman toimeenpano sekä kansallinen strategia YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä (2005-2014) varten". Valmistunut strategia kattaa kaikki koulutustasot - ml. vapaan sivistystyön, yliopistot ja tutkimuksen kentän - ja sisältää kaikille yhteiset sekä kullekin tasolle omat kestävän kehityksen koulutuksen edistämisen toimenpide-ehdotukset.

Strategian vuoteen 2014 tähtäävä visio on, että kaikki yksilöt kykenevät tukemaan kestävää kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Tavoitteena on kasvattaa kestävään elämäntapaan sitoutuneita ja motivoituneita ihmisiä, joiden tietojen ja taitojen kartuttaminen kestävästä kehityksestä ja sen edistämisestä on osa ihmisen elinikäistä oppimista. Tämä oli ensimmäinen yksittäisen Euroopan maan laatima kansallinen strategia YK:n vuosikymmentä varten. Opetusministereiden neuvoston kokouksen yhteydessä keväällä 2006 strategia käännettynä englanninkielelle sisällytettiin EU:n neuvoston asiakirjoihin.

Kansallisten strategia- ja ohjausasiakirjojen lisäksi vuosikymmenstrategian perustana on Suomen valtiollinen sitoutuminen YK:n kestävää kehitystä edistävään vuosikymmeneen 2005-2014, sen toimeenpanoa koskeviin Unescon ja UNECEn (United Nations´ Economic Commission for Europe) asiakirjoihin sekä Itämeren alueen maiden kestävää kehitystä koulutuksessa edistävään Baltic 21E -ohjelmaan.

Näiden lisäksi kansallinen vuosikymmenstrategia ottaa soveltaen huomioon yliopistojen ns. Copernicus-peruskirjan eli vuonna 1993 laaditun Yliopistojen kestävän kehityksen peruskirjan, jonka on allekirjoittanut yli 320 korkea-asteen oppilaitosta 38 maasta.

Ehdotukset strategian ja toimintalinjausten toimeenpanoksi perustuivat pitkälti Suomessa vuosina 2002-2005 toteutettuun kestävää kehitystä edistävän koulutuksen Baltic 21E -ohjelman kokeiluvaiheeseen, joka kattoi koko koulutusjärjestelmän.

Kestävän kehityksen käsitteen jalkauttaminen koulutusjärjestelmään ja yhteiskunnalliseen keskusteluun

Kestävän kehityksen painoarvo Suomen koulutus- ja tiedepolitiikan agendalla on viime aikoina vahvistunut. Valtioneuvosto on vahvistanut sen yhdeksi sektoritutkimuksen neljästä aihealueesta. Kestävän kehityksen edistämisen tärkeyttä on painotettu Valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosiksi 2007-2012. Kestävä kehitys onkin otettu huomioon niin opetussuunnitelmissa kuin oppilaitosten arjen työssä kautta koko koulutusjärjestelmän.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat, kuvaannollisesti ottaen, yhteiskunnassamme uuden tiedon majakoina. Siksi niiden tulisi toiminnassaan tiivistää yhteistyötä ja lisätä verkottumista kestävän kehityksen edistämiseksi. Opetusministeriön toimeksiannosta vuosiksi 2007-2009 Åbo Akademi koordinoi kestävän kehityksen korkeakouluopetusta edistävää kansallista resurssikeskusta ja Yrkeshögskolan Sydväst (Yrkeshögskolan Novia 1.8.2008 alkaen) kestävää kehitystä edistävää ammattikorkeakoulujen verkosto-hanketta.

Vuoden 2008 aikana on tavoitteena näiden kahden projektien pohjalta luoda yhteinen kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumi yliopistolle ja ammattikorkeakouluille. Se tulee myös olemaan avoin korkeakouluille Itämeren alueella. Foorumi tulee pitämään yhteyttä korkeakouluihin yhteyshenkilöstöverkoston kautta. Opetushallitus tukee eri tavoin ja keinoin kestävän kehityksen edistämistä omalla hallinnonalalla; mainitsemisen arvoiset ovat opetushallituksen kestävää kehitystä käsittelevät www-sivut, jotka ovat suureksi avuksi erityisesti opettajille.

Kestävän kehityksen merkitys työelämässä korostuu tulevaisuudessa. Mm. globaali vastuullisuus, ilmastonmuutos, sosiaalisen eriarvoistumisen kysymykset, kulttuurien erilaisuus ja talouden globalisoituminen ovat teemoja, jotka tulee yhä painokkaammin ottaa huomioon tulevaisuuden yhteiskunnassa. Koulutuksen ja tutkimuksen yhtenä tehtävänä on tuottaa osaamista, jolla yhteiskuntaa ja työelämää voidaan näiden kysymysten näkökulmasta kehittää kestävänpään suuntaan. Mikään itseään arvostava suuryritys ei voi sivuuttaa kestävän kehityksen näkökulmaa omaan toimintaansa. Yksi vaikuttava tekijä tähän on media.

Harvard Business Schoolin professori Michael Porter on useiden vuosien ajan analysoinut yritysten kestävää kehitystä edistävää yhteiskuntavastuullista toimintaa strategisen kilpailukyvyn viitekehyksessä. Hänen mukaansa yritysten kannattaa lähestyä kestävän kehityksen ulottuvuuksia strategisesta näkökulmasta. Yritysten kestävää kehitystä edistävä yhteiskuntavastuullinen toiminta voi kattaa laajan joukon asioita. Tärkeää on, että yritys ei tavoittele johtajuutta kaikilla toimintansa osa-alueilla, vaan valitsee ne alueet, joissa se haluaa erottua myönteisesti kilpailijoistaan kestävän kehityksen edistämisessä. Kun yksittäiset yritykset ymmärtävät yhteiskuntavastuullisen toiminnan strategisen merkityksen ja keskittyvät johonkin osa-alueeseen, on Porterin mukaan kumulatiivisena seurauksena yhteiskunnan kokonaisvaltainen hyvinvoinnin lisääntyminen sekä ekologisen kestävyyden turvaaminen.

Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen ja tutkimuksen tavoitteiden saavuttamisen lisäksi suurena haasteena on kestävän kehityksen eettisen ja kulttuurisen pohjan vahvistaminen. Tehtävä on vaikea, sillä hieman kärjistäen voisi sanoa, että olemme jo pitkään eläneet siinä uskossa, että hyvän elämän parhaita mittareita ovat ne, jotka mittaavat taloudellista hyvinvointia. Maailman johtajat puhuivat kuitenkin vuonna 2002 Johannesburgissa jo rohkeasti ihmisarvosta, ihmisen ja luonnon perustavanlaatuisesta vuorovaikutuksesta, ihmiskuntaa nöyryyttävistä länsimaisista kulutusmalleista, ja tarpeesta löytää ihmiskunnalle oikea eetos. Tämän arvokkaampaa haastetta erityisesti korkeakouluille ei liene ajateltavissa.

Selittääkö kehityspolitiikka kestävän kehityksen ulottuvuuksia?

Kestävä kehitys ja kehityspolitiikka ovat kuin kaksi puolta samasta kolikosta. Kestävän kehityksen edistäminen edellyttää globaalissa maailmassamme kehityspoliittisia toimia. Toisaalta, kehityspoliittinen toiminta tähtää kestävään kehitykseen.

Suomen kehityspoliittisen ohjelman (2007) mukaan, Suomen kehityspolitiikalla vaikutetaan maailmanlaajuisiin ponnistuksiin köyhyyden poistamiseksi taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen avulla. Suomi on osallistunut keskusteluun globalisaation hallinnasta mm. käynnistämällä ns. Helsinki-prosessin puitteissa kehitysmaiden ja teollistuneiden maiden välistä vuoropuhelua. Suomen kehityspoliittisen ohjelman mukaan tätä työtä jatketaan ennen muuta pyrkien edistämään kestävää kehitystä ja rauhanprosesseja.

Johannesburgin huippukokous oli siinä suhteessa merkittävä kestävän kehityksen tasapainoisen edistämisen näkökulmasta, että siellä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys saivat entistä tärkeämmän roolin, kun sitä ennen kestävästä kehityksestä käydyssä keskustelussa suurin painoarvo oli ollut ympäristön ja taloudellisen toiminnan välisessä suhteessa. Johannesburgin kokouksen jälkeisissä kestävään kehitykseen liittyvissä poliittisissa asiakirjoissa korostetaan, että kestävä kehitys tarkoittaa taloudellisen, sosiaalis-kulttuurisen sekä ekologisen kestävyyden tasapainoista integroimista toisiinsa nähden.

Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa keskustelu globalisaation maailmanlaajuisista taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista sekä globalisaation aiheuttamasta eriarvoisuudesta lisääntyi. Alettiin puhua jokaisen ihmisen globaalista vastuusta, aktiivisista kansalaisista toivottiin aktiivisia maailmankansalaisia.

Yksi syy tähän kansalaisten ns. kolkuttavaan huonoon omatuntoon ja auttamisen haluun oli 1990-luvulla räjähdysmäisesti kehittynyt tieto- ja viestintätekniikka, joka mahdollisti reaaliaikaisen tiedon saannin maapallon eri osista. Tiedotusvälineet välittivät yhä enemmän tietoa nälänhädästä, äärimmäisestä köyhyydestä, riistosta, aseellisista konflikteista ja terrorismista. Turvallisuus ja hyvinvointi sekä ympäristön tila on alkanut kiinnostaa tavallisia kuluttajia. He haluavat tietoa ostamiensa tuotteiden alkuperästä, siitä millaisissa työoloissa ne on valmistettu, ketkä näitä hyödykkeitä valmistavat ja minkälaisia vaikutuksia niillä on kyseisten yhteiskuntien kehitykseen. Globaali vastuunotto kasvaa kansakunnissa.

Ehkä kestävän kehityksen käsitteen syvimmän olemuksen ymmärtää, kun tätä käsitettä peilaa kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyötoimia vastaan. Näissä vertailuissa kestävän kehityksen ulottuvuuksia voidaan konkretisoida käytännön esimerkeillä kehitysyhteistyöstä.

Köyhyyden poistaminen ja luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen ovat Suomen kehitysyhteistyön tärkeimpiä tavoitteita osana YK:ssa yhteisesti hyväksyttyjen vuosituhattavoitteiden toteuttamista.

Yksi esimerkki kestävää kehitystä edistävästä kehitysyhteistyöstä on vesi. "Monissa kehitysmaissa puhtaan veden saaminen ja jätevesien asianmukainen käsitteleminen on perusedellytys köyhyyden vähentämisessä ja terveyden edistämisessä. Kilpailu niukoista vesivaroista synnyttää usein valtioiden sisäisiä ja niiden välisiä konflikteja. Vesihankkeita toteuttamalla voidaan poistaa köyhyyttä, edistää taloudellista kehitystä, suojella ympäristöä ja estää konfliktien syntymistä." (Suomen kehityspoliittinen ohjelma 2007; Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa. Valtioneuvoston periaatepäätös 2007, s. 19)

Kehityspolitiikasta ja kestävän kehityksen politiikasta maailmanlaajuisen vastuun ottamiseen

Globalisaatio on muutosprosessi, jonka myötä maailma nähdään yhä kokonaisvaltaisempana järjestelmänä. Sen osien välinen vaikutus toisiinsa tuntuu entistä nopeammin maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta. Entistä voimakkaampi keskinäinen riippuvuus on globalisaation olennainen piirre ja samalla perusta maailmanlaajuiselle yhteistyölle.
Globalisaation myötä elämästämme on toisaalta tullut helpompi, toisaalta monimutkaisempi. Internet antaa meille mahdollisuuden istua omassa kodissamme tietokoneen ääressä ja saada uskomattoman suuri määrä tietolähteitä käsiemme ulottuville. Toisaalta, kuten vanha sanonta kuuluu, tieto lisää tuskaa. Tuskalla tarkoitamme tässä tilanteessa tietoisuutta siitä, että maailmaamme koskeviin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ja selkeitä vastauksia.

Esimerkiksi ilmastomuutosta ja muita yhteiskuntamme kestävyyteen liittyviä kysymyksiä emme voi lähestyä ainoastaan yhden tai kahden tieteenalan näkökulmasta. Tarvitsemme monitieteellisen tietopohjan, avoimen mielen, kykyä eritellä tietoa sekä eettisen lähestymistavan pystyäksemme hakemaan vastauksia tähän alati muuttuvan maailmankaikkeutemme arvoituksiin.

Opetusministeriö käynnisti keväällä 2007 projektin "Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen". Projektin arvopohja on pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelman yhdistävät arvot: "ihmisen ja luonnon tasapaino, vastuu ja vapaus, välittäminen ja kannustaminen sekä sivistys ja osaaminen." Projektin keskeinen tavoite on lisätä globaalikasvatuksen laatua ja vaikuttavuutta.

Maastrichtissa marraskuussa 2002 pidetyssä useiden suurten kansainvälisten järjestöjen konferenssissa annetun Global Education -julistuksen mukaisesti globaalikasvatus on kasvatusta ja koulutusta, joka avaa ihmisten silmät ja mielen maailmantodellisuudelle ja herättää heidät toimimaan kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Globaalikasvatus on toimintaa erityisesti kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, rauhan ja kulttuurienvälisen ymmärryksen edistämiseksi, jotka kaikki ovat kansalaiskasvatuksen globaaleja ulottuvuuksia. (Maastrichtin julistus, 2002, vapaa suomennos)

Maastrichtin julistuksen käsitekartta






(Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen -projekti, Monica Melén-Paaso 2008)

Tammikuussa 2003 Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kehotti jäsenvaltioitaan edistämään globaalikasvatusta vahvistaakseen yleistä tietoisuutta kestävästä kehityksestä. Yleiskokous korosti, että kestävän kehityksen edistämisessä globaalikasvatus on välttämätöntä, jotta kaikilla kansalaisilla olisi edellytykset ymmärtää maailmanlaajuista yhteiskuntaamme ja osallistua siihen täysivaltaisina, kriittisesti ajattelevina maailmankansalaisina.

Opetusministeriön projektin Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen ja sen ohjausryhmän tavoitteena on edistää globaalia kasvatusta Euroopan neuvoston Pohjoinen-Etelä -keskuksen tekemässä Suomen kansainvälisyyskasvatusta koskevassa arvioinnissa käytettyjen globaalikasvatusta koskevien määritelmien mukaisesti.

Globaali maailma on tuonut maailman eri kulttuurit ja uskonnot osaksi omaa arkipäiväämme. Kaikissa suurissa uskonnoissa ja filosofioissa esiintyy muodossa tai toisessa sääntö " tee toiselle se, minkä toivoisit hänen tekevän sinulle". Siksi tätä sääntöä voisi pitää eräänlaisena globaalin etiikan perustana.

Globaali etiikka voidaan nähdä globaalikasvatuksen perustana. Toisaalta, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja kulttuurienvälistä ymmärrystä voidaan pitää globaalin etiikan edellytyksinä. Suhtautumiseen kulttuuriseen pluralismiin vaikuttavat arvot, kannanotot ja toiminnot. YK:n ihmisoikeudet antavat periaatteet, joita vastaan me voimme arvioida omaa ja muiden kulttuuria sekä puntaroida arvojamme; ne ovat maailmanlaajuisesti hyväksyttyjä ja täten subjektiivisista arvolatauksista vapaita.

Laajasti määriteltynä rauhankäsite voidaan nähdä kehitystä kuvaavana käsitteenä. Kaikki kehityspoliittiset toimet tähtäävät kestävään kehitykseen. Kestävyys ('sustainability') voitaisiin täten nähdä päämääränä, ja kehitys ('development') mukaan lukien rauhan edistäminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, voitaisiin nähdä sinä prosessina joka tähtää tuohon päämäärään, eli kestävyyteen.

Kun kansalaisten osallistuvat demokraattisiin prosesseihin paikallisella, kansallisella tai kansainvälisellä tasolla, he tarvitsevat kykyä kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen monikulttuurisissa ympäristöissä.

Median luova käyttö on edellytys selviämiselle globaalissa yhteiskunnassa. Kyky ymmärtää ja lukea kulttuureita liittyy medialukutaitoon. Medialukutaito, toisaalta, on äärimmäisen tärkeä jokaisessa yhteiskunnassa jos haluamme lisätä demokratiaa, tehdä median käytöstä turvallisempaa ja taata jokaiselle yksilölle mahdollisuuden tulla kuulluksi. Nämä kaksi edellä mainittua lukutaitoa ovat elinikäisen oppimisen oppiaineita.

Globalisaation hallinnassa on itse asiassa kysymys kokonaisvaltaisen globaalipolitiikan, ihmiskuntapolitiikan kehittämisestä. Perusta ihmiskuntapolitiikalle luodaan niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin globaalietiikasta käytävällä keskustelulla, jossa pohditaan muun muassa toisaalta ihmisoikeuksien ja toisaalta ihmisten velvollisuuksien välistä suhdetta.(Suomen kehityspoliittinen ohjelma, valtioneuvoston periaatepäätös 2007, s. 6)

Teemasta aiemmin kirjoitettua:

• Taina Kaivola: Käsitekartat ilmiöiden ja oppimisprosessien jäsentäjinä (21.2.2008)
• Erja-Outi Heino: Globaalia ymmärrystä etsimässä (7.2.2008)
• Paula Lindroos: Globaalikasvatus tähtäimenään kestävä kehitys (24.1.2008)
• Rauni Räsänen: Kasvaminen kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja globaaliin vastuuseen (10.1.2008)
• Martin Scheinin: Teemana maailmalaajuinen vastuu (13.12.2007)
• Lars Rydén: Maailmanlaajuista vastuuta ja globaalia kompetenssia edistävää koulutusta (22.11.2007)
• Monica Melén-Paaso: Opetusministeriö edistämässä kasvamista maailmanlaajuiseen vastuuseen (25.10.2007)

Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen / Fostran till globalt ansvar - projekti avaa keskustelun opetusministeriön Etusivu-verkkolehdessä projektin aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Mikäli lukijoilla on näkökohtia aiheeseen, joita haluaisitte käsiteltävän, voitte lähettää siitä palautetta osoitteella opmkirjaamo@minedu.fi  otsikolla "globaalivastuu". Toivomme kirjoitusten olevan lyhyitä ja ytimekkäitä.

	Sivun alkuun
	Lähetä juttu
	Tulosta