Ammattitaidon kysyntä kasvaa Euroopassa
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus Cedefop
julkaissut ensimmäisen ennusteensa EU:n ammattitaitotarpeista vuonna
2015. Keskipitkän aikavälin ennusteen mukaan palvelualojen jatkuva
kasvu, tekniikan kehitys ja organisaatiomuutokset lisäävät
ammattitaidon kysyntää lähes kaikilla aloilla, myös yksinkertaisissa
tehtävissä.
Cedefopin helmikuun lopulla julkistaman ennusteen mukaan siirtyminen
alkutuotannosta ja teollisuudesta palveluihin jatkuu erityisesti
Euroopan unionin uusissa jäsenmaissa.
Alkutuotannossa arvioidaan olevan EU:ssa 10 miljoonaa työntekijää
vuonna 2015, mikä on kaksi miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2006 ja
peräti viisi miljoonaa vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.
Teollisuustyöpaikkojen määrä pienenee vain hiukan ja on 34,5
miljoonaa vuonna 2015. Työpaikkoja teollisuudessa oli vuonna 2006 noin
35miljoonaa ja kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 1996 yhteensä 38
miljoonaa.
Menetysten vastapainona palvelualoille arvioidaan syntyvän kuitenkin
peräti 16 miljoonaa uutta työpaikkaa. Liiketoiminnan ja palvelujen
osuus näistä työpaikoista on 9 miljoonaa, liikenteen, matkailun ja
jakelun osuus 3,5 miljoonaa ja koulutuksen sekä terveydenhuolto- ja
sosiaalipalvelujen osuus 3 miljoonaa.
Samaan aikaan pätevyysvaatimukset kiristyvät kaikilla aloilla.
Korkeakoulututkintoa edellyttävien työpaikkojen määrä kasvaa 12,5
miljoonalla ja keskiasteen tutkintoa edellyttävien työpaikkojen
määrä 9,5 miljoonalla. Sen sijaan alinta pätevyystasoa
edellyttävien työpaikkojen määrä supistuu 8,5 miljoonalla vuoteen
2015 mennessä.
Cedefopin julkistama ennuste perustuu tutkimukseen, jossa pyrittiin
selvittämään, millä aloilla ammattitaidosta on eniten pulaa
lähivuosina 25:ssä tutkimukseen osallistuneessa EU:n jäsenmaassa,
Norjassa ja Sveitsissä.
Kreikan Thessalonikissa toimivan Cedefopin tavoitteena on edistää
elinikäistä oppimista EU:ssa. Tätä varten se kerää tietoa ja
julkaisee tutkimuksia ammatillisista koulutusjärjestelmistä,
koulutuspolitiikasta, tutkimuksesta ja käytännön työstä. Suomen
Cedefop-yhteyksistä vastaa Opetushallitus yhdessä
työmarkkinaosapuolten kanssa.
Työllisyyskehityksen ongelmina mm. nuorisotyöttömyys ja
koulutuksen puute
Toisen tuoreen tutkimuksen eli EU:n yhteisen työllisyysraportin
mukaan EU:ssa on kahden viime vuoden aikana on luotu lähes 6,5
miljoonaa uutta työpaikkaa. Työllisyys kasvoi nopeasti ja erityisesti
ikääntyvien työntekijöiden (43,5 %) ja naisten työllisyysaste (57,2
%) nousi koko EU:n alueella vuonna 2006. EU:n työttömyysaste putosi
vuoden 2006 aikana 8,9 prosentista 8,2 prosenttiin. Viimeisten tietojen
mukaan tammikuussa 2008 alitettiin jo 7 prosentin raja työttömien
määrässä.
Raportissa tuodaan esiin myös ongelmakohtia, kuten
nuorisotyöttömyys ja riittämätön panostus koulutukseen.
Terveydenhuollossa ja vanhustenhoidossa, opetusalalla,
käsiteollisuudessa sekä insinööritieteissä ja monilla muilla
aloilla on ankara pula työvoimasta ja ammattitaidosta. Siksi tulevia
osaamistarpeita on ennustettava ja seurattava paremmin. Työvoiman
alueellista ja valtakunnallista liikkuvuutta on lisättävä ja
maahanmuuttopolitiikkaan on liitettävä toimia maahanmuuttajien
taloudellisen ja sosiaalisen integraation parantamiseksi.
Työllisyysraportin laatimisen yhteydessä komissio on arvioinut
kansallisten toimenpideohjelmien täytäntöönpanoa. Suomen
toimenpideohjelman arvioinnissa todetaan, että Suomessa on onnistuttu
yksinkertaistamaan työhönottomenettelyjä ja lisäämään työehtojen
paikallista sopimista. Jonkin verran on pystytty myös parantamaan
kilpailun ja palvelusektorin tuottavuutta, mutta tästä huolimatta
palvelusektorin hinnat ovat yhä 30 prosenttia yli EU:n keskiarvon ja
eri alojen välillä on huomattavia tuottavuuseroja. Lisäksi
työmarkkinoiden pullonkaulojen ja rakennetyöttömyyden poistamisessa
on edistytty vain vähän. Työvoimapula on Suomessakin keskeinen
riskitekijä.
-jl
Lähde: EU
|