Nuorten elinolojen polarisaatiota punnitaan

		Polarisoituva nuoruus?. Nuorten elinolot -vuosikirja 2008 Toimittaneet Minna Autio, Kirsi Eräranta ja Sami Myllyniemi Julkaisija: Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 84 & Nuorisoasiain neuvottelukunta & Stakes. ISBN 978-952-5464-44-3, 197 s., nidottu, 25 euroa. Seitsemännen Nuorten elinolot –vuosikirjan otsikkona on Polarisoituva nuoruus? Säännöllisesti ilmestyvä vuosikirja on Nuorisoasiain neuvottelukunnan, Nuorisotutkimusverkoston ja Stakesin yhteisjulkaisu.

– Nuorten polarisaatiosta on erisuuntaisia tuloksia: tilastot kertovat sekä polarisaation kasvusta että päinvastaisesta kehityksestä, toteavat viime viikolla ilmestyneen Nuorten elinolot -vuosikirjan toimittajat Minna Autio ja Kirsi Eräranta sekä Sami Myllyniemi.

Nuorten elinolot -vuosikirja koettelee polarisaation käsitettä ja ilmiötä tilastokatsauksella sekä syventävillä tutkimusartikkeleilla. Sisällöillään julkaisu tarjoaa useita tarkastelukulmia nuorten elämään ja siihen vaikuttaviin asioihin.

Tilastokatsauksessa tarkastellaan nuorten asemaa koulutuksessa ja työelämässä sekä muita hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin osoittimia, kuten huostaanottoja, tulonjakoa, sairastavuutta ja rikekäyttäytymistä.

Lastensuojelua, nuorisorikollisuutta ja nuorten päihteiden käyttöä koskevat tilastot kielivät eroista nuorten hyvinvoinnissa. Työllisyyttä ja koulutusta kuvaavat tilastot taas kertovat erojen tasaantumisesta. Tutkijat uumoilevat kahtiajaon johtuvan osaltaan siitä, että ennaltaehkäisevässä työssä säästetään.

Kärjistyvät ilmiöt voivat olla myös myönteisiä

Lastensuojelua, nuorisorikollisuutta ja nuorten päihteiden käyttöä koskevat tilastot tukevat polarisaatio-oletusta. Esimerkiksi alkoholin käytön osalta sekä kokonaan raittiiden että alkoholia runsaasti käyttävien nuorten osuudet ovat olleet viime vuosina nousussa, joten kahtiajakautumista on tapahtunut.

Vuosikirjan julkistamistilaisuudessa puhunut Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ohjelmajohtaja Georg Henrik Wrede muistuttaa, ettei polarisaatio ole aina pahasta.

- Polarisaatiossa on kysymys eriytymisestä. Ajatuksellisesti verrataan kahta poolia, joista toinen on negatiivinen ja toinen on positiivinen. Näiden välimatkan kasvaminen mielletään usein "miinuksen" kasvamiseksi. Polarisaatio voi liittyä myös "plussan" lisääntymiseen. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun nuorten keskuudessa raittiiden osuus lisääntyy, kuten vuosikirjassa kerrotaan.

- Raittiiden 16-vuotiaiden osuus ikäryhmästään oli 90-luvun alussa puolet siitä mitä sen on tänään. Raittiit olivat tuolloin lähes marginaaliryhmä, mutta tuskin syrjäytyneitä. Kun raittiiden osuus lähestyy 30 prosenttia, humalajuomisesta on tulossa marginaalikäytöstä. Sen voi katsoa liittyvän myös syrjäytymiseen. Näiden nuorten auttamiseksi ei riitä pelkkä alkoholipolitiikka.

Wreden mukaan tarvitaan myös positiivista, laaja-alaista nuorisopolitiikkaa.
- Monet nuoret kokevat yhteiskunnan viestin siitä, että nuorten ei ole hyvä juoda legitiimiksi huolenpidoksi. Aikuisten piittaamattomuus lasten ja nuorten hyvinvoinnista on paljolti rakenteellista välinpitämättömyyttä. On helpompaa pitää nuoria ongelmallisena ryhmänä kuin muuttaa omia asenteita ja toimintatapoja.

Tulkintoja tilastojen valossa

Tilastojen valossakaan nuorten polarisaatio ei ole itsestään selvä asia. Nuoruus on ikävaihe, jolloin köyhyysriski on suurimmillaan siitä huolimatta, että nuorten toimeentulo-ongelmat ovat viime vuosina vähentyneet. Vaikka nuorten toimeentulo on kohentunut, ei ero muihin ikäluokkiin ole kaventunut.

Ristiriitaista viestiä nuorten hyvinvoinnista kertoo myös se, että useat tilastot osoittavat riittävästi liikkuvien nuorten määrän kasvaneen tasaisesti 1990-luvun alusta, mutta nuorten fyysinen kunto ei tästä huolimatta ole kohentunut.

Koulutusta ja nuorten työllisyyttä kuvaavien tilastojen voi tulkita kertovan myös erojen tasaantumisesta: nuorten työllisyys on parantunut, ja suomalainen peruskoulu on kansainvälisesti katsottuna onnistunut nostamaan tasoa ja kaventamaan oppilaiden välisiä eroja.

Koulutuksellista tasa-arvoa pohtivat Tero Järvinen (Turun yliopisto) ja Markku Jahnukainen (University of Alberta) esittävät, että Suomessa harjoitetaan kahdenlaista koulutuspolitiikkaa. Samalla kun olemme siirtyneet yksilöllisyyttä korostavaan ja huippuyksikköjä hakevaan politiikkaan, koulun odotetaan vastaavan syrjäytymisen ehkäisyn haasteeseen. Viitteitä eriarvoistumiskehityksestä on näkyvissä.

Kiusaamisen kierre

Artikkeleissa äänensä saavat kuuluviin mm. yksinäisyyttä pohtivat ja koulukiusatut nuoret. Kirjoittajat pohtivat prosesseja, jotka voivat horjuttaa nuorten hyvinvointia kuten koulukiusaamista.

Nuorten elinolot 2008 -vuosikirjan mukaan koulukiusaaminen vaikuttaa nuorten vertaissuhteisiin ja opiskelumotivaatioon sekä työhön ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Ystäväverkoston puuttuessa nuori jää vaille vertaisryhmänsä tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Kiusatuksi tulemiselle on suurempi riski myös koulunkäynnin jälkeisissä yhteisöissä. Kiusaaminen vahingoittaa paitsi itseluottamusta myös ystävyyssuhteita ja vertaisluottamusta, mikä saattaa myöhemmin rajoittaa uskallusta ja taitoa solmia uusia ihmissuhteita.

Vuosikirjan mukaan koulukiusatuille pitäisi tarjota erityistukea myös sen jälkeen, kun kiusaaminen on saatu loppumaan. Kiusatut tarvitsevat tukea itsetuntonsa kohottamiseen, psykofyysisten ongelmiensa hoitamiseen, vertaissuhteidensa vahvistamiseen sekä jäsenyytensä vahvistamiseen vertaisyhteisössään.

Tavallisista tarpeista riskiryhmäksi?

Artikkeleissa pohditaan myös nuorten osallistumista ja erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden roolia nuorten tilanteiden määrittelijöinä ja niihin vaikuttajina. Uutta näkökulmaa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn hakevat artikkelissaan mm. Henrietta Grönlund ja Anne Birgitta Pessi (Helsingin yliopisto), jotka ehdottavat vapaaehtoistoiminnan hyödyntämistä nuorten kansalaiskasvatuksessa. Parhaassa tapauksessa vapaaehtoistyö voi johtaa työllistymiseen.

Nuorten elinolot -vuosikirja herättää myös kysymyksiä yhteiskunnan palvelujen roolista nuorten hyvinvoinnin rakentajana. Timo Harrikari ja Susanna Hoikkala (Helsingin yliopisto) epäilevät artikkelissaan, että polarisaatio johtuu osaltaan politiikan muutoksesta: ennaltaehkäisevästä työstä on kustannussäästöjen toivossa siirrytty pahoinvointiin liittyvien riskien hallinnointiin.

Esimerkiksi kuntien perheille tarjoaman kotipalvelun ja lastensuojelun avohuollon tukitoimien välinen suhde on kääntynyt päälaelleen: vuonna 1990 kotipalvelua saaneita lapsiperheitä oli yli 52 000 ja lastensuojelun avohuoltotoimien piirissä olleita alle 18-vuotiaita 20 000. Vuonna 2006 kotipalvelua sai vain 11 000 lapsiperhettä ja lastensuojelutoimien piirissä oli lähes 55 000 alle 18-vuotiasta.

Kun vielä 1990-luvun alussa lapsiperheissä vieraili kunnan normaalipalvelua tarjoava ja siivouksessa, ruoanlaitossa tai lastenhoidossa auttava kodinhoitaja, 2000-luvun puolivälissä perheeseen menee lastensuojelun avohuoltoa tarjoava perhetyöntekijä, joka arjen askareissa avustamisen sijasta keskittyy arvioimaan riskiperheen vanhemmuutta.

Tämä johtaa julkaisun mukaan kysymään politiikan muutoksen seurauksia: leimataanko ne perheet, joiden tarpeiden nähtiin 15 vuotta sitten olevan normaaleja, riskiperheiksi?

- jl

	Sivun alkuun
	Lähetä juttu
	Tulosta