Teemana maailmanlaajuinen vastuu: Liikunta ja globaalikasvatus - Reilu peli
Liikuntakulttuuri pohjautuu eettisyyteen. Olympialaisten juuri päätyttyä ja paralympialaisten
piakkoin käynnistyessä on hyvä hakea urheilun eettisyyden perusteita 1800-luvun lopulla perustetun
olympialiikkeen perusperiaatteista: rauha, syrjimättömyys, ihmisoikeuksien kunnioitus, ystävyys,
solidaarisuus ja reilu peli (fair play).
Artikkelin kirjoittaja Satu Heikkinen
työskentelee kulttuurisihteerinä opetusministeriön liikuntayksikössä. Kasvaminen maailmanlaajuiseen
vastuuseen projektissa hän on ohjausryhmän asiantuntija liikuntapoliittisissa kysymyksissä.
|
Fair Play - Reilu peli on määritelty vuoden 1992 Euroopan
neuvoston hyväksymässä urheilun eettisissä säännöissä: Reilu peli tulee integroida kaikkeen
urheilutoimintaan ja kaikille toimijatasoille, niin liikuntapolitiikkaan, hallintoon kuin
yksittäisten harrastajien toimintaan. Reilun pelin henki sisältää ystävyyden ja toisten
kunnioituksen sekä vastustaa epärehellisyyttä, dopingia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, epätasa-arvoa,
liikaa kaupallistamista sekä korruptiota. |
Suomessa liikunnan eettisyyttä määrittelevät perustuslaki, liikuntalaki, kuntalaki sekä
liikuntakentän omat normistot. Liikuntalain tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa- ja
huippu-urheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä
sekä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä liikunnan avulla. Lisäksi lain tarkoituksena on
liikunnan avulla edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukea kulttuurien moninaisuutta ja
ympäristön kestävää kehitystä. (Liikuntalaki 1054/1998, 1 §. ) Laki määrittää myös vastuut näiden
arvojen edistämiselle: Valtion ja kuntien tehtävä on yleisten edellytysten luominen liikunnalle,
liikunnan järjestämisestä vastaavat pääasiassa liikuntajärjestöt (2 §). Liikunnan alueella
kansalaistoiminnalle on siten annettu paljon vastuuta.
Liikunnan järjestökenttä on laaja- ja moniarvoinen, ja yhteisten eettisten tavoitteiden
toteuttaminen voi vaihdella. Julkisen sektorin suorat vaikuttamiskeinot ovat vähäiset tällä saralla
eettisten tavoitteiden toteutumiseen. Liikunnan ja urheilun kansalaistoiminta on määritellyt
toiminalleen yleistä lainsäädäntöä tiukemmat eettiset ohjeet. Reilu Peli on liikuntajärjestöjen
yhteinen kuvaus liikunnan ja urheilun hyvästä toiminnasta periaatteinaan mm. toisten kunnioitus,
hyvinvoinnin edistäminen, vastuu kasvatuksesta, demokratia, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kestävä
kehitys ja luonnon kunnioittaminen, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus, dopingin vastaisuus,
päihteettömyys, väkivallattomuus ja turvallisuus. Reilun pelin tulee läpäistä koko toiminta
pelikentiltä suunnittelupöytiin.
Liikuntakulttuuriin kuuluu implisiittisesti eettisyyteen kasvattaminen urheilun ja liikunnan
keinoin. Huomioiden se seikka, että Suomessa liikunta on selkeästi yleisin harrastus – aikuisista
75 % ja lapsista yli 90 % harrastaa liikuntaa vähintään kerran viikossa - on liikuntasektori tärkeä
kasvattaja. Leimallista liikunnan avulla oppimisessa on monille hyvin mielekäs oppimisympäristö,
jossa omaksutut toimintatavat siirretään helposti myös muille elämän alueille.
Suomessa liikuntapolitiikan erityisenä painopisteenä on lasten ja nuorten liikunnan ja
liikuntakasvatuksen kehittäminen. Lasten ja nuorten liikuntatoimintaa tehdään neuvoloissa,
päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa, kuntien liikuntatoimissa, seuratoiminnassa sekä
uudenlaisissa, nuorten omaehtoisissa liikuntaryhmissä. Liikuntakasvatusta toteutetaan siten sekä
formaalisti, nonformaalisti että informaalisti. Toteuttipa lasten ja nuorten liikuntakasvatusta
mikä toimija tahansa, ovat tavoitteet yhtenevät; Lasten liikuntakasvatuksen tärkein tehtävä on
tukea lapsen ja nuoren fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä ja hyvinvointia sekä ohjata
terveelliseen liikunnalliseen elämäntapaan. Liikunta ja oppimiskokemukset vahvistavat oppilaan
itsensä tuntemista ja ohjaavat suvaitsevaisuuteen. Liikunnan opetuksessa tulee korostaa
yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta, reilua peliä ja turvallisuutta.
Lapsista ja nuorista yli puolet harrastaa liikunta- tai urheiluseurassa ja neljä viidestä
lapsesta on jossakin elämänsä vaiheessa liikkunut seurassa. Seurojen tehtävä on tarjota
liikkumismahdollisuuksia, ohjausta ja valmennusta sitä haluaville. Jo edellä mainittuun
liikuntalakiinkin viitaten pohjautuu liikuntakulttuurimme pitkälti vapaaehtoiseen
kansalaistoimintaan. Liikunnalla on siten osallistava vaikutus ja sen merkitys ihmisen sosiaaliseen
hyvinvointiin on kiistaton. Liikunnan yhteiskuntaan integroivasta ja demokratiaa edistävästä
vaikutuksesta on puhuttu jo pitkään niin kansainvälisillä kuin kansallisillakin foorumeilla ja se
on liikuntapoliittisena aiheena nousemassa yhä tärkeämmäksi. Liikunta voi parhaimmillaan toimia
välineenä esimerkiksi syrjäytymisen tai muunlaisen riskikäyttäytymisen ehkäisyssä.
Julkisen hallinnon keskeinen tavoite on laajentaa liikuntaharrastusta mahdollisimman monien
ulottuville heidän omista lähtökohdistaan. Tällä tavoitteella on myös terveyttä edistävän ja
arkiliikunnan lisäämistä tukeva tehtävä. Tavoitetta tukee mm. nk. ”matalan kynnyksen”
lähiliikuntapaikkojen ja kevyen liikenteen väylien rakentaminen, sekä luontoliikunnan kehittäminen.
Kaikella näillä toimilla vaikutetaan paitsi sosiaaliseen hyvinvointiin myös edistetään monin tavoin
ympäristön kestävää kehitystä ja ihmisten kestävää elämäntapaa tukevia valintoja.
Liikuntapaikkarakentamisessa kiinnitetään huomiota rakentamisen ympäristö- ja sosiaalisiin
vaikutuksiin ja myös kestävää kehitystä edistävät kriteerit ohjaavat valtion
liikuntapaikkarakentamiseen myönnettäviä tukia. Liikuntapaikoille myönnetään toisinaan tunnustusta
ympäristötyöstä. Esimerkiksi Suomen Urheiluopistolle Vierumäellä on myönnetty ISO 14001 -standardin
mukainen ympäristösertifikaatti 2001. Urheiluopistolla on oma ympäristöpolitiikka, johon johto ja
koko henkilöstö sekä alueella toimivat yhteistyöyritykset ovat sitoutuneet. Opisto sisällyttää
ympäristöasioita myös käytännön koulutustoimintaan.
Aktiiviliikkujan ohella voi penkkiurheilija herätä ympäristötietoisuuteen seuratessaan
erityisesti suuria urheilutapahtumia. Helsingissä 2005 järjestetyt yleisurheilun
maailmanmestaruuskisat oli airut urheilun suurtapahtumien ympäristöohjelman suunnittelussa.
Helsingin kisojen ympäristöohjelmaan sisältyi esim. liikennejärjestelyt, rakennussuunnitelmat,
energian ja veden kulutuksen säästötoimet sekä kierrätysstrategiat. Ohjelman pohjalta koottiin
manuaali urheilun suurtapahtumien ympäristösuunnitelmien laatimiseksi. (Eco-Efficient Major Event
Manual – Greening the Events, Helsinki University of Techology, 2006). Kestävän tapahtuman
kriteeristöön kuuluvat ympäristötavoitteiden lisäksi myös sosiaalisia tavoitteita, kuten lapsityön
ja diskriminoinnin estäminen, terveys- ja turvallisuusnäkökulmat, työehdot jne. Suurtapahtumien
kestävän kehityksen suunnitelmiin tulee sisällyttää toimet myös tietoisuuden lisäämisen ja
koulutuksen osalta.
Tehokas urheilun ja liikunnan arvojen välittämisen väline on media. Maailman katsotuimmat
televisio-ohjelmat ovat urheilun suurtapahtumien televisioinnit, joiden käyttömahdollisuudet
kasvatuksellisiinkin tarkoituksiin ovat omaa luokkaansa. Uutisointia Pekingin olympiakisoisojen
aikana ja erityisesti niitä ennen, voidaan pitää varsinaisena globaalikasvatussuihkuna; Media jakoi
aimo annoksen mm. ihmisoikeus- ja ympäristötietoutta. Oppijoina oli koko maapallon väestö.
Urheilutapahtumiin voidaan kytkeä myös erityisiä tiedostus- ja valistuskampanjoita, esim. alkukesän
jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut, johon oli kytketty näkyvä rasismin vastainen kampanja,
josta osa oli suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille. Varsinaisten tiedotus- ja
asennekasvatuskampanjoiden lisäksi kilpailun hengen, urheilijoiden käytöksen ja muiden itse
suorituksiin liittyvistä tekijöistä välittyneet vaikutukset ihmisten käyttäytymiseen voivat olla
hyvinkin suuret.
Vaikka liikunnan arvoperusta on vankka ja edellä esitetyn pohjalta voisi jopa hätäisesti
päätellä, että koko liikunnan kenttä toimii puhtaasti globaalikasvatuksen tavoitteiden edistäjänä,
ei näin kuitenkaan aivan ole. Käytännössä liikuntakulttuuri on arvoiltaan kirjavaa ja muuttuvaa.
Liikuntakulttuurin todellinen arvopohja ja eettisyyden taso määräytyvät poliittisen ohjauksen,
hallinnon, kansalaistoiminnan ja kansalaisten päätösten yhteistuloksena. Tarvitaan paljon työtä eri
toimijoiden kesken ja eri toimijatasoilla, että integraatio päihittäisi lopullisesti syrjinnän,
että rehti ja solidaarinen kilpailu ulottuisi kaikkeen urheiluun ja että liikuntaharrastusten
sivutuotteena vältyttäisiin kokonaan kestämättömältä kulutukselta.
Opetusministeriön asettama toimikunta jätti keväällä ehdotuksen kansalliseksi
liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta (Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010- luvulla).
Esitys on lausuntokierroksen käytyään parhaillaan ministeriössä jatkovalmistelussa. Toimikunnan
esityksissä oli useita globaalia vastuuta liikunnassa edistäviä toimenpidesuosituksia, jotka
kumpusivat esimerkiksi liikunnallisen tasa-arvon vaatimusten lisääntymisestä ja liikunnan
suvaitsevaisuustyöhön sekä eettisesti kestävien toimintakäytäntöihin liittyvistä kasvavista
osaamistarpeista. Jatkossa nämä teemat siten lienevät entistä vahvemmin liikunnan strategioissa,
liikuntajärjestöjen avustamisessa ja erillisissä hankkeissa.
Tavoitteena on, että tulevaisuudessa entistä enemmän eettisyys ja kestävä kehitys
ymmärrettäisiin laaja-alaisesti ja toimintaa läpäisevänä arvona liikuntakulttuurin kaikilla
osa-alueilla ja niiden huomiointi terävöityisi liikuntapäätöksiä tehtäessä.
Lähteet / linkit:
Teemasta aiemmin kirjoitettua
|
