Toimialalla tapahtuu
Kokemuksia Joensuun yliopiston kielistrategiasta
Kansainvälistymiseen liittyvien haasteiden myötä korkeakouluissa
on tarvetta kielistrategialle. Joensuussa tarpeeseen tehtiin toteutus
kun yliopistolle laadittiin sen ensimmäinen kielistrategia. Yhdessä
kansainvälistymisstrategian ja viestintästrategian kanssa se muodostaa
yliopistoyhteisön toimintojen ja valintojen kautta konkretisoituvan
kokonaisuuden. Strategian valmistelusta ja kokemuksistaan kertovat
artikkelissaan työhön osallistuneet yliopistolaiset.
Kielistrategiatyön
taustalla oli yliopiston ja sen toimintaympäristön
kansainvälistyminen ja monikulttuuristuminen, jotka edellyttävät
yliopiston toimintojen ja niiden laadun tarkastelua ja yhdenmukaista
linjaamista myös kieleen ja kielenkäyttöön liittyvistä
näkökulmista. Kielistrategiatyö liittyy pyrkimykseen kehittää
tutkimuksen, opetuksen ja tutkintojen laatua sekä edistää
kansainvälistä tutkimus- ja koulutustoimintaa.
Yliopiston kielistrategiassa on paljolti samoja sisällöllisiä
linjauksia kuin kielikoulutuspoliittisen projektin (KIEPO)
loppuraportissa keväällä 2007 ja kesällä valmistuneessa
opetusministeriön hallinnonalan koulutuksen ja yliopistoissa
harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnoksessa (KESU).
Myös kielistrategian synty sinänsä ennakoi niin KIEPOn kuin
KESU-luonnoksenkin linjauksia: edellytetäänhän molemmissa kaikilta
korkeakouluilta koko toiminnan kattavat kielistrategiat vuoden 2009
loppuun mennessä.
Kielistrategian keskeisenä lähtökohtana on, että kielikysymyksiä
tarkastellaan Joensuun yliopistossa laaja-alaisesti eri kielten - suomi,
suomi toisena kielenä, muut kielet - näkökulmista kulloinkin
kyseessä olevan toiminnon kannalta tarkoituksenmukaisesti.
Kielistrategia jäsentyy yliopiston päätehtävien - tieteellisen
tutkimuksen ja tutkimukseen perustuvan opetuksen - kautta. Strategian
muita teemoja ovat kielten opetus ja opiskelu sekä palvelut.
Kielistrategia sisältää sekä periaatteellisia kieleen, kielen
käyttöön ja kielten opetukseen liittyviä linjauksia että
käytännöllisiä toimenpide-ehdotuksia linjausten konkretisoimiseksi
Joensuun yliopistossa.
Strategiaprosessi edellyttää yhteistyötä
Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen asetti syyskuussa 2005
työryhmän laatimaan ehdotusta yliopiston kielistrategiaksi.
Työryhmässä olivat mukana edustajat kaikista silloisista
tiedekunnista, Savonlinnan kampukselta, kielikeskuksesta,
opiskelijapalveluista, kansainvälisten asioiden yksiköstä sekä
ylioppilaskunnasta. Laaja-alaisella ryhmätyöllä pyrittiin
mahdollisimman monipuolisesti yliopiston eri toiminnot huomioivaan
lopputulokseen.
Strategiatyössä edettiin perinteisen strategiaprosessin keinoin.
Kielistrategia rakentuu lähtötilanteen kuvauksista ja analyyseista,
haasteiden kartoituksesta, toivottujen tavoitteiden visiosta sekä
toimenpidesuosituksista.
Strategiatyöryhmän kokouksia pidettiin yhteensä viisi. Kokousten
välillä strategiaehdotusta työstettiin pienemmissä ryhmissä eri
kokoonpanoilla ja luonnoksia kommentoitiin ja muokattiin sähköpostitse
prosessin eri vaiheissa. Prosessin aikana myös hankittiin ja pyydettiin
lisää mm. tilastotietoja strategiaehdotuksen laatimisen perustaksi.
Työskentelyprosessin aikana kävi selkeästi ilmi yliopistossa ja
sen toiminnoissa kieleen ja kielenkäyttöön liittyvien tekijöiden
erilaisuus eri näkökulmista tarkasteltuna -
kielityöryhmätyöskentely lisäsi siis työryhmän yhteisöllistä ja
sen jäsenten yksilöllistä ymmärrystä teemasta työskentelyn aikana.
Ryhmässä pohdittiin paitsi kielistrategian sisällöllisiä myös
rakenteellisia ratkaisuja perusteellisesti ja monia näkökulmia
huomioiden - työryhmän tavoitteena oli saada aikaan ehdotus, josta
olisi rakennettavissa yliopistoa ja sen toimintaa ja toiminnan
kehittämistä monipuolisesti tukeva ja palveleva kokonaisuus.
Työryhmä luovutti strategiaehdotuksen yliopiston rehtorille
kesäkuussa 2006. Tämän jälkeen ehdotus lähetettiin
kommenttikierrokselle yksiköihin, joista saatiin runsaasti kannanottoja
kielistrategian hyväksymiseen liittyvän päätöksenteon perustaksi.
Kielistrategiaehdotusta käsiteltiin yliopiston
yhteistoimintaneuvostossa elokuussa ja johtoryhmässä lokakuussa 2006,
jonka jälkeen kielistrategiaehdotus eteni yliopiston hallituksen
käsiteltäväksi. Hallitus hyväksyi yliopiston kielistrategian
marraskuussa 2006.
Yliopiston kansainvälistymisstrategia, viestintästrategia ja
kielistrategia muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jotka
konkretisoituvat yliopistoyhteisön toimintojen ja valintojen kautta.
Kielistrategia elää yliopiston ja sen muuttuvan toimintaympäristön
tarpeiden mukaan: kielistrategiaa ja sen toteutusta seurataan ja sen
sisältämiä linjauksia ja suosituksia päivitetään
yhteistoiminnallisesti osana Joensuun yliopiston laatutyötä.
Artikkelin kirjoittivat: Kielistrategiatyöryhmän puheenjohtaja
professori Ritva Kantelinen, jäsen kielikeskuksen johtaja Raija Elsinen,
sihteeri hallintopäällikkö Kirsi Karjalainen.
Strategiatyöryhmään kuuluivat lisäksi professori Jopi Nyman,
dekaani Lauri Thurén, dekaani Olli Saastamoinen, professori Raija
Komppula, professori Jussi Parkkinen, opiskelijapalveluiden päällikkö
Erja Widgrén-Sallinen, kansainvälisten asioiden päällikkö Outi
Savonlahti ja opiskelija Hanne Tohmo.
Linkkejä ja lisätietoja
|