Etusivun linkkivinkki: Valtion hommia
Onko valtion leipä pitkä vai pätkä? Mm. tähän kysymykseen antaa
vastauksen uusi valtiota työnantajana esittelevä sivusto. Palvelun
kautta löytyy myös ilmoituksia valtionhallinnossa avoinna olevista
työpaikoista.
Valtiolla
työskentelee hyvin erilaisissa tehtävissä noin 123 500 henkilöä.
Työnantajiakin on suuri määrä, sillä erillisiä
työnantajayksiköitä on noin 150.
Valtiolle.fi on valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin
ylläpitämä sivusto, jonka tarkoituksena on tarjota tietoa sekä
valtiosta työnantajana että valtion tehtäviin hakeutumisesta.
Valtiolle.fi on myös valtion työnantajien Heli-työnhakupalvelun
kotisivu. Helistä löytyvät valtionhallinnon avoimet työpaikat niiden
virastojen osalta, jotka ovat tällä hetkellä liittyneet tämän
palvelun käyttäjäksi. Voit rajata hakusi ammattialan, työpaikan
alueen, tehtävän keston (vakinainen/määräaikainen) mukaan ja
työnantajaorganisaation mukaan.
Valtiolle.fi -sivustossa kerrotaan mm. valtion töille tyypillisistä
piirteistä. Rekrytointi -osio kertoo pääasiat valtion töihin
hakeutumisesta. Nuoret ja opiskelijat -osioon on kerätty erityisesti
harjoitteluun ja lopputyön tekemiseen liittyvää tietoa.
Työnantajat esittäytyvät -osiossa valtion eri toimintayksiköillä
on mahdollisuus kertoa itsestään työnantajana. Työntekijät
esittäytyvät -osiossa esittäytyy kirjallisesti 13 valtion
työntekijää, yksi kultakin hallinnonalalta. Lisäksi osiossa on
videotallenteita.
Tapahtumat-osioon pyritään keräämään tiedot
rekrytointityyppisistä tapahtumista. Lisäksi Usein kysyttyä -osiossa
on joukko kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia.
- jl
|