Teemana maailmalaajuinen vastuu

Martin Scheinin

Globaalikasvatuksen peräänkuuluttaminen tulisi nähdä ennen kaikkea olemassa olevan ja peruuttamattoman globalisaatioprosessin viitekehyksessä. Vaikka globalisaatioon usein keskusteluissa viitataan vain uutena askeleena kansainvälistymisen tiellä, tarkoittaa se todellisuudessa jotakin laadullisesti uutta. 

		Professori Martin Scheinin on OTT ja professori Åbo Akademin ihmisoikeus-instituutissa sekä YK:n ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija. Professori Scheinin on Kasvaminen maailmanlaajuiseen vastuuseen -projektin ohjausryhmän ja tutkijaverkoston jäsen.  Hän on kirjoittanut johdantoartikkelin "Prologue" julkaisuun Education for Global Responsibility - Finnish Perspectives. Seuraavassa prologiin pohjautuvassa kirjoituksessaan Scheinin jakaa kanssamme ajatuksiaan globaalikasvatuksesta ihmisoikeuksien sekä peruuttamattoman globalisaatioprosessin myönteisten ja mahdollisesti myös kielteisten vaikutusten valossa. Monica Melén-Paaso Opetusneuvos, projektinjohtaja

Globalisaatiossa ei ole kyse ainoastaan kansainvälistymisestä eli kansainvälisten kontaktien lisääntymisestä sen eri muodoissa ja kaikilla sosiaalisen elämän alueilla. Käsite viittaa myös uusien toimijoiden nousuun kansainvälisten suhteiden alalla ja kansallisvaltioiden suhteelliseen heikentymiseen eri maissa olevien ihmisten ja muiden toimijoiden välisessä kanssakäymisessä.

Globalisaatio tarkoittaa protektionismin kuolemaa ja muodostaa vastaansanomattoman esteen autoritäärisille hallinnoille, jotka pyrkivät estämään ihmisten kanssakäymistä yli rajojen. "Kansainvälistymisen" vaiheessa täysivaltaiset valtiot olivat asemassa, josta käsin ne saattoivat säännellä, rajoittaa ja jopa estää yhteyksiä yli kansallisvaltioiden rajojen mm. säätämällä ulkomaisiin investointeihin ja kauppaan liittyviä lakeja. Tänään, globalisaation aikakaudella, valtiot pyrkivät yhä edelleen kontrolloimaan ihmisten liikkumista esimerkiksi maahanmuuttolakien muodossa. Muun muassa tieto, ideat, taiteet, propaganda, raha, televiestintä, mediat, hyödykkeet ja investoinnit ovat muuttuneet siinä mielessä globaaleiksi ilmiöiksi, että valtioiden on täytynyt poistaa itse pystyttämiään esteitä ja vähentää merkittävästi talouteen ja sosiaaliseen elämään liittyvää säätelyä. Tästä johtuen moni ei-valtiollinen toimija kykenee nykyisin vaikuttamaan myös kaukaisten ihmisten elämään suoraan: muiden muassa monikansalliset yritykset, mediayhtiöt, kansainväliset rahoitusinstituutiot, aseistautuneet ryhmät, rikollisverkostot ja terroristijärjestöt voivat vaikuttaa kehityskulkuihin toisella puolella maailmaa.

Uusien toimijoiden nousu tapahtuu samanaikaisesti jälkimodernille ihmiselle tunnusomaisen kyvyn kanssa olla monen yhteisön jäsen yhtä aikaa. Yksittäinen henkilö voi vapaasti vaihdella niin identiteettiään kuin lojaaliuttaan kansallisvaltion, uskonnollisen yhteisön, omaan perinteeseen ja normistoon perustuvan etnisen tai kulttuurisen ryhmän ja yhteisiin intresseihin perustuvan globaalin yhteisön aktiivijäsenyyden välillä. Minkään näistä identiteeteistä ei tarvitse olla toista "todellisempi", sillä yksi ja sama henkilö voi sekä objektiivisesti että subjektiivisesti katsottuna vaihtaa näiden ja muiden roolien välillä.

Sekä formaali että ei-formaali oppiminen kohtaa uusia haasteita globalisaation aikakaudella. Globaalikasvatus pyrkii näiden haasteiden kohtaamiseen. Miten kansainvälistymisen vaikutuksiin ihmisten jokapäiväisessä elämässä vastataan? Miten voimme parantaa yksilöiden valmiuksia kohdata uusien toimijoiden valtiolliset rajat ylittävät vaikutukset heidän omaan elämäänsä? Entä kuinka voimme auttaa kilpailevien identiteettien puristuksissa kamppailevia ihmisiä olemaan samanaikaisesti oman ryhmänsä, kansakuntansa ja ihmiskunnan jäseniä?

Globalisaatio tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ihmisten välisessä viestinnässä, oppimisessa ja kasvussa sekä päätöksentekoon osallistumisessa ja siihen vaikuttamisessa. Tästä seuraa suuri tilaus sellaiselle koulutukselle, joka varustaisi ihmiset tarvittavin tiedoin, taidoin ja välinein. Globaalikasvatukselle on ilman muuta tarvetta.

Globalisaatiolla on kuitenkin myös pimeämpi puolensa. Taloudellisen liberalisaation sivuvaikutukset ovat hyvin tiedossa. Ilman maailmanlaajuista sosiaalista tietoisuutta voi talouden säätelyn vähentäminen johtaa sosiaaliseen polkumyyntiin, työntekijöiden sekä perinteisten paikallisten tuottajien, kuten alkuperäiskansojen tai perheviljelijöiden hyväksikäyttöön, kun nämä kilpailussa globaaleja suurtuottajia vastaan ovat jatkuvassa vaarassa menettää elantonsa.

Globalisaation mahdollisia kielteisiä psykologisia vaikutuksia ei aina ymmärretä yhtä hyvin. Globaalikasvatuksen edistäminen tulisi nähdä pyrkimyksenä tällaisten kielteisten sivuvaikutusten torjumiseen. Koulutus tunnistetaan laajasti yhtenä pääasiallisista keinoista puuttua perinteisiin pahan ilmenemismuotoihin kuten rasistinen väkivalta muukalaisia tai vähemmistöjen edustajia kohtaan. Koulutuksen tärkeä rooli tunnistettiin jo ennen siirtymistä kansainvälistymisestä globalisaatioon paitsi tasavertaisuuteen ja oikeuksiin liittyvän tiedon, myös suvaitsevaisuuden, empatian ja ihmisoikeuksien arvojen levittämisessä. Vanhat pahan muodot kuten rasismi ovat sinnikkäästi pysyneet keskuudessamme myös moderneissa ja jälkimoderneissa yhteiskunnissa lähinnä siitä johtuen, että osa ihmisistä ei suostu hyväksymään kaikkien ihmiskunnan jäsenten ihmisyyttä ja tasavertaista ihmisarvoa.

Jaottelu "meihin" ja "muihin" on tänäänkin syrjinnän, vainon ja "me"-joukon kuviteltuihin raja-arvoihin sopimattomiin henkilöihin kohdistetun väkivallan tärkein käyttövoima. Nämä negatiiviset ilmiöt selittyvät usein ryhmän tai yksilön omaan elämään kuuluvilla tekijöillä kuten työttömyys ja sosiaalinen epävakaisuus, jotka saattavat saada rasistiset tai muukalaisvihamieliset iskulauseet kuulostamaan houkuttelevilta. Kasvattajien tehtäviin kuuluu kuitenkin muistuttaa yhteiskunnan jäseniä tekemään ero rasismin hyväksymisen ja suvaitsevaisuuden välille. Suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei ole suvaitsevaisuutta.

Globalisaation aikakausi tuo myös uusia haasteita formaaliin ja ei-formaaliin oppimiseen. Siirtymä jälkimodernin ihmisen kykyyn vaihtaa identiteettiään ja uudet tavat vaikuttaa maailman kehitykseen riippumatta kansallisvaltion rajoista ja sisäisistä päätöksentekorakenteista on paradoksaalisesti johtanut tilanteeseen, jossa marginalisoidut ja turhautuneet yksilöt voivat saada enemmän pahaa aikaan kuin koskaan aiemmin. Kansainvälisen terrorismin kehitys on mahdollisesti kuvaavin esimerkki tästä muutoksesta. Matkimalla aiempia muualla tehtyjä vastaavia tekoja yksittäinen itsemurhapommittaja Lontoon metrossa voi liittyä samanmielisten liikkeeseen toisella puolella maailmaa, saada päivän mediahuomiota ja mainetta osakseen ja ehkä myös vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan lietsomalla pelkoa valtaväestön keskuudessa ja muuttamalla poliitikkojen prioriteetteja koskien mm. ulkopolitiikkaa ja sotavoimien lähettämistä maailmalle. Näin toimivalla itsemurhapommittajalla ei tarvitse olla Osama bin Ladenin kanssa mitään muuta tekemistä kuin joukkoviestimien kautta saatu tieto, ja silti hänen tekonsa lasketaan maailmalla osaksi Al Qaidan kavalaa salajuonta.

Jokelan marraskuiset koulusurmat ovat Suomen oloissa kouriintuntuva esimerkki siitä, mihin traagisiin seurauksiin jälkimodernin yksilön samanaikainen jäsenyys paikallisissa ja globaaleissa yhteisöissä voi johtaa, kun se yhdistyy empatian puutteeseen kanssaihmisiä kohtaan.

Muuttaessani Helsingistä Turkuun seitsemänvuotiaana ryhdyin kaupunginkirjaston vakioasiakkaaksi. Tupakkapohatta Rettigin lahjoittama kaunis kirjastorakennus sijaitsi Aurajoen äärellä. Muistan yhä kirjojen tuoksun tuossa rakennuksessa. Niinä 45 vuotena, jotka ovat sittemmin kuluneet, olen siirtynyt vain 200 metriä tuosta paikasta Åbo Akademin ihmisoikeusinstituuttiin, joka sijaitsee toisen paikallisen liikemiessuvun, Dahlströmien, lahjoittamassa historiallisessa rakennuksessa. Tuolloin 1960-luvun alkupuolella minulla ei ollut mitään vaikeuksia löytää kirjastosta ohjeita pommien tekemiseen. Pommit olivat tietysti vain yksi monista mielenkiinnon kohteistani, enkä koskaan edennyt harrastuksessani ainesten pienten määrien sekoittamista ja sekoituksen palamisen katselua pidemmälle. En siis koskaan pakannut sekoituksia varsinaiseksi pommiksi. Internetin ja muiden globaalien kommunikaatiovälineiden avulla tiedon löytäminen saattaa olla tänä päivänä helpompaa kuin tuolloin Turun kaupunginkirjastossa.

Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin pyrittäessä estämään terrorismia. Paljon tärkeämpää kuin räjähdereseptien eliminointi internetistä on vastata kysymyksiin, jotka käsittelevät ihmisten halua turvautua terrorismiin. Jälkimodernien moni-identiteettisten ja -lojaalien ihmisten kasvattajilla on uusia, haastavia tehtäviä heidän pyrkiessään yhdistämään tiedonvälityksen ja globaaliin vastuuseen tähtäävän henkilökohtaisen kasvun edistämisen. Yksilöillä voi olla moninaisia rooleja ja he voivat omistautua elämässään eri asioille, mutta heidän toimintaansa tuli ohjata kaikesta huolimatta ihmisarvon kunnioittamisen ja moraalisesti hyväksyttävien ja anteeksiantamattomien toimien erottamisen arvot. Terrorismi on luonnollisesti äärimmäinen esimerkki. Se kuvatkoon tässä niitä haasteita, joita maailmanlaajuisesti kohtaamme globalisaation aikakaudella. Jokelan koulusurmat ovat läheisempi ja meille suomalaisille siksi kipeämpi esimerkki. Jos kohta globaalikasvatus onkin elämän ja kuoleman kysymys tällaisissa äärimmäisissä tilanteissa, ei se vähennä tematiikan merkitystä suhteessa käytäntöihin formaalin ja ei-formaalin oppimisen arkipäivässä.

OTT Martin Scheinin on valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori sekä ihmisoikeusinstituutin johtaja Åbo Akademissa.

Teemasta aiemmin kirjoitettua:

• Maailmanlaajuista vastuuta ja globaalia kompetenssia edistävää koulutusta (22.11.2007)
• Opetusministeriö edistämässä kasvamista maailmanlaajuiseen vastuuseen (25.10.2007)

	Sivun alkuun
	Lähetä juttu
	Tulosta