Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
symbolikuva Etussivu-verkkolehti
Julkaistu 18.5.2006 

Tiedefoorumi järjestettiin toista kertaa

Koulutuskokeilu ohjaa ja valmistaa nuoria ammatilliseen peruskoulutukseen

Verkkoaineistot ovat yhä tärkeämpiä oppimateriaalina

Lähes joka toinen nuori on mukana urheiluseurojen toiminnassa

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanja alkaa Suomessa

Hallinnonalalla tapahtuu: Museoviikko viritettynä erityisesti nuorille

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Resumé på svenska

< Etusivulle

Lähes joka toinen nuori on mukana urheiluseurojen toiminnassa

Urheiluseuroilla on entistä merkittävämpi rooli lasten liikuttamisessa, sillä lähes puolet lapsista ja nuorista on mukana urheiluseurojen toiminnassa: Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Lasten ja nuorten liikuntaa selvitettiin viime viikolla julkistetussa liikuntatutkimuksessa.

 

lapsia

Kansallisen liikuntatutkimuksen 2005-2006 tilastokoosteeseen (ppt) voi tutustua Nuoren Suomen www-sivuilla.

 

Lähes puolet lapsista ja nuorista on mukana urheiluseurojen toiminnassa. Kolmesta kahdeksaantoista vuotiaista suomalaisista 91 prosenttia ilmoittaa harrastavansa urheilua ja liikuntaa. Kymmenessä vuodessa kasvua on tapahtunut 15 prosenttia.

- Lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa useimmiten omatoimisesti kavereiden kanssa. Seuraavaksi eniten lapset ja nuoret ovat mukana urheiluseurojen toiminnassa ja lähes yhtä moni ilmoittaa harrastavansa liikuntaa omatoimisesti yksin, johtaja Juhani Pehkonen liikuntatutkimuksen toteutuksesta vastanneelta TNS Gallupilta toteaa.

Perusliikuntamuodot ovat suosiossa. Suomalaisia lapsia ja nuoria eniten liikuttavia lajeja ovat jalkapallo, pyöräily, hiihto, uinti ja juoksulenkkeily. Harrastaminen urheiluseurassa on suositumpaa kuin koskaan. 3-18-vuotiaista urheiluseurojen toimintaan osallistuu 42 prosenttia eli yhteensä 417 000 lasta ja nuorta. Kaikkein aktiivisimpia seuraharrastajia ovat 11-12 -vuotiaat pojat.

Seuraurheiluun osallistuminen on Suomessa kansainvälistä huipputasoa. Lasten ja nuorten osallistuminen urheiluseurojen toimintaan on kaksinkertaistunut 1970-luvun alusta lähtien. Viimeisen kymmenen vuoden aikana urheiluseuratoimintaan on tullut 65 000 harrastajaa lisää.

Tasa-arvoiset liikuntamahdollisuudet turvattava kaikille lapsille

Suosituimmat urheiluseuroissa harrastettavat lajit ovat jalkapallo, voimistelu, jääkiekko, salibandy ja yleisurheilu. Kun tuoreen liikuntatutkimuksen tuloksia verrataan kymmenen vuoden takaiseen tutkimukseen, ovat jalkapallo, salibandy ja uinti lajeja, joiden harrastaminen urheiluseurassa on kasvanut eniten.

Hiihto, yleisurheilu ja ratsastus ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisten kymmenen vuoden aikana selvästi. Uusien lajien kuten rullaluistelun, lumilautailun, rullalautailun, potkunyrkkeilyn, rullakiekon tai taidon osuus on tutkijoiden mukaan yllättävän pieni.

Urheiluseurojen ulkopuolella olevista lapsista ja nuorista 250 000 haluaisi tulla mukaan urheiluseurojen toimintaan. Eniten seurakohtaista kiinnostusta kohdistuu jalkapalloon, yleisurheiluun ja salibandyyn. Selvä enemmistö pitää sopivana harjoituskertojen määränä 1-2 kertaa viikossa.

Tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla asuvat lapset ja nuoret harrastavat urheilua seuroissa useammin kuin muualla Suomessa asuvat. Uudellamaalla 50 prosenttia lapsista ja nuorista on mukana urheiluseuran toiminnassa, mutta Pohjois-Suomessa seuroissa liikkuu vain 29 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan seuraurheilun alueelliset erot kasvavat. Etelä-Suomessa ja kaupungeissa kova kasvuvauhti, mutta Pohjois-Suomessa ja maaseudulla kasvu pysähtynyt ja osittain jopa vähentynyt. Syiksi arveltiin mm. suppeaa lajivalikoimaa, palloilujoukkueiden kokoamisen haasteita, toiminnan laatua ja olosuhteita.

- Alueellisten erojen kasvu on huolestuttavaa. Asiaan on kiinnitettävä jatkossa entistä enemmän huomiota, jotta kaikille lapsille ja nuorille voidaan taata tasa-arvoiset mahdollisuudet liikkua, opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen painottaa.

Tutkimustietoa usealta vuodelta

Kansallinen liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikuntalajien harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Vastaava tutkimus on toteutettu aikaisemmin vuosina 1995, 1997-1998 ja 2001-2002.

Nuoren Suomen, Suomen Liikunnan ja Urheilun, Kuntoliikuntaliiton, Suomen Olympiakomitean ja Helsingin kaupungin tilaamassa Kansallisessa liikuntatutkimuksessa 2005-2006 haastateltiin yhteensä yli 11 000 suomalaista, joista 5 500 on 3-18-vuotiaita ja 5 500 19-65-vuotiaita.

Haastattelut toteutettiin puhelimitse maaliskuun 2005 ja helmikuun 2006 välisenä aikana. Alle 12-vuotiaiden tiedot haastattelijat kysyivät lasten vanhemmilta. 12-18-vuotiaat vastasivat kysymyksiin itse.

Tutkimuksen on toteuttanut TNS Gallup ja rahoittanut opetusministeriö.

- jl

Lähde: Nuori Suomi

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Jaana.Luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Katarina.Koch@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2002
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi