Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
symbolikuva Etussivu-verkkolehti
Julkaistu 16.2.2006 

Itävalta EU-puheenjohtajana ennen Suomea

Eduskunnalle joukko säädösmuutoksia opetusministeriöstä

Sektoritutkimuksen profiilinnosto

Kaikki erilaisia - 
kaikki samanarvoisia -nuorisokampanja käynnistyy

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Linkkivinkki: Kuvia kaupungista

Avoimet työpaikat

Resumé på svenska

< Etusivulle

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia -nuorisokampanja käynnistyy


"Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" -kampanja käynnistyy jälleen. Kymmenen vuotta sitten toteutettu Euroopan neuvoston kampanjan edellinen vaihe ja sen tunnukset jäivät monen mieleen. Nyt tämä eurooppalainen nuorisokampanja edistää moninaisuuden arvostamista ja osallistumista kaikissa Euroopan maissa.

 

Nuoria

Teemavuoden kampanjan tavoitteena on rohkaista nuoria ja nuorisojärjestöjä osallistumaan ja edistämään moninaisuutta, suvaitsevaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta yhteiskunnassa. Kampanjan teemat ovat Kunnioitusta keskustelemalla, Voimaa osallistumalla sekä Iloa erilaisuudesta. Toteutuksessa yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa ja nuorten aktiivinen mukanaolo kampanjassa on keskeistä.

Kampanja käynnistyy kesäkuussa 2006 ja jatkuu syyskuuhun 2007 asti. Tavoitteena on mm. moniarvoista yhteiskuntaa koskevan julkisen keskustelun herättäminen; kansalaisjärjestöjen suvaitsevaisuutta edistävän toiminnan näkyvyyden lisääminen ja uusien hankkeiden ja yhteistyömuotojen käynnistäminen sekä nuorten, nuorisojärjestöjen ja viranomaisten välisen vuoropuhelun edistäminen.

Suomalaisia suunnitelmia viritellään vast' ikää nimetyssä kansallisessa kampanjatoimikunnassa. Toimikunnan tehtävänä on vastata kampanjan kansallisesta suunnittelusta ja ohjauksesta. Toimikunnan puheenjohtajana toimii ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja varapuheenjohtajana neuvotteleva virkamies Olli Saarela opetusministeriöstä. Jäseniä ovat Abdulkadir Ahmed-Nur Genged (Kanava Nuoriso ry), Anita Halonen (Suomen Romaniyhdistys ry), neuvotteleva virkamies Kari Ilmonen (sosiaali- ja terveysministeriö), nuorisosihteeri Kalle Jokinen (Kynnys ry / Allianssi ry), koordinaattori Tiina Järvinen (työministeriö), ylitarkastaja Kristina Kaihari-Salminen (Opetushallitus), toiminnanjohtaja Esa Kaskimo (Nuoret Kotkat / Allianssi ry), tutkija Anne-Mari Keskisalo (Nuorisotutkimusverkosto), nuorisotoimenjohtaja Jouni Kivilahti (Lahden kaupunki), ylitarkastaja Tuomas Koljonen (sisäasiainministeriö), pääsihteeri Ulla Konttinen (Kalevan Nuorten Liitto / Allianssi ry), nuorisotyön suunnittelija Marko Korhonen (Suomen Punainen Risti / Allianssi ry), erityisasiantuntija Päivi Kurikka (Suomen Kuntaliitto), päätoimittaja Hannu Laaksola (Opettaja-lehti), ulkoasiainsihteeri Jouni Laaksonen (ulkoasiainministeriö), lehtori Hanna Laitinen (Humanistinen ammattikorkeakoulu), erityisasiantuntija Seija Mutikainen (Opetusalan ammattijärjestö OAJ), toiminnanjohtaja Vladimir Povoljajeff (Helsingin Venäläinen Sadko-klubi ry), ohjelmapäällikkö Teija Rantala (Yleisradio Oy), ylitarkastaja Katri Santtila (opetusministeriö), sivistystoimentarkastaja Lauri Savisaari (Etelä-Suomen lääninhallitus), nuorisotyönjohtaja Sirpa Syrjänen-Turpeinen (Kirkon nuorisotyön järjestöt / Allianssi ry), varapuheenjohtaja Katri Söder (SONK / Allianssi ry), ylitarkastaja Maria Wakeham (oikeusministeriö) ja nuorisotoimenjohtaja Tuija Öberg (Porvoon kaupunki).

Toimikunnan sihteereinä ovat projektisihteeri Riikka Jalonen (Allianssi ry) sekä ylitarkastaja Liisa Männistö (opetusministeriö). Pysyviä asiantuntijoita ovat suunnittelija Mikko Cortés-Tellez opetusministeriöstä ja Nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Tarmo Manninen sekä suunnittelija Tuomas Kurttila.

Tarkoitus on hyödyntää Euroopan neuvoston aiemman vuonna 1995 käynnistetyn kampanjasta hyviä kokemuksia. Aloite uudesta kampanjaan syntyi Euroopan nuorisofoorumissa ja päätös asiasta Euroopan neuvoston huippukokouksessa viime toukokuussa.

Euroopan tason toimenpiteitä varten on perustettu eurooppalainen ohjausryhmä, joka koostuu Euroopan neuvoston nuorisotoimen ja Euroopan neuvoston toimielinten edustajista sekä myös Euroopan komission ja YK:n alaisten järjestöjen edustajista.

- jl

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Jaana.Luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Katarina.Koch@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2002
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi