Neuvostoja ja neuvottelukuntia
Valtuuskunta valmistelemaan Mikael Agricolan juhlavuotta 2007
Parin vuoden päästä vietetään Mikael Agricolan
juhlavuotta, kun vuonna 2007 tulee kuluneeksi 450 vuotta Agricolan
kuolemasta. Agricolalla on tärkeä asema Suomen historiassa ja
kulttuurissa erityisesti Suomen kielen ja kirjallisuuden kehittäjänä
sekä kirkon uudistajana. Juhlavuonna tehdään eri tavoin tunnetuksi
Mikael Agricolan työtä ja vaikutusta tämän päivän kirjallisuuteen,
kieleen, kirkolliseen elämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan.
Juhlavuoden valmisteluja varten opetusministeri Tuula Haatainen
ja kulttuuriministeri Tanja Karpela ovat asettaneet
Agricola-valtuuskunnan ja työryhmän. Valtuuskunta kokoaa keskeiset
juhlavuoden toimijat yhteen ja sitä johtaa Turun yliopiston rehtori Keijo
Virtanen ja varapuheenjohtajana sekä työryhmän puheenjohtajana on
opetushallituksen ylijohtaja Aslak Lindström. Juhlahankkeen
sihteeristö toimii Turun Yliopiston yhteydessä ja hankkeen
pääsihteeriksi on nimitetty VTM Ossi Tuusvuori.
Jäseninä valtuuskunnassa ovat Turun apulaiskaupunginjohtaja Kaija
Hartiala, professori Simo Heininen Helsingin yliopistosta,
Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, professori Kaisa
Häkkinen, opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja,
TS-Yhtymä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ketonen,
puheenjohtaja Kalevi Kettinen Kuolema-järvisäätiöstä, Turun
maakuntamuseon johtaja Juhani Kostet, Nuoren Voiman Liiton
toiminnanjohtaja Anu Laitila, johtaja Lars-Folke Landgren Helsingin
yliopiston Renvall-instituutista, pääsihteeri Tuomas Lehtonen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, Suomen Kirjailijaliiton
puheenjohtaja Kari Levola, Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi
Lindroos, ohjelmajohtaja Ulla Martikainen-Florath
Yleisradiosta, Äidinkielten opettajien liiton puheenjohtaja Mervi
Murto, kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja Pirkko
Nuolijärvi, Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva,
arkkipiispa Jukka Paarma, Museoviraston pääjohtaja Paula
Purhonen ja Pernajan kunnanjohtaja Ralf Sjödahl. Pysyvinä
asiantuntijoina ovat Venäjä-Suomi Seuran varapuheenjohtaja ja
toiminnanjohtaja Alexander Belov, teologian tohtori Ossi
Haaramäki ja ministeri Jaakko Numminen.
-jl
|