Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 9.12.2004 

Ministeri Haatainen painottaa yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia kaikille

Ylijohtaja Kalevi Kivistö siirtyi eläkkeelle

Liikuntakasvatuksen teemavuosi päätökseen

Verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkintoja voi hakea

Pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkulttuurille oma portaali

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Opetusministeriön työryhmät pohtivat luovuusstrategiaa

Avoinna opetusministeriössä

< Etusivulle

Verkko-opetuksen kehittämisen 
laatupalkintoja voi hakea

Opetusministeriö ja Opetushallitus jakavat verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkinnot huhtikuussa. Kilpailu on tarkoitettu peruskouluille, lukioille, ammatillisille oppilaitoksille, aikuisoppilaitoksille, ammattikorkeakouluille ja yliopistoille.

nappaimet, kuva:photibankers


- Verkko-opetuksen laatupalkinnon tavoitteena on tukea verkko-opetuksen kehittämistä ja verkko-opiskelua sekä edistää laadukkaiden verkko-opetuksen sisältöjen kehittämistä, sanoo ylitarkastaja Marja Kylämä opetusministeriöstä.

- Laatupalkinnolla pyritään myös kannustamaan verkko-opetuksen järjestäjiä toimintansa kehittämiseen ja arviointiin, tekemään tunnetuksi muidenkin koulutuksen järjestäjien hyödynnettäviksi soveltuvia korkealaatuisia ja innovatiivisia verkko-opetuksen käytäntöjä, ja lisäämään verkko-opetuksen myönteistä julkisuutta ja arvostusta.

Kilpailun sarjat ovat yleissivistävän koulutuksen sarja, ammatillisen koulutuksen sarja, korkeakoulusarja (yliopistot ja ammattikorkeakoulut) sekä julkinen sarja (arkitilanteissa opiskelu). Laatupalkinto on kussakin sarjassa 5 000 euroa.

Ehdotuksessa tulee kuvailla verkko-opetuksen hanke ja perustella, miksi hanke on laatupalkinnon arvoinen. Ehdotukseen tulee liittää myös hankkeen www-sivuston osoite. Arviointiraati tutustuu www-aineistoihin osana hankkeiden arviointia.

Koska kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi verkko-opetuksen käytäntöjä, jotka soveltuvat muidenkin koulutuksen järjestäjien hyödynnettäviksi, on ehdotettavien hankkeiden oltava vapaasti tutustuttavissa. Salasanan takana olevat hankkeet eivät voi osallistua kilpailuun.

Ehdotukset palkittavista hankkeista tehdään www-lomakkeella 20.2.2005 mennessä.

Laatupalkinnon valintaperusteet

Laatupalkinnon valitsemiseksi on perustettu arviointiraati, joka perehtyy määräaikaan mennessä saatuihin ehdotuksiin ja valitsee kustakin sarjasta kolme hanketta ehdolle palkinnon saajaksi. Opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelman ohjausryhmä valitsee palkittavat hankkeet arviointiraadin tekemän ehdotuksen ja perustelujen pohjalta.

Laatupalkinto voidaan myöntää kansallisia tavoitteita toteuttavalle verkko-opetuksen hankkeelle, joka on sisällöllisesti korkeatasoinen ja aihevalinnaltaan tarkoituksenmukainen, pedagogisesti perusteltu, opiskelijoiden, opettajien ja käyttäjien kannalta hyödyllinen, vakiinnutettavissa pysyväksi käytännöksi (ei pelkkä kokeiluprojekti), hyvä käytänne, kansallisesti merkittävä, teknisesti toimiva ja taloudellinen.

Verkko-opetuksen laatupalkinnot jaetaan 21.4.2005 Hämeenlinnan Aulangolla, jossa järjestetään vuosittaiset ITK-päivät. Laatupalkinto jaetaan vuonna 2005 neljännen kerran.

ITK-päivät

jo

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Juha.Ojanen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi 
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2004
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi