Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 9.12.2004 

Ministeri Haatainen painottaa yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia kaikille

Ylijohtaja Kalevi Kivistö siirtyi eläkkeelle

Liikuntakasvatuksen teemavuosi päätökseen

Verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkintoja voi hakea

Pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkulttuurille oma portaali

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Opetusministeriön työryhmät pohtivat luovuusstrategiaa

Avoinna opetusministeriössä

< Etusivulle

Avoimet työpaikat

Opetusministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriö edistää sivistystä, luo edellytyksiä osaamiselle, elinikäiselle oppimiselle, luovuudelle sekä kansalaisten osallistumiselle ja hyvinvoinnille.

Haemme

OPETUSNEUVOSTA

ministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston ammatillisen koulutuksen yksikköön. Virka on ministeriön yhteinen. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 10 (tehtäväkohtainen palkanosa 2.923,88 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003 - 2007 aikana.

Opetusneuvoksen tehtävinä ovat ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen hallinto- ja kehittämistehtävät, mm. tehtävät ammatillisten tutkintojen ja niiden rakenteen, oppisopimuskoulutuksen, ammatillisen koulutuksen laatuun ja tuloksellisuuteen perustuvan ohjauksen, ammatillisen koulutuksen aluekehittämisen ja aluestrategian sekä arviointitoiminnan ja sektoritutkimuksen yhteensovittamisen alueilla.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Opetusministeriö toivoo sekä nais- että mieshakijoita.

Valtioneuvostolle osoitetut hakemukset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon, Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 20.12.2004 virka-ajan päättymiseen (klo 16.15) mennessä. Hakemukset voi toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen opmkirjaamo@minedu.fi samaan määräaikaan mennessä. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja virasta antaa hallitusneuvos Timo Lankinen (09) 160 77391

Helsingissä 29.11.2004
Kansliapäällikkö Markku Linna


OPETUSNEUVOSTA

ministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston yliopistoyksikköön. Virka on ministeriön yhteinen. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 11 (tehtäväkohtainen palkanosa 3.295,08 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003 - 2007 aikana.

Opetusneuvoksen tehtäviin kuuluvat yliopistojen yhteiskunnalliseen palvelutehtävään liittyvät asiat koskien erityisesti valtion omistaja- ja maksupolitiikan kehittämistä sekä osallistuminen tulosohjauksen kehittämiseen erityisesti täydentävän rahoituksen ja yliopistojen liiketoiminnan osalta sekä kansainvälinen yhteistyö edellä mainituilla osa-alueilla. Lisäksi tehtävään voi liittyä muita korkeakoulupolitiikan kehittämistehtäviä.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen sekä kirjallinen taito. Viran menestyksellistä hoitamista edesauttavat yliopistolaitoksen, korkeakoulupolitiikan, yliopistojen täydentävän rahoituksen ja sen rakenteiden sekä valtion budjettitalouden ja tutkimuslähtöisen yritystoiminnan hyvä tuntemus sekä englannin kielen taito.

Opetusministeriö toivoo sekä nais- että mieshakijoita.

Valtioneuvostolle osoitetut hakemukset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon, Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 27.12.2004 virka-ajan päättymiseen (klo 16.15) mennessä. Hakemukset voi toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen opmkirjaamo@minedu.fi  samaan määräaikaan mennessä. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja virasta antaa johtaja Markku Mattila (09) 160 77230.

Helsingissä 30.11.2004
Kansliapäällikkö Markku Linna


YLITARKASTAJAA

ministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston yleissivistävän koulutuksen yksikköön. Kyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 31.10.2007 saakka. Virkasuhde on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 8 (tehtäväkohtainen palkanosa 2319,94 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003 - 2007 aikana.

Ylitarkastajan tehtäviin kuuluvat yleissivistävän koulutuksen kehittämis-, valmistelu- ja hallintotehtävät, liittyen erityisesti peruskoulu- ja lukioasioihin, sekä yleissivistävän koulutuksen tehtäväalueeseen kuuluvien tietojärjestelmien ja tilastotuotannon kehittäminen, hyödyntäminen ja analysointi.

Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tieto- ja tilastotuotantojärjestelmien hallitseminen ja yhteistyökyky edesauttavat virkasuhteen menestyksellistä hoitamista.

Opetusministeriö toivoo sekä nais- että mieshakijoita.

Opetusministeriölle osoitetut hakemukset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon, Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 27.12.2004 virka-ajan päättymiseen (klo 16.15) mennessä. Hakemukset voi toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen opmkirjaamo@minedu.fi  samaan määräaikaan mennessä. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja virkasuhteesta antaa johtaja Eeva-Riitta Pirhonen (09) 160 77268.

Helsingissä 29.11.2004
Hallintojohtaja Håkan Mattlin


KULTTUURIASIAINNEUVOSTA

ministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston taide- ja kulttuuriperintöyksikköön. Virka on ministeriön yhteinen. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 11 (tehtäväkohtainen palkanosa 3 295,08 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003-2007 aikana. Virka pyritään täyttämään 1.1.2005 lukien.

Kulttuuriasiainneuvoksen tehtäviin kuuluvat taiteen edistämiseen, muun muassa visuaalisten taiteiden edistämiseen liittyvät tehtävät.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Englannin kielen taito ja hyvä yhteistyökyky edesauttavat viran menestyksellistä hoitamista.

Opetusministeriö toivoo sekä nais- että mieshakijoita.

Valtioneuvostolle osoitetut hakemukset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon, Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 28.12.2004 virka-ajan päättymiseen (klo 16.15) mennessä. Hakemukset voi toimittaa myös sähköisenä osoitteeseen opmkirjaamo@minedu.fi  samaan määräaikaan mennessä. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja virasta antavat hallitusneuvos Riitta Kaivosoja puh. 040 7028704 ja taide- ja kulttuuriperintöyksikön päällikkö Risto Ruohonen puh. 160 77207.

Helsingissä 29.11.2004
Kansliapäällikkö Markku Linna

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Juha.Ojanen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi 
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2004
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi