Kansanedustajat kysyvät - 
valtioneuvosto vastaa

		Alkuperäiset kirjalliset kysymykset vastauksineen on julkaistu eduskunnan www-sivuilla

Kysymykseen tulee vastata 21 päivän kuluessa sen tiedoksi saamisesta. Kirjallinen vastaus suomeksi ja ruotsiksi annetaan tiedoksi kysyjälle ja toimitetaan samalla eduskunnassa myös muiden asiasta kiinnostuneiden käyttöön. Kysymykset vastauksineen julkaistaan eduskunnan verkkosivuilla.

Kansanedustaja Leena Rauhala (kd) kysyy kirjallisessa kysymyksessä, kuinka hallitus linjaa uusien yksityiskoulujen perustamislupien myöntämistä. Kysymykseen vastasi opetusministeri Tuula Haatainen.

Perusopetuslain mukaan valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan opetuksen järjestämiseen. Lupa voi koskea perusopetusta ja sen yhteydessä annettavaa esiopetusta, lisäopetusta ja maahanmuuttajille tarkoitettua perusopetukseen valmistavaa opetusta. Luvan myötä ylläpitäjäyhteisö tulee samalla lakisääteisen valtionosuuden piiriin, toteaa Haatainen.

Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen koulutus- ja sivistystarpeeseen ja että opetuksen järjestäjä ja kunta, jossa opetusta järjestetään, ovat sopineet asiasta. Lupa vieraskielisen opetuksen, erityisopetuksen, erityiseen maailmankatsomukselliseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvan opetuksen ja kansanopistoissa muille kuin oppivelvollisille annettavan opetuksen järjestämiseen voidaan myöntää alueellisen tai valtakunnallisen koulutus- tai sivistystarpeen perusteella, vaikka opetuksen järjestäjä ei ole tehnyt edellä tarkoitettua sopimusta. Lupa voidaan myöntää myös ulkomailla järjestettävää opetusta varten.

Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

Luvan hakijalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta luvan saamiseen. Perusopetuksen osalta valtioneuvosto on todennut, että tarkoituksena on säilyttää kunnan koululaitos perusopetuksen runkona. Tarkoituksena ei ole tavoitella valtion tai yksityisten perusopetusta antavien koulujen lukumäärän lisäämistä. Lainsäädännössä on säilytetty mahdollisuus antaa yksittäisille uusille kouluille järjestämislupa.

Uusien järjestämislupien myöntämisessä yksityisille yhteisöille noudatetaan edellä mainitun koululainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä tehtyä linjausta, joka käytännössä tarkoittaa lain edellyttämien ammatillisten ja taloudellisten toimintaedellytysten huolellista selvittämistä, koulutustarpeen arviointia ja kokonaisharkintaa kunkin hankkeen kohdalla, muistuttaa Haatainen.

KK 347/2004

Oikeusnotaari säilyy tutkintonimikkeenä

Kansanedustaja Raija Vahasalo (kok) kysyy kirjallisessa kysymyksessä alemman oikeustieteellisen tutkinnon nimikkeistä. Kysymykseen vastasi opetusministeri Tuula Haatainen.

Vastauksensa aluksi ministeri Haatainen toteaa, että viime vuosikymmenellä oikeustieteellisistä tutkinnoista annetun asetuksen muuttamiseen johtaneessa uudistustyössä kehitettiin aiempi varanotaarin tutkintoon johtava kaksi- ja puolivuotinen koulutus vastaamaan alemman korkeakoulututkinnon tasoa ja laajuutta. Tutkinnon nimi muutettiin samassa yhteydessä varanotaarin tutkinnosta oikeusnotaarin tutkinnoksi. Uudistuksessa oikeustieteellisen alan yleisen näkemyksen mukaisesti ylemmän korkeakoulututkinnon nimeksi jäi oikeustieteen kandidaatti poikkeuksena muiden alojen maisteri-nimikkeestä. Samalla säädettiin, että oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneille voidaan antaa maisterin arvonimi.

1990-luvun tutkinnonuudistuksesta johtuen kandidaatti-nimikkeen ongelmana on, että se mielletään nykyään alemmaksi korkeakoulututkinnoksi. Tämän vuoksi opetusministeriön yliopistojen tutkintorakenteen kehittämistyöryhmä päätyi esittämään maisteri-nimikkeen käyttöönottoa yliopistojen kaksiportaisen tutkintorakenteen toimeenpanon yhteydessä myös oikeustieteellisellä alalla. Oikeusnotaari-nimikkeen korvaaminen samalla oikeustieteen kandidaatti-nimikkeellä olisi sinänsä yhdenmukaista, mutta se aiheuttaisi alalla huomattavaa sekaannusta, koska työmarkkinoilla olisi kahden tasoisia oikeustieteen kandidaatteja. Muutos johtaisi myös hankaliin ja mittaviin muihin säädösmuutoksiin, koska oikeustieteen kandidaatin tutkinto on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi sadoissa laeissa ja asetuksissa. Tämän vuoksi em. työryhmä esitti oikeusnotaari-nimikkeen säilyttämistä alemman oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon nimenä. Tämä vastaa myös yleistä näkemystä oikeustieteellisellä alalla.

Opetusministeriössä valmisteltavan yliopistojen uuden tutkintoasetuksen luonnoksen mukaan yliopistojen antamasta tutkintotodistuksesta tulee käydä ilmi tutkinnon koulutusala, pääaine tai siihen rinnastettava kokonaisuus sekä tutkinnon keskeinen sisältö. Tutkintotodistuksessa viitataan myös tutkintoasetukseen, josta käy ilmi tutkinnon taso. Muilla alemman tutkinnon suorittaneilla ei siten voi olla etulyöntiasemaa työmarkkinoilla oikeusnotaareihin nähden, toteaa Haatainen.

KK 317/2004

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden täydennyskoulutuksen vastuu kunnilla

Kansanedustaja Paula Risikko (kok) kysyy kirjallisessa kysymyksessä terveydenhuollon ammattihenkilöiden täydennyskoulutuksen rahoituksesta ja vaikuttavuuden arvioinnista. Kysymykseen vastasi opetusministeri Tuula Haatainen.

Vuoden 2004 alusta ovat tulleet voimaan terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevat lait (laki kansanterveyslain muuttamisesta ja laki erikoissairaanhoitolain 10 §:n muuttamisesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta). Lainsäädännöllä täsmennetään terveydenhuollon työnantajan ja työntekijän velvollisuuksia täydennyskoulutuksessa.

Työnantajan tulee huolehtia siitä, että terveydenhuollon koko henkilöstö osallistuu täydennyskoulutukseen. Kansanterveyslain muuttamisesta annetun lain mukaan terveyskeskuksen ja erikoissairaanhoitolain 10 §:n muuttamisesta annetun lain mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia henkilöstön riittävästä osallistumisesta täydennyskoulutukseen.

Asetuksen mukaan täydennyskoulutus on väestön terveystarpeisiin ja muuttuviin hoitokäytäntöihin pohjautuvaa sekä terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutustarpeen arviointiin perustuvaa suunnitelmallista koulutusta. Sen tarkoituksena on lisätä ja ylläpitää työntekijän ammattitaitoa ja osaamista sekä tukea terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa ja sen kehittämistä terveyden edistämisessä sekä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Täydennyskoulutuksen tulee perustua terveydenhuollon toimintayksikössä tehtyyn suunnitelmaan. Näin ollen täydennyskoulutus on olennainen osa toimintayksikön toiminnan ja siitä vastaavan henkilöstön kehittämistä.

Täydennyskoulutuksen toteutumista, siihen osallistumista ja siitä aiheutuvia kustannuksia on asetuksen mukaan seurattava ja niistä on raportoitava henkilöstökoulutusrekisterin, henkilöstöraportin ja työntekijöiden täydennyskoulutustaan koskevan seurannan avulla. Täydennyskoulutuksen arvioinnin tulee tuottaa palautetta koulutuksen järjestäjille, osallistujille ja kouluttajille. Arvioinnin tulee tukea myös täydennyskoulutuksen kehittämistä.
Säännösten mukaan työnantajat vastaavat myös täydennyskoulutuksen rahoituksesta. Vuosittaisten kustannusten on valmisteluvaiheessa arvioitu olevan noin 40 miljoonaa euroa. Valtion tukea on osoitettu lisäämällä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin 12,7 miljoonaa euroa. Loppuosuus, noin 27 miljoonaa, jää kuntien vastuulle.

Tilastokeskuksen kunta-alan työvoimakustannustutkimuksen 2000 mukaan koulutusmääräraha oli kunta-alan kokonaispalkoista noin 110 miljoonaa euroa (n. 0,9 %) vuodessa sisältäen vain koulutuksen suoranaiset lisäkustannukset, ei mm. palkkoja. Tilastot osoittavat, että kunnat käyttivät suhteellisen runsaasti rahaa koulutukseen. Lainsäädäntö tukee täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuuden parantamista, koordinointia ja kohdentumista koko henkilöstöön.

Täydennyskoulutuksen seurannan osalta Kunnallinen työmarkkinalaitos on yleiskirjeessään (11/2004) ilmoittanut kunnille, että täydennyskoulutuksen toteutumisen valtakunnalliseksi seuraamiseksi työmarkkinalaitos tulee tiedustelemaan vuonna 2005 kaikilta kuntatyönantajilta täydennyskoulutuksen vuotta 2004 koskevia kustannustietoja ja määriä. Kunnissa tulee systemaattisesti koota tiedot täydennyskoulutukseen osallistuneiden määristä, täydennyskoulutuksen päivien määristä sekä täydennyskoulutuksen kustannuksista.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen yleiskirjeessä kiinnitetään huomiota myös sosiaali- ja terveysministeriön antamiin terveydenhuollon täydennyskoulutuksen laatusuosituksiin (sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3). Suosituksissa on tietoa koulutuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista.

Uuden lainsäädännön toimeenpanon myötä terveydenhuollon ammattihenkilöiden täydennyskoulutuksen suunnittelulle ja rahoitukselle on annettu selkeät puitteet. Vastuu koulutuksesta ja sen rahoituksesta on kunnilla. Tilastotiedon valossa kunnat osoittivat koulutukseen jo ennen uutta lainsäädäntöä merkittävästi voimavaroja. Uusi lainsäädäntö tuonee rahoituksen käyttöön mahdollisesti uudenlaisia perusteita ja lisätehtäviä.
Uusi lainsäädäntö antaa selkeät puitteet myös täydennyskoulutuksen seurannalle ja arvioinnille sekä arviointiin pohjaavalle täydennyskoulutuksen kehittämiselle. Seurantaa ja arviointia tukee lainsäädännön antamien velvoitteiden ohella myös sosiaali- ja terveysministeriön laatima täydennyskoulutuksen laatusuositus. Rahoituksen ja osallistumisen seurannasta valtakunnallisella tasolla vastaa Kunnallinen työmarkkinalaitos, kirjoittaa ministeri Haatainen.

KK 309/2004

	Sivun alkuun
	Lähetä juttu
	Tulosta