Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 3.6.2004 

Nuoruus Suomessa -julkaisu: Nuorten arvot ovat perinteisiä

Kulttuurivientiin tarvitaan lisäpanostusta, kertoo tuore selvitys

Maailman nuorison tilaa selvitetty ensimmäistä kertaa

Suomi oli teknologian ja kulttuurin maa ulkomaiden medioissa vuonna 2003

Opetusministeriö pohtii aikuiskoulutuksen mitoitusta

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Uusia julkaisuja

 

 


 

< Etusivulle

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Opetusministeriö pohtii 
aikuiskoulutuksen mitoitusta

Opetusministeriö on käynnistänyt aikuiskoulutuksen mitoitusta koskevan selvityksen. Selvitys kattaa yleissivistävän koulutuksen, toisen asteen ammatillisen koulutuksen, korkea-asteen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön.

Selvitys liittyy koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2003 - 2008 toimeenpanoon. Aikuisten koulutusrakenne-ennusteeseen perustuva laskelma aikuiskoulutuksen valtakunnallisesta ja alueellisesta aloittajatarpeesta vuonna 2008 tulee laatia opetusministeriölle 30.11.2004 mennessä. Alueellisessa tarkastelussa tulee ottaa huomioon myös kehittämissuunnitelman toimeenpanoon liittyvät opetusministeriön suuntaa-antavat koulutustarjonnan alueelliset tavoitteet vuodelle 2008.

Selvityksen valmistelutyötä tukemaan ja koordinoimaan on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on johtaja Marita Savola opetusministeriön aikuiskoulutuksen yksiköstä. Ohjausryhmän jäseniä ovat opetusneuvos Reijo Aholainen, opetusneuvos Heikki Blom, suunnittelija Ville Heinonen, ylitarkastaja Jukka Lehtinen, opetusneuvos Arja Mäkeläinen, ylitarkastaja Maarit Palonen ja opetusneuvos Ari Saarinen opetusministeriöstä.

Ohjausryhmän yhteyshenkilöiksi on nimetty yli-insinööri Raili Laasonen, opetusneuvos Risto Hakkarainen ja ylitarkastaja Jukka Katajisto Opetushallituksesta, alueyksikön päällikkö Jukka Peltokoski Länsi-Suomen lääninhallituksesta, sivistystoimentarkastaja Kari Stendahl Etelä-Suomen lääninhallituksesta ja ylitarkastaja Seppo Larmo työministeriöstä.

Ohjausryhmän tulee huolehtia siitä, että maakuntien liittojen, Suomen Kuntaliiton ja ruotsinkielisen aikuiskoulutuksen asiantuntijat voivat tarvittaessa osallistua työskentelyyn.

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Juha.Ojanen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2004
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi