Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 28.8.2003 

Italia luotsaa loppuvuoden EU:n neuvostoja

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämis-
suunnitelmasta kootaan kommentteja

Säädösvalmistelussa tekijänoikeusasioita ja tutkintorakenne

Suomen Akatemiaa arvioidaan

Nuora aloittaa uudella kokoonpanolla

Rakennerahasto-ohjelmat tarkastelussa seurantakomiteoissa

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Avoimet työpaikat

 

< Etusivulle

Avoimet työpaikat

Suomen Akatemian pääjohtajan virka (A32) 

on täytettävänä. Virka täytetään enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Virka pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien.

Pääjohtaja toimii Suomen Akatemian esimiehenä ja hallituksen puheenjohtajana. Pääjohtajalta vaaditaan, että hän on tieteellisesti ansioitunut. Hänellä tulee lisäksi olla korkeakoulu- ja tiedehallinnon tuntemusta sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Lisäksi pääjohtajalta vaaditaan suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Virkaan nimitettäväksi esitettävän henkilön on ennen nimittämistä annettava valtion virkamieslain (750/1994) 8 a §:n tarkoittama selvitys sidonnaisuuksistaan.

Valtioneuvostolle osoitetut kirjalliset ilmoittautumiset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 26.9.2003 virka-aikana. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja virasta antavat kansliapäällikkö Markku Linna, puh. (09) 160 77210, ylijohtaja Arvo Jäppinen, puh. (09) 160 77220 tai johtaja Sakari Karjalainen puh. (09) 160 77353.

Helsingissä 27.8.2003
Kansliapäällikkö Markku Linna

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Jaana.Luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2002
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi