EU:n tavoiteohjelmien ja yhteisöaloitteiden toteutusta
tarkasteltiin seurantakomiteoissa
EU:n eri rakennerahastojen tavoiteohjelmien ja yhteisöaloitteiden
toteutuksen edistymistä tarkasteltiin kevään ja kesän aikana
pidetyissä seurantakomiteoiden kokouksissa. Ohjelmien todettiin
edenneen pääasiassa ongelmitta.
Keskushallinnon,
maakuntien sekä keskeisten järjestöjen edustajista koostuvat EU:n
rakennerahastojen seurantakomiteat käsittelivät kokouksissaan
ohjelmiin liittyviä ajankohtaisia aiheita. Esillä oli mm. ohjelmien
vuosiraporttien hyväksyminen sekä hyvin toteutuneille ohjelmille
maksettavien suoritusvarausten jaon valmistelun periaatteet ja
aikataulutus.
Rakennerahasto-ohjelmista tavoiteohjelma 1 on tarkoitettu
kehityksessä jälkeen jääneille alueille ja sen tavoitteena on
kehittää osaamista ja parantaa työllisyyttä. Tavoiteohjelmalla 2
tuetaan rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden uudistumista mm.
lisäämällä yrittäjyyttä, työpaikkoja ja osaamistasoa sekä
kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja tietoyhteiskuntataitoja
työelämässä. Horisontaalisen tavoiteohjelma-3:n toimilla tuetaan
koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa. Ohjelmia täydentävillä Interreg
III -yhteisöaloitteella tuetaan puolestaan valtioiden ja alueiden
yhteistyötä, Urban II -yhteisöaloitteella edistetään kriisissä
olevien kaupunkialueiden elvyttämistä sekä kestävää kehitystä ja
Equal yhteisöaloitteella luodaan uusia käytäntöjä työmarkkinoihin
liittyvän syrjinnän ja eriarvoisuuden torjumiseksi.
Syksyllä linjataan ohjelmien
painopisteet loppukaudelle
Tavoiteohjelma 1 toteutuminen on edennyt hyvin, todetaan
hyväksytyssä vuoden 2002 vuosiraportissa. Ohjelmien
rahoituskehyksestä oli viime vuoden loppuun mennessä sidottu
EU-rahoitusta noin 40 prosenttia. Itä-Suomen ohjelmassa on maksettu
20,84 prosenttia ohjelman EU-rahoituksen kehyksestä ja Pohjois-Suomen
ohjelmassa 20,03 prosenttia. Tavoite 2 -kokouksissa hyväksyttiin niin
ikään ohjelmien vuoden 2002 vuosiraportit ja todettiin, ettei
ohjelmien etenemisessä ole ongelmia.
Kokouksissa kerrattiin suoritusvarausten jaon valmistelun periaatteet
ja aikataulutus. Suoritusvaraus jaetaan ohjelmakauden puolivälissä
yhtenä kokonaisuutena hyvin toteutuneelle tai toteutuneille ohjelmille.
Maakuntien yhteistyöryhmät tekevät esitykset suoritusvarauksen
käytöstä syyskuun puoliväliin mennessä ja ohjelmien sihteeristöt
valmistelevat suoritusvarauksen jaon marraskuun seurantakomitealle,
minkä jälkeen päätös lähetetään komissioon hyväksyttäväksi.
Opetusministeriössä käsitellään syksyllä ohjelmien painotuksia
loppuohjelmakaudelle.
Tavoiteohjelma 1 seurantakomitean kokouksessa keskusteltiin
esitellyistä ohjelmien väliarvioinnin väliraporteista vilkkaasti.
Varsinaiset loppuraportit valmistuvat syksyllä ja niissä tullaan
analysoimaan enemmän ohjelman merkitystä alueellisen kilpailukyvyn
kannalta. Lisäksi loppuraporteissa pyritään esittämään uusia
hallinnollisia malleja ja toimintatapoja ohjelman toteutumisen
edistämiseksi.
Tavoite 3 -ohjelman seurantakomitea tarttui Euroopan unionin ja
kansallisen julkisen rahoituksen välisiin osarahoitussuhteisiin, jotka
tulee saada ohjelma-asiakirjan mukaisiksi toimenpidekokonaisuuksittain.
Muuten Suomi menettää sille ohjelman mukaan kuuluvaa EU-rahaa.
Ohjelman välitarkistuksen pohjaksi esiteltiin varsin myönteinen
ulkopuolinen arviointi. Keskeisiä haasteita loppukaudella ovat
hanketoiminnan kautta kehittyneen osaamisen ja saatujen tulosten
saaminen viranomaisten normaalitoiminnan piiriin. Myös hanketoiminnassa
on syytä tiivistää verkottumista ja tulosten levittämistä
pysyvään käyttöön.
Yhteisöaloiteohjelmien toteutus ja tulokset
arvioinnin kohteena
Interreg III A -ohjelmien seurantakomiteoiden kokouksissa
hyväksyttiin ohjelmien vuosiraportit vuodelta 2002, tarkasteltiin
ohjelmien toteutumistilannetta ja käsiteltiin välitarkistukseen
valmistautumista.
Urban II -ohjelman seurantakomitean kokouksessa hyväksyttiin
ohjelman vuosiraportti vuodelta 2002, tarkasteltiin ohjelman
toteutumistilannetta, hyväksyttiin teknisen avun käyttösuunnitelma ja
jako vuodelle 2004 sekä hyväksyttiin vuosien 2000 - 2006 Urban II
yhteisöaloiteohjelman väliarvioinnin väliraportti. Ohjelman
välitarkastukseen ja suoritusvaraukseen liittyvät kysymykset
käsitellään kokonaisuudessaan seurantakomitean seuraavassa
kokouksessa.
Equal -ohjelman seurantakomitean kokouksessa käsiteltäviä aiheita
olivat ohjelman toteutumistilanne, vuoden 2002 vuosiraportti, ohjelman
tiedotussuunnitelma, välitarkistukseen valmistautuminen ja Adapt- ja
Employment yhteisöaloitteiden sulkeminen.
Equal -ohjelman välitarkistukseen valmistautuminen on alkanut.
Välitarkistuksessa on mahdollista tehdä komissiolle esitys
mahdollisista ohjelman muutostarpeista viimeistään ensi maaliskuun
loppuun mennessä. Välitarkistusta varten kehittämiskumppanuuksilta,
ESR-koordinaattoreilta ja seurantakomitean jäseniltä on pyydetty
palautetta Equal -ohjelmasta ja sen toimivuudesta. Palaute ohjelman
toimivuudesta on ollut pääosin positiivista, joskin kritiikin
aiheitakin on mm. raskaaksi koetussa hallinnossa.
Kokouksessa esiteltiin myös kansalliset teematyösuunnitelmat.
Teematyön tarkoituksena on mm. kartoittaa eriarvoisuuteen ja
syrjintään johtavia tekijöitä, arvioida ja tehdä yhteenvetoja
saavutetuista tuloksista, lisätä keskinäistä oppimista, arvioida
hyviin käytäntöihin liittyviä tekijöitä ja luoda yleistettävissä
olevia uusia toimintamalleja sekä tiedottaa ja levittää niitä
mahdollisimman tehokkaasti.
- jl
Tarkemmin seurantakomiteoiden kokouksista kerrotaan rakennerahasto-sivuilla
julkaistavissa kokousraporteissa.
|