Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 28.8.2003 

Italia luotsaa loppuvuoden EU:n neuvostoja

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämis-
suunnitelmasta kootaan kommentteja

Säädösvalmistelussa tekijänoikeusasioita ja tutkintorakenne

Suomen Akatemiaa arvioidaan

Nuora aloittaa uudella kokoonpanolla

Rakennerahasto-ohjelmat tarkastelussa seurantakomiteoissa

Työryhmiä ja toimeksiantoja

Avoimet työpaikat

 

< Etusivulle

Nuora aloittaa uudella kokoonpanolla 

Syyskuun alussa aloittaa nelivuotiskautensa uusi valtioneuvoston asettama nuorisoasiain neuvottelukunnan (Nuora) sekä nuorisojärjestöjen avustustoimikunta. Työtään ne jatkavat aina elokuun loppuun 2007. Nuoran pääsihteeriksi on neuvottelukunnan toimikaudeksi nimitetty valtiotieteiden maisteri Pia Metsähuone ja Nuoran suunnittelijaksi hallintotieteiden ylioppilas Tuomas Kurttila. 

Nuorisoasiain neuvottelukunta toimii opetusministeriön asiantuntijaelimenä nuorisotyön ja -politiikan asioissa. Neuvottelukunnan tehtävänä on mm. seurata ja arvioida nuorten elinolojen kehitystä sekä tehdä aloitteita ja esityksiä niiden parantamiseksi.

Neuvottelukunta on mm. kartoittanut säännöllisesti nuorten asenteita ja odotuksia. Ns. nuorisobarometreissä osa kysymyksistä toistuu säännöllisesti, joten niiden avulla voidaan seurata myös pidemmän aikavälin asennemuutoksia. Osa kysymyksistä liittyy kulloiseenkin ajankohtaistilanteeseen. Uusimmassa Nuorisobarometrissä kysyttiin mm. nuorten odotuksista parhaillaan käynnissä olevalle hallituskaudelle. Barometrissa kysyttiin myös nuorten näkemyksiä koulutuksesta työelämästä, vaikuttamisesta ja äänestämisestä, päihteiden käytöstä ja nuorten syrjäytymisestä.

Lisäksi Nuora tuottaa tietoa nuorten elinoloista. Tätä tarkoitusta varten Nuora on tehnyt selvityksiä nuorten sijoittumisesta työelämään ja koulutukseen, julkaissut Nuorten elinolot -vuosikirjoja yhdessä Nuorisotutkimusverkoston ja Stakesin kanssa sekä luonut verkossa kaikkien käytössä olevan tietokannan nuorten elinoloista.

Neuvottelukunnan jäsenet ovat mm. nuorten kasvuun ja kansalaistoimintaan, elinoloihin, kansainvälistymiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja nuorisotutkimukseen perehtyneitä nuorisotyön, 
-toiminnan ja -politiikan asiantuntijoita. Nuoraa luotsaa alkavalla toimikaudella neuvottelukunnan puheenjohtajana kansanedustaja Riikka Moilanen-Savolainen ja varapuheenjohtajana förbundsordförande Fredrik Guseff ja pääsihteeri Antti Hytti. Jäseninä ovat puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, nuorisosihteeri Eija Harjula, ylitarkastaja Anne Hujala, toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen, hallitusneuvos Riitta Kaivosoja, asuntoneuvos Riitta Kimari, puheenjohtaja Mari Kokko, erityisasiantuntija Päivi Kurikka, budjettineuvos Arto Merimaa, tutkija Petri Paju, puheenjohtaja Timo Riitamaa, puheenjohtaja Juho Romakkaniemi, puheenjohtaja Sami Sulkko, pääsihteeri Jukka Tahvanainen, ylitarkastaja Anneli Tallqvist, johtaja Marja-Leena Toivanen ja pääsihteeri Ville Wallin.

Rahanjaossa apuna avustustoimikunta

Nuorisojärjestöjen avustustoimikunta tekee puolestaan opetusministeriölle esitykset valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille myönnettävistä vuosiavustuksista. Vuosittain tuetaan noin 85 järjestöä, joilla on noin 6 000 paikallisyhdistystä ja 800 000 jäsentä. Asetetun toimikunnan työssä korostuu myös hallitusohjelman tavoite nuorisojärjestöjen avustusperusteiden kehittämisestä osana nuorisotyölain kokonaisuudistusta.

Avustustoimikunnan jäsenet edustavat nuorisotoiminnan eri osa-alueita ja yhteiskunnallisia näkemyksiä. Avustustoimikuntaan nimettiin puheenjohtajaksi toiminnanjohtaja Vertti Kiukas, varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Jaakko Ruokola ja jäseniksi rehtori Risto Kaukiainen, valtionsyyttäjä Christer Lundström, toimitsija Tiina Nurmi-Kokko, erityisavustaja Marcus Rantala, seurakuntapastori Riikka Reina, avustaja Johanna Sumuvuori ja pääsihteeri Taru Tujunen.

- jl

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.
http://www.minedu.fi/etusivu

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Jaana.Luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2002
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi