Etusivu - opetusministeriön verkkolehti
Julkaistu 24.10.2002 

Kestävälle kehitykselle haetaan uutta painoarvoa koulutuksessa

Joukkoviestinnän arkistoinnille linjataan yhteistä lakia

Suomi-palkintoraadin urakka alussa

Ennakointiin kaivataan yhtenäisyyttä ja uudistuksia

Kulttuurifoorumi kokoontui Lappeenrannassa

Pohjoismaista yhteistyötä juhlatuulella

Kansanedustajat kysyvät - valtioneuvosto vastaa

Avoimet työpaikat

< Etusivulle

Kulttuuriyhteistyötä vuoroin vieraissa -periaatteella:

Kulttuurifoorumi kokoontui tänä vuonna Lappeenrannassa

Suomen ja Luoteis-Venäjän kulttuuriväki kohtasi Lappeenrannassa 9.-11. lokakuuta kolmannen kerran pidetyssä Kulttuurifoorumissa. Tavoitteena on saattaa yhteen kulttuurialan suomalaiset ja venäläiset toimijat ja näin edistää yhteisten hankkeiden toteutumista. 

Tervehdysten vaihtoa. Kuva: Studio Vesa Mikkonen ky

Venäläisen työryhmän puheenjohtaja Juri Shubin esitti Novgorodin tervehdyksen laulelmana. Kuvassa myös opetusministeriön neuvotteleva virkamies Paula Tuomikoski, joka toimii pääkoordinaattorina Suomessa.

Lappeenrannan foorumi tarjosi kohtauspaikan 80 partneriparille. Kolmen päivän aikana heillä oli kahdenvälisissä keskusteluissa mahdollisuus puntaroida ideoita ja kehitellä yhteistyötä. Foorumi tarjosi myös yhteisistuntoja, alakohtaisia neuvotteluja ja teemaseminaareja.

Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyöllä on pitkät juuret. Foorumitoiminta aktivoi suomalaisten ja venäläisten kulttuuritoimijoiden partneriyhteistyötä ja kehittää uusia yhteistyömuotoja Suomen opetusministeriön sekä Venäjän federaation kulttuuriministeriöiden ja Luoteis-Venäjän kulttuurihallintojen välille.

Vuorovuosin Suomessa ja Venäjällä kokoontuvat kulttuurifoorumi -tapahtumat. Keskeisiä toimintatapoja ovat myös hallintojen keskinäinen yhteistyö sekä partnereiden keskinäiset projektit ja niiden kehittäminen. Foorumi -toimintaa johtavat ja koordinoivat suomalainen työryhmä ja venäläinen työryhmä.

Ensimmäinen foorumi pidettiin Helsingissä syksyllä 2000 ja toinen Novgorodissa 2001. Vuonna 2003 kulttuuriväki kohtaa Pietarissa.

Ideat löytävät toteuttajansa

Vuorovuosina isäntämaan kulttuuritoimijat ilmoittavat kiinnostuksestaan ja hankeideoistaan. Suomessa lääninhallitusten sivistysosastot ovat keskeisesti mukana käytännön organisointityössä. Lääneittäin kerätyt hankeideat käsiteltiin maaliskuussa suomalaisessa foorumityöryhmässä. Sen jälkeen hankeideat lähetettiin venäläiselle työryhmälle ja siellä ryhdyttiin etsimään partneria hankkeelle. Lappeenrannan foorumitapahtumaan kokoontuivat prosessin kuluessa toisensa löytäneet partnerit.

Ideoista ja kiinnostuksesta yhteistyöhön tiedotetaan laajasti. Internet-sivut ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi pitää tieto hankeideoista ja partnereista kiinnostuneiden saatavilla.

Foorumi väkeä. Kuva: Studio Vesa Mikkonen ky

Lappeenrannan Foorumissa oli reilut 350 osallistujaa, joille foorumi tarjosi tilaisuuden puntaroida ideoita ja kehitellä yhteistyötä. Lisäksi ohjelmassa oli yhteisistuntoja, alakohtaisia neuvotteluja sekä teemaseminaareja.

Vierailut ja tutustuminen naapurimaan kulttuuritarjontaan nousivat Lappeenrannan foorumissa esiin partnereiden keskusteluissa, samoin luennot ja osallistuminen erilaisiin tapahtumiin.

Kulttuurimatkailulla on myös sijansa foorumitoiminnassa. Linnasta linnaan -kulttuurimatkailureitit suomalaisten ja venäläisten linnojen ja linnoitusten välillä tuotiin ideana esille Novgorodin foorumissa ja Lappeenrannassa aiheesta järjestettiin teemaseminaari. Intoa asian eteenpäin viemiseen on.

Karjalan valtiollinen kotiseutumuseo ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tekivät Lappeenrannassa alustavan suunnitelman Karjalan kalliopiirroksista kertovan kirjan julkaisemisesta. Kirja palvelisi kulttuurimatkailua ja lisäisi kohteen arvostusta ja edistäisi sen suojelua.

Taipalsaaren kulttuurityöryhmä ja Leningradin alueen kulttuurivirasto suunnittelivat yhteistä keramiikkanäyttelyä Pietariin kesäksi 2003. Näyttelyssä olisi oman aikamme taiteilijoiden töiden lisäksi esillä arkeologista aineistoa. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen ja Arkangelin ja Murmanskin tieteellisten kirjastojen välillä keskusteltiin yhteistyöstä kulttuuriaiheisten www-sivujen ja portaalien kehittämisessä.

- mm (Kuvat: Studio Vesa Mikkonen ky)

Linkkejä ja lisätietoja:

 

Sivun alkuun Sivun alkuun
Lähetä juttu Lähetä juttu
Tulosta Tulosta

Etusivu ilmestyy
joka toinen torstai.

ISSN 1458-8056

Päätoimittaja:
Jaana.Luostarinen@minedu.fi
Toimitussihteeri:
Riitta.Partti@minedu.fi
Opetusministeriö
Viestintäyksikkö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Copyright 1999 - 2002
Opetusministeriö

webmaster@minedu.fi