Kestävälle kehitykselle haetaan uutta painoarvoa koulutuksessa
Koulutuksella on tärkeä asema kestävän kehityksen
edistämisessä. Lisää painoarvoa ja konkreettisia toimia perätään
YK:n päivänä julkistetussa ehdotuksessa, joka koskee Itämeren maiden
kestävää kehitystä koulutuksessa linjaavan ohjelman toimeenpanoa
Suomessa. Baltic 21E -ohjelma jatkaa maailmanlaajuisen kestävän
kehityksen toimintaohjelman Agenda 21:n ja sitä toteuttavan alueellisen
Baltic 21 -ohjelman jalanjäljissä.
Opetusministeri Maija
Rask haluaa kestävän kehityksen edistämisen muodostuvan
lähivuosina painopisteeksi suomalaisessa koulutus- ja
tiedepolitiikassa.
- Kestävän kehityksen edistäminen on minulle tärkeä asia niin
opetusministerinä kuin kansalaisenakin. Kestävän kehityksen tärkeys
ja sen edistämisen vaikeus, konkretisoituivat minulle jo
osallistuessani vuonna 1992 Rio de Janeiron ympäristö- ja
kehityskonferenssiin. Kestävästä kehityksestä tuli silloin
virallisesti kansainvälisen politiikan käsite. Olen mielelläni
nykyisissä tehtävissäni korostanut ympäristöasioiden tärkeyttä.
Raskin mukaan koulutus on hyvä keino kestävän kehityksen
edistämisessä.
- Eri koulutuksen vaiheissa oppijoilla on oltava mahdollisuus omaksua
oikeat arvot, tiedot ja taidot, joita hän tarvitsee myöhemmässä
elämässä vastuullisena kansalaisena. Hiljattain saavutettiin
yksimielisyys lukion tuntijaon uudistamisesta. Siinä lisätään
syventäviä kursseja sekä biologiaan että kemiaan. Perusteena oli
juuri ympäristötietouden vahvistaminen. Tämä on yksi esimerkki
konkreettisesta toiminnasta, jolla nykyhallitus on halunnut meille
yhteistä ja tärkeää asiaa edistää. Koulutuksella parannetaan myös
ammatillisia valmiuksia huomioida kestävään kehitykseen liittyvät
periaatteet ammateissa. Lisäksi koulutus tuottaa erikoisasiantuntijoita
kestävän kehityksen tehtäviin.
Kestävä kehitys on kaikkien asia kaikessa
Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa tulee perustaa
kokonaisvaltaiseen näkemykseen taloudellisesta, sosiaalisesta sekä
ympäristön huomioon ottavasta kehityksestä.
Rask korostaa, että kestävän kehityksen edistämisestä ei saa
muodostua asiaan vihkiytyneiden "ideologista" opinkappaletta.
- Kestävä kehitys on meidän kaikkien asia kaikessa. Kysymys ei ole
erillisestä oppiaineesta, vaan monitieteisesti aihetta lähestyvän
opiskelun tulisi toteutua kunkin koulutusalan ja oppiaineen omissa
puitteissa. Kestävä kehitys ei siten ole erillinen projekti vaan
jatkuva prosessi, jossa tekemisen aitouden soisikin olevan
tärkeämpää kuin liian ehdottomilla totuuksilla eteenpäin
harppomisen.
Baltic 21E -ohjelma tuo kestävän kehityksen pysyväksi osaksi
kaikkea koulutusta
Suomi on sitoutunut kestävän kehityksen edistämiseen
kansainvälisten sopimusten ja ohjelmien kautta. Alueellisesta
yhteistyöstä on esimerkkinä mm. useita yhteiskunnan eri alueita
koskeva Itämeren maiden Baltic 21 -toimintaohjelma, johon on alusta
lähtien sisältynyt koulutus kestävän kehityksen horisontaalisena
keinona. Koulutus sai uutta painoarvoa kun yhdentoista Itämeren maan
opetusministerit antoivat vuonna 2000 Tukholmassa ns. Hagan julistuksen,
jonka perusteella Baltic 21 -toimintaohjelmaan sisällytetään omana
sektorinaan koulutus (An Agenda 21 for Education in the Baltic Sea
Region). Varsinaisen ohjelman ministerit hyväksyivät tämän vuoden
tammikuussa.
Baltic 21E -ohjelmalla pyritään kehittämään
koulutusjärjestelmiä niin, että kestävän kehityksen näkökohdat
ovat luonteva ja pysyvä osa niitä. Sen mukaan kunkin maan tulee ottaa
käyttöönsä kouluissa ja korkeakouluissa kestävän kehityksen
toimintaohjelma. Ohjelmassa esitetään myös tavoitteita ja toimia
vapaalle sivistystyölle ja tutkimukselle. Baltic 21E -ohjelma
edellyttää tulosten säännöllistä arviointia, joiden perusteella
voidaan jatkossa asettaa uusia tavoitteita. Ohjelman tavoitteena on
edistää myös kestävään kehitykseen liittyvää yhteistyötä
Itämeren maiden kesken.
Ehdotus ohjelman käynnistämistä esiteltiin
Ajatuksen konkretisoimiseksi ja keskustelun käynnistämiseksi
Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa -työryhmä on
valmistellut ehdotuksen Baltic 21E -ohjelman toimeenpanon
käynnistämisestä Suomessa. Työryhmän lähtökohtana on perustaa
ohjelman toimeenpano koulutuksen toteuttajien ja muiden kentän
edustajien näkemyksille ja asiantuntemukselle. Ehdotusta käsiteltiin
24. lokakuuta Kansallismuseossa järjestetyssä seminaarissa
Helsingissä.
Työryhmän tavoitteena on käynnistää keskustelu ohjelman
toteuttamisesta ehdotetun käynnistämissuunnitelman pohjalta.
Lopullinen esitys Baltic 21E -ohjelman kansalliseksi
toteuttamissuunnitelmaksi ja Itämeren maiden kanssa tehtävän
yhteistyön strategiaksi sekä ehdotus ohjelman toimeenpanon
koordinoinnista jatkossa on tarkoitus laatia vuonna 2004. Jo ensi vuonna
olisi tarkoitus myös käynnistää Itämeren alueen
yhteistyöhankkeita.
Baltic 21E -ohjelman velvoitteista ensimmäinen, ja ehkä tärkein,
on sisällyttää kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa sitä
koskeviin säädöksiin tai muihin normeihin. Ohjelman
käynnistyssuunnitelmassa ehdotetaankin, että kestävän kehityksen
edistäminen koulutuksessa otettaisiin huomioon mm. seuraavassa
valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelmassa, hallituksen ohjelman valmisteluasiakirjoissa,
opetusministeriön ja Opetushallituksen strategia-asiakirjoissa sekä
valmisteltaessa opetussuunnitelmien perusteita. Lisäksi työryhmä
ehdottaa, että kestävän kehityksen edistäminen Baltic 21E -ohjelman
mukaisesti sisällytettäisiin opetusministeriön ja Opetushallituksen,
yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen tulossopimuksiin.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulisi laatia omat kestävän
kehityksen toimintasuunnitelmat, joissa otetaan huomioon Baltic 21E
-ohjelman tavoitteet ja toimintaohjelma. Koulusektorilla yhtenä
tavoitteena on etsiä uusia ratkaisuja koulun oman kestävän kehityksen
toimintaohjelman laadintaan, käyttöönottoon ja seurantaan. Myös
vapaata sivistystyötä varten tulisi laatia kestävän kehityksen
edistämisohjelma vuosille 2004-2006.
- jl
Ehdotus
käynnistyssuunnitelmaksi Baltic 21E -ohjelman toteuttamisesta on
julkaistu -opetusministeriön työryhmämuistioita -sarjassa ja se on
saatavilla opetusministeriön www-sivuilta
|