Etusivu Verkkouutiset Nuorisolain uudistaminen alkaa

Nuorisolain uudistaminen alkaa

Takaisin
verkkouutinen / webbnyhet

15-04-2014

Nuorisolaki on tarkoitus uudistaa. Valmistelu on tarkoitus tehdä avoimesti ja yhteistyössä nuorisotyön, -toimen sekä nuorisopolitiikan toimijoiden ja nuorten kanssa. Mukaan toivotaan myös nuorisotyön kanssa yhteistyötä tekevien toimialojen näkemyksiä uudistettavan lain sisällöistä. Tavoitteena on, että uudistettu nuorisolaki tulisi voimaan 1.1.2016.

Nuorisolain uudistaminen toteutetaan kahden hallituksen toimikauden aikana. Lakiuudistuksen ajankohta mahdollistaa ja edellyttää laaja-alaisen osallistumisen ja keskustelun sekä uuden tavan kerätä kaikkien toimijoiden näkemystä nuorisolain uudesta sisällöstä. Nuorisolain aiempien uudistusten yhteydessä on luotu lainsäädäntötyöhön avoimuutta ja sitä keskustelevaa työtapaa jatketaan.

Työ aloitetaan kokoamalla  erilaisilla teemakyselyillä ja tilaisuuksilla tietoa ja näkemyksiä siitä, mitkä asiat ovat uudistamisen tarpeessa.

- Toivomme myös, että kiinnostuneet kokoaisivat tahoillaan vaikka ryhmiä, jotka miettivät sisältöjä ja ehdotuksia uudistettavaan lakiin. Nyt työn alkuvaiheessa kannattaa katsetta kurottaa kauemmas ja olla avoin ideoille. Myös itse nuoret halutaan mukaan lain uudistamiseen, kertoo neuvotteleva virkamies Jaana Walldén.

Valmistelun tueksi 15.4. avattiin ensimmäiset verkkokyselyt, joista toinen koskee ehdotuksia uudistettavan nuorisolain sisällöiksi ja toinen laissa määriteltyä nuoriso-käsitteen ikärajaa. Valmisteluun liittyvää aineistoa on koottu ministeriön verkkosivuille.

Lisätietoa

Vireillä: nuorisolaki

Etusivu Verkkouutiset Nuorisolain uudistaminen alkaa