Etusivu Tiedotteet

Vuoden 2017 lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräiset yksikköhinnat vahvistettiin

tiedote / pressmeddelande
10-11-2016

Valtioneuvosto antoi torstaina asetuksen valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuodelle 2017.

Opiskelijaa kohti vahvistettu keskimääräinen yksikköhinta on lukiossa 6 145,01 ja ammatillisessa koulutuksessa 10 278,43 euroa. Taiteen perusopetuksessa opetustuntia kohti vahvistettu keskimääräinen yksikköhinta on 76,96 euroa ja kansalaisopistoissa 82,91 euroa.

Asetuksen mukaisen rahoituksen määrä on yhteensä noin 2 562 miljoonaa euroa. Valtion rahoituksen osuus on valtion talousarviossa laskennallisesti noin 863 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 keskimääräisiä yksikköhintoja koskeva laskelma perustuu vuoden
2014 toteutuneisiin käyttökustannuksiin.

Asetus tulee voimaan 1.1.2017, kuitenkin aikaisintaan vuoden 2017 valtion talousarvion hyväksymisajankohdasta lukien.

Lisätietoja: Hallitusneuvos Merja Leinonen (OKM), puh. 02953 30191

Etusivu Tiedotteet