Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen: Kokeiluilla lukioihin lisää yksilöllisiä opintopolkuja, ajattelun taitoja ja valinnaisuutta

tiedote / pressmeddelande
26-02-2016

sanni

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää haun lukion tuntijakokokeilun perjantaina. Tuntijakokokeilu tuo merkittävästi lisää valinnaisuutta opiskelijoille reaaliaineissa. Haku kokeiluun päättyy huhtikuussa ja päätökset tehdään toukokuun aikana. Kokeilu käynnistyy 1.8.2016 lukien ja kohdentuu noin 50 lukioon.

Tuntijakokokeilun tavoitteena on saada kokemuksia valinnaisemman tuntijaon ja yksilöllisempien opiskeluvalintojen toimivuudesta ja tuottaa tietoa lukion tuntijaon kehittämiseksi. Kokeilutuntijaossa pakollisten kurssien määrä laskee 30-34 kurssiin voimassa olevan tuntijaon 47-51 kurssista.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan lukiokentällä on toivottu rohkeampia uudistuksia, koska vuonna 2014 päätetyssä lukion tuntijaon muutokset jäivät pieniksi.

- Viimeksi tehdyt tuntijaon muutokset koskivat muutamia yksittäisiä aineita, mutta lukion rohkea uudistaminen jäi toteutumatta. Nyt lukion uudistaminen aloitetaan kokeilujen avulla. Valinnaisuutta on luvassa lisää, ja reaaliaineet kootaan kahdeksi kokonaisuudeksi. Opiskelijoille se merkitsee aivan uusia mahdollisuuksia syventyä opinnoissa ja rakentaa polkuja jatko-opintoihin jo lukion aikana, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Grahn-Laasosen mukaan lukion tehtävät ovat jatkossakin luoda yleissivistystä, antaa valmiuksia jatko-opintoihin ja auttaa jokaista opiskelijaa löytämään oma opintopolkunsa.

- Yleissivistys on lukion keskeisin tehtävä. Yleissivistys ei ole pelkästään tietoa, vaan myös valmiuksia ja taitoja toimia nopeasti muuttuvassa maailmassa. Siihen kuuluu kyky ajatella monipuolisesti, hahmottaa kokonaisuuksia ja havaita asioiden yhteyksiä. Myös luovan ajattelun taito on osa yleissivistystä. Tuntijakokokeilu tuo opiskelijoille lisää mahdollisuuksia syventyä opinnoissa entistä pidemmälle, mutta nämä valinnat tehdään yleissivistävien kurssien joukosta ja jatkossakin eri aineita opiskellaan monipuolisesti, ministeri Grahn-Laasonen toteaa.

Ministeri Grahn-Laasosen mukaan yleissivistykseen kuuluvat myös oppimisen ja ajattelun taidot, jotka ovat kokeilussa keskeisenä elementtinä.

- Nopeasti muuttuvassa maailmassa osa siitä, mitä olemme oppineet, vanhenee nopeasti. Kun työelämä muuttuu nopeammin kuin koskaan ja ammatteja katoaa ja uusia syntyy, omaa osaamista on kehitettävä läpi elämän. Lukion yksi tärkeä tehtävä on ruokkia uteliaisuutta ja kipinää kiinnostua maailmasta ja oppia uutta. Toisaalta tärkeää on oppia arvioimaan kriittisesti erilaista informaatiota ja oppia ymmärtämään eri lähteiden motiiveja, sanoo Grahn-Laasonen.

Kokeilu kohdentuu lukion 1.8.2016 ja 1.8.2017 aloittaviin opiskelijoihin. Opiskelijat voivat itse valita, opiskelevatko he kokeilussa olevan tuntijaon vai vuonna 2014 hyväksytyn asetuksen mukaisen tuntijaon mukaan.

Valinnaisuus koskee reaaliaineita, jotka on jaettu kahteen ryhmään: ympäristö- ja luonnontieteisiin (biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto) sekä humanistis-yhteiskunnallisiin (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto/elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia). Opiskelija valitsee halutessaan kummastakin ryhmästä vähintään 9 syventävää kurssia. Pakollisia ovat vain yksi kurssi terveystietoa ja yksi kurssi uskontoa /elämänkatsomustietoa. Kokeilun valinnaisuus ei koske muita oppiaineita ja aineryhmiä.

Kokeiluluvat myönnetään koulutuksen järjestäjille. Laissa säädettyjen kokeilun toteuttamisedellytysten lisäksi ministeriö kiinnittää huomioita muun muassa hakijan opinto-ohjauksen järjestämiseen ja sen riittävyyteen, opiskelijoiden ja opetushenkilöstön valmiuteen ja halukkuuteen osallistua kokeiluun sekä hakijan ja koulun kokemukseen lukion kehittämistyöstä. Kokeilulukioiksi valitaan noin 50 lukiota eri puolilta Suomea.

Lisätietoja:
- opetusneuvos Heikki Blom (OKM), puh. 02953 30074
- opetusneuvos Najat Ouakrim-Soivio (OKM), puh. 02953 30257
- erityisavustaja Matias Marttinen, puh. 044 269 3113
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246

Lukiokoulutuksen tuntijako ja tuntijakokeiluun liittyvät hakuasiakirjat.