Etusivu Tiedotteet Ministeri Arhinmäki myönsi lähes 12 miljoonaa euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille

Ministeri Arhinmäki myönsi lähes 12 miljoonaa euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille

tiedote / pressmeddelande
02-04-2012

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 11 727 000 euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille vuoden 2012 toimintaan. Avustuksen saa yhteensä 69 järjestöä, jotka toteuttavat toiminnallaan nuorisolain tarkoitusta ja tuottavat palveluja nuorisotyön kehittämiseksi. Avustukset jaetaan veikkausvoittovaroista.

Järjestöjen toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä on arvioitu, ja järjestöjen aktiivisuus nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa on otettu huomioon. Avustusten myöntämisessä painotetaan hallitusohjelman mukaisesti nuorten harrastuksia ja osallistumismahdollisuuksia. Keskeisenä periaatteena on myös nuorisolain arvomaailman toteuttaminen. Uusina järjestöinä valtionavustusta myönnettiin Piraattinuoret ry:lle sekä Vasemmisto-opiskelijat ry:lle.

–Taloudellinen tilanne on tiukka, joten useimpien järjestöjen avustukset joko pysyvät entisellä tasollaan tai pienenevät hieman. Tämän vuoden avustusjaossa on haluttu kuitenkin varmistaa, että hyvin toiminnaltaan kehittyneiden järjestöjen asema ei heikkenisi. Vaikka kokonaisuudessaan avustuksista on täytynyt säästää, on useiden nuorten harrastustoimintaa monipuolisesti edistävien järjestöjen avustuksia myös maltillisesti nostettu, ministeri Arhinmäki toteaa.

Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen avustusmäärärahoja on jaossa vuodelle 2012 vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna avustusten saajiin tuli kuitenkin myös muutoksia, jotka vaikuttivat kokonaisuuteen. Suuret avustuksen saajat, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry ja Setlementtinuorten liitto ry ovat siirtyneet rahoitettavaksi muista määrärahoista, mikä helpotti säästöpaineita jossain määrin.

Myönnetyt avustukset (pdf OKM:n verkkosivuilla)

Lisätietoja:
– erityisavustaja Minna Kelhä (OKM), puh. 040 687 3835, minna.kelha(at)minedu.fi
– ylitarkastaja Immo Parviainen (OKM), puh. 09 160 77361, immo.parviainen(at)minedu.fi

Etusivu Tiedotteet Ministeri Arhinmäki myönsi lähes 12 miljoonaa euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille