Lapsi- ja nuorisopolitiikan kärkeen osallisuus, yhdenvertaisuus ja arjenhallinta
Lapsi- ja nuorisopolitiikassa panostetaan lähivuosina lasten ja nuorten osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja arjenhallinnan vahvistamiseen. Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman vuosille 2012 - 2015.
Kehittämisohjelma sisältää tämän hallituskauden valtakunnalliset lapsi- ja nuorisopoliittiset
tavoitteet sekä suuntaviivat alueelliselle ja paikalliselle ohjelmatyölle. Se toteuttaa omalta
osaltaan hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen
vähentämiseksi.
Nuorisoasioista vastaavan kulttuuri- ja urheiluministerin
Paavo Arhinmäen mukaan kehittämisohjelman toimeenpanolla lisätään
yhdenvertaisuutta sekä vähennetään eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.
- Lasten ja nuorten kuuleminen on nostettu ohjelman kärkeen. Toivon, että eri ministeriöiden
hallinnonaloilla otetaan nuoria mukaan toiminnan kehittämiseen ja arviointiin. Päätöksenteossa on
huomioitava päätösten vaikutukset lapsiin ja nuoriin entistä laajemmin.
Ohjelman konkreettisista tavoitteista Arhinmäki nostaa esille tasa-arvon edistämisen
harrastusmahdollisuuksissa, rasismin vastaisen työn ja työpajatoiminnan laajentamisen koko maahan.
- Työpajatoiminnan laajentamiseen hallitus on jo varannut määrärahoja osana nuorten
yhteiskuntatakuuta, Arhinmäki muistuttaa.
Kehittämisohjelman strategiset tavoitteet ovat:
- Lapset ja nuoret kasvavat aktiivisiksi ja yhteisvastuuta kantaviksi
kansalaisiksi.
- Lapset ja nuoret voivat osallistua tasavertaisesti kulttuuri- ja liikunta- ja
vapaa-ajantoimintaan.
- Nuoret työllistyvät ja nuorten työllisyysaste paranee.
- Yhdenvertaisuus toteutuu.
- Tytöillä ja pojilla on tasa-arvoiset oikeudet ja mahdollisuudet.
- Nuorilla on mahdollisuus asua ja elää itsenäisesti.
- Kaikilla lapsilla ja nuorilla on lähtökohdistaan riippumatta mahdollisuus saada
korkeatasoinen koulutus.
- Ennaltaehkäisevillä toimilla ylläpidetään lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä.
- Lasten, nuorten ja perheiden asioita hoidetaan osaavasti ja hyvässä yhteistyössä.
Lisätietoja
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta 2012-2015 OKM:n verkkosivuilla.
-------------
Vuonna 2006 voimaan tulleen nuorisolain (72/2006) 4 §:n mukaisesti valtioneuvosto hyväksyy
joka neljäs vuosi nuorisopolitiikan kehittämisohjelman. Ohjelmaa kutsutaan lapsi- ja
nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaksi ja se sisältää nuorisolain mukaisesti tavoitteet alle
29-vuotiaiden kasvu- ja elinolojen parantamiseksi. Kehittämisohjelman toimeenpanoa arvioi
vuosittain valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ensimmäinen kehittämisohjelma koski vuosia 2007 -
2011.
Lisätietoja:
- erityisavustaja
Minna Kelhä (OKM), puh. 040 - 687 3835
- ylitarkastaja
Liisa Sahi (OKM), puh. 09 - 160 77351
- johtaja
Georg Henrik Wrede (OKM), puh. 09 - 160 77900