Ministerit Risikko ja Wallin sekä kirkkojen edustajat keskustelivat rippisalaisuudesta ja lastensuojelusta
Peruspalveluministeri Paula Risikko järjesti torstaina 27. toukokuuta keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin muun muassa lainsäädännön muuttamista sekä kirkkolain tulkinnan muuttamista ohjeistuksella. Eri ministeriöiden virkamiesten lisäksi tapaamiseen osallistuivat kirkollisasioista vastaava kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, luterilaisen kirkon tuleva arkkipiispa, Turun piispa Kari Mäkinen ja kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja sekä ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja kirkkoneuvos Risto Ikäheimo.
Keskustelussa käsiteltiin papin rippisalaisuutta ja vaitiolovelvollisuutta ja sitä, ketä ne
suojelevat. Esillä oli kirkkojen teologinen näkemys ripistä ja sielunhoidosta, jotka ovat sitä
varten, että ihminen voi selvittää asioitaan Jumalan ja ihmisten sekä tarvittaessa viranomaisten
kanssa. Lisäksi pohdittiin, miten lastensuojelua voidaan parantaa varsinkin pedofiliatapauksissa
lain tulkinnalla ja ohjeistuksella.
Lastensuojelulakia ei muuteta, muutoksia pohditaan kirkon piirissä
Tapaamisessa käytiin läpi nykyistä tilannetta hyvässä yhteistyössä keskustellen avoimesti
niistä keinoista, joilla yhteiseen tavoitteeseen lasten suojelemisesta voitaisiin päästä.
Lastensuojelulaki jättää kirkoille mahdollisuuden huolehtia lapsen edun toteutumisesta oman
säännöstönsä puitteissa.
Keskustelussa sovittiin, että kirkot selvittävät, miten on mahdollista edetä tästä eteenpäin
ja miten muissa pohjoismaissa on sovitettu yhteen lastensuojelulakia ja kirkkolakia.
”Sovimme, että painopiste on nyt kirkkojen toiminnassa. Kirkot toimivat tässä asiassa
aktiivisesti yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Asiasta järjestetään seuraava kokous syksyllä”,
ministerit Risikko ja Wallin totesivat.
Piispa Kari Mäkinen ja arkkipiispa Leo pitivät tapaamista hyvänä avauksena. Julkisuudessa on
ollut paljon epäselvyyttä ja väärää informaatiota tapaamisen tavoitteista ja rippisalaisuuden
luonteesta.
”Etsitään yhteisesti hyvää lopputulosta niin, että kirkon uskon ytimestä nouseva ripin ja
sielunhoidon ehdoton luottamuksellisuus säilyy ja palvelee lasten suojelemista", he painottivat.
Taustaa: Mitä lastensuojelulaissa ja kirkkolaissa säädetään nyt?
Lastensuojelulain mukaan seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa olevat
henkilöt ovat velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen salassapitosäännösten estämättä.
Rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta on kuitenkin voimassa,
mitä niistä erikseen säädetään tai määrätään.
Kirkkolain mukaan, jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain
mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta
viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on kerrottava hyvissä
ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai
välillisesti tule siitä ilmi. Vastaavanlainen säännös sisältyy lakiin ortodoksisesta kirkosta.
Nykyisen tulkinnan mukaan velvoite koskee ainoastaan rikosten törkeitä tekomuotoja.
Lisätietoja:
Haastattelupyynnöt piispa Kari Mäkiselle: Kirkon tiedotuskeskus: tiedottaja Tuija Helenelund
puh. 09 180 2330, 050 529 8503
Haastattelupyynnöt arkkipiispa Leolle, Jyrki Härkönen, p. 020 6100 232
Haastattelupyynnöt peruspalveluministeri Paula Risikolle, ministerin sihteeri Taina Mutanen,
p. 09 160 73779
Haastattelupyynnöt kulttuuriministeri Stefan Wallinille, erityisavustaja Susanna Korpivaara,
p. 09 160 77413, 0400 322 432