Ammattiosaamisen näyttöjä ja työssäoppimista arvioitiin
Koulutuksen arviointineuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta arvioinut
ammattiosaamisen näyttöjä ja vuosina 2004 - 2006 tekemänsä työpaikalla tapahtuvan oppimisen
arvioinnin vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Arvioinnin mukaan ammattiosaamisen näytöt vahvistavat
koulutuksen työelämälähtöisyyttä ja edistävät opiskelijoiden ammattitaitoa. Näytöt ovat myös
yhtenäistäneet opiskelijan arviointia ja pienentäneet eri alojen ja tutkintojen välisiä
eroja.
Ammattiosaamisen näytöt eivät raportin mukaan yksinään edistä opiskelijoiden työhön
sijoittumista. Koulutuksen järjestäjien mielestä työssäoppimisella on suurempi merkitys
työllistymiseen kuin näytöillä.
Arvioinnin mukaan näyttöjä tulisi kehittää työssäoppimisen ja opiskelijan arvioinnin osana.
Myös ammattiosaamisen näyttöjen seuranta ja arviointi sekä oppimistulosten arviointi nähdään
kehittämiskohteina. Osa koulutuksen järjestäjistä kaipaa kansalliseen ohjaukseen konkreettisia
neuvoja sekä selkeämpiä ohjeita ja aineistoja.
Työssäoppimisen avulla koulutuksen työelämälähtöisyys on niin ikään lisääntynyt.
Työssäoppimista koskevat suositukset ovat toteutuneet hyvin. Koulutuksen järjestäjien mielestä
työssäoppiminen on vakiintunut normaaliksi toiminnaksi, joka kehittyy edelleen ammattiosaamisen
näyttöjen myötä.
Kehittämiskohteina nähdään pedagoginen johtaminen sekä eri koulutusmuotojen ja -tasojen
raja-aitojen madaltaminen. Myös koulutuksen järjestäjien itsearviointia, seurantaa ja
palautejärjestelmiä tulisi kehittää.
Arviointi paljastaa koulutettujen työpaikkaohjaajien lisätarpeen, erityisesti
luonnontieteiden alalla ja kulttuurialalla. Koulutettu työpaikkaohjaaja puuttui kaikkiaan 67
prosentissa työssäoppimispaikoista. Myös opettajien työelämäjaksojen tarve on suurempi kuin mihin
resurssit riittävät.
- - -
Ammattiosaamisen näytöt otettiin käyttöön ammatillisissa perustutkinnoissa vuonna 2006.
Näytöissä opiskelijat osoittavat osaamistaan aidoissa työelämän tilanteissa.
- - -
Lisätietoja:
- opetusneuvos
Seija Rasku (opetus- ja kulttuuriministeriö), puh. 09 160 76963
- pääsuunnittelija
Anu Räisänen (Koulutuksen arviointineuvosto), puh. 050 568 5367
Arviointiraportit ovat luettavissa Koulutuksen arviointineuvoston www-osoitteessa:
http://www.edev.fi/portal/julkaisu











