Etusivu
Tiedotteet
Valtioneuvosto päätti Suomen koulutusvientistrategiasta

tiedote
/ pressmeddelande
29-04-2010
Valtioneuvosto teki torstaina yleisistunnossaan periaatepäätöksen koulutusvientiä koskevista
strategisista linjauksista. Tavoitteena on, että Suomi on yksi maailman johtavista koulutukseen ja
koulutusjärjestelmän laatuun perustuvista talouksista, ja että koulutuksen osuus Suomen
kokonaisviennistä kasvaa merkittävästi vuoteen 2015 mennessä.
Yhteistoiminnan tehostamiseksi alalle rakennetaan yritysklusteri. Yksityisen ja julkisen sektorin tehokkaalle yhteistyölle luodaan toimivat rakenteet. Hallinnonalojen yhteisin toimin edistetään mm. kotimaisen osto-osaamisen kehittämistä, koulutusosaamista osana muiden alojen vientiä, yhteistyön rakentamista ja yhteistarjoomien luomista, markkinatuntemuksen lisäämistä ja markkinoinnin kehittämistä, tuotteistamisen edistämistä, laadunvalvonnan kehittämistä, koulutusalan vientiklusterin rakentamista sekä korkeakoulujen aktivoimista vientitoimijoiksi.
Koulutusvientistrategialla ei puututa suomalaisten opiskelijoiden koulutuksen maksuttomuuteen.
Koulutusviennin strategiset linjaukset toteutetaan opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoasiainministeriön ja niiden alaisten toimijoiden yhteistyönä. Klusterin ohjausryhmän nimittää työ- ja elinkeinoministeriö. Siihen osallistuvat opetusministeriö ja ulkoasiainministeriö.
- - -
Valtioneuvosto päätti keväällä 2009 Vanhasen II hallituksen puoliväliarvioinnin yhteydessä käynnistää hankkeen koulutuksen ja suomalaisen osaamisen viennin edistämiseksi ja yritysklusterin synnyttämiseksi alalle. Valtiosihteeri Heljä Misukan vetämä työryhmä jätti esityksensä opetusministeri Virkkuselle 16.2.2010. Työryhmän päälinjaukset olivat hallituksen iltakoulun keskusteluissa 13.1. 2010. Sivistyspoliittinen ministeriryhmä käsitteli linjausesitykset 17.3.2010.
- - -
Lisätietoja: kansainvälisten asiain johtaja Jaana Palojärvi, puh. 09 160 77388
VN:n periaatepäätös (29.4.2010) ja lisätietoja koulutusviennistä
Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi. Suomen koulutusvientistrategia -työryhmäesitys (16.2.2010)