Ministerit Virkkunen ja Pekkarinen: Koulutuksesta vahva tulevaisuuden vientiala
OPETUSMINISTERIÖ
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ
Valtioneuvosto teki torstaina periaatepäätöksen suomalaista koulutusvientiä koskevista
strategisista linjauksista. Tavoitteena on, että Suomi on yksi maailman johtavista koulutukseen ja
koulutusjärjestelmän laatuun perustuvista talouksista, ja että koulutuksen osuus Suomen
kokonaisviennistä kasvaa merkittävästi vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteet toteutetaan
opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoasiainministeriön sekä muiden eri
toimijoiden yhteistyönä.
Opetusministeri
Henna Virkkunen on tyytyväinen, että koulutusviennin strategiset linjaukset ovat
valmiit. Ministeriöiden tiivis yhteistyö on hänestä tärkeää tavoitteen toteutumiseksi.
- Suomalaisnuorten menestys kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa on tehnyt Suomesta
koulutuksen mallimaan ja kiinnostus suomalaista koulujärjestelmää kohtaan on suurta. Nyt hyväksytyn
strategian tavoitteena on, että koulutusala nousisi merkittäväksi vientialaksi ja työllistäisi
jatkossa suomalaisia koulutuksen asiantuntijoita.
- Voimme viedä suomalaisia osaajia, asiantuntijoita ja opettajia ulkomaille työskentelemään
ulkomaille, mikä hyödyttää myös suomalaista koulutusjärjestelmää heidän palattuaan Suomeen.
Elinkeinoministeri
Mauri Pekkarisen mukaan koulutusviennin tavoitteena on maailmalla mainetta saaneen
suomalaisen koulutusosaamisen muuttaminen vientituotteiksi, -ratkaisuiksi ja -palveluiksi.
- Suomessa on jo esimerkiksi vahvaa osaamista koulutusteknologian alueella, kuten
oppimispeleissä ja moderneissa oppimisympäristöissä sekä langattomissa ratkaisuissa. Näitä on jo
vietykin. Vaativille asiakkaille voidaan koota erilaisia ratkaisuja ja palvelukonsepteja, jotka
sisältäisivät uutta koulutusteknologiaa ja niiden hyödyntämistä opetuksessa.
- Koulutusosaamisen vienti sopii hyvin innovaatiopolitiikan viime vuosien linjauksiin, joissa
korostetaan palvelujen edistämistä teknologian ohella. Lisäksi koulutusviennin avulla voidaan
edistää Suomen kansainvälistymiskehitystä. Kansainvälistymisen puute on todettu monissa eri
yhteyksissä suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi suurimmaksi haasteeksi.
TEM:n hallinnonalalla koulutusvientiä on jo kokeiltu Finpron käynnistämässä Future Learning
Finland -hankkeessa, jossa oli mukana parikymmentä koulutusvientialan yritystä ja toimijaa. Tekes
selvittää oppimisympäristöjen kehittämisohjelman käynnistämistä.
Lisätietoja:
- erityisavustaja
Laura Rissanen (OPM), puh. 041 540 4505
- erityisavustaja
Jyrki Peisa (TEM), puh. 050 364 0836