Etusivu
Tiedotteet
Lukukausimaksukokeilun koulutusohjelmat valittu
Lukukausimaksukokeilun koulutusohjelmat valittu
tiedote
/ pressmeddelande
24-02-2010
Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevia opiskelijoita koskeva lukukausimaksukokeilu
käynnistyy yhdeksässä yliopistossa ja kymmenessä ammattikorkeakoulussa. Yhteensä kokeiluun
osallistuu 130 koulutusohjelmaa. Vuonna 2010 alle puolet kokeilun ohjelmista on maksullisia, muissa
maksujen perimisen on tarkoitus käynnistyä myöhemmin kokeilun aikana. Kokeilu päättyy vuoden 2014
lopussa.
Lukukausimaksujen perimisen edellytyksenä on, että korkeakoululla on apurahajärjestelmä, jolla
voidaan tarvittaessa tukea maksullisiin koulutusohjelmiin osallistuvien opiskelijoiden
opiskelua.
Korkeakoulut voivat itse määritellä perittävien maksujen suuruuden. Kokeilun aikana yliopistot
ja ammattikorkeakoulut voivat periä maksuja vieraskieliseen ylempään korkeakoulututkintoon
johtavaan koulutusohjelmaan hyväksytyltä ETA-alueen ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta. Maksua ei
voida periä ETA-alueen tai Euroopan unionin kansalaiselta eikä opiskelijalta, jolla on
ulkomaalaislaissa säädetty oikeus pysyvään oleskeluun Suomessa.
Kokeilun aikana selvitetään, miten maksulliset koulutusohjelmat vaikuttavat korkeakoulujen
kansainvälistymiseen, suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimaan, opiskelijavirtoihin ja
vieraskielisen korkeakoulutuksen laatuun. Opetusministeriö asetti lokakuussa 2009 kokeilun
seurantaa ja arviointia varten työryhmän, jossa on edustajia korkeakouluista,
opiskelijajärjestöistä, korkeakoulujen arviointineuvostosta, kansainvälisen liikkuvuuden ja
yhteistyön keskus CIMOsta sekä opetusministeriöstä.
Pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaan sisältyvän lukukausimaksukokeilun
tarkoituksena on muodostaa yhdessä ulkomaille suuntautuvan tutkintoon johtavan tilauskoulutuksen
kanssa kokonaisuus, joka vahvistaa korkeakoulujen kansainvälistymistä ja laajentaa mahdollisuuksia
toimia kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla. Kokeilun edellyttämät muutokset ammattikorkeakoulu-
ja yliopistolakiin tehtiin kesällä 2009.
_ _ _
Lisätietoja:
– opetusneuvos Birgitta Vuorinen, puh. 09 160 77255, 040 566 9311
– opetusneuvos Maija Innola, puh. 09 106 77051
Etusivu
Tiedotteet
Lukukausimaksukokeilun koulutusohjelmat valittu