Wallin: Esitystä tekijänoikeuslain muuttamisesta ei viedä eteenpäin
Tutustuttuani huolellisesti lähes 300 lausuntoon, olen päättänyt, että en esitä muutoksia tekijänoikeuslakiin, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, joka vastaa tekijänoikeusasioista opetusministeriössä.
- Kun virkamiestyöryhmän esitys työ- ja virkasuhteessa luotuja teoksia koskevista tekijänoikeuksista luovutettiin 4.11.2009, korostin että se oli virkamiesesitys ja että poliittisten johtopäätösten aika on vasta laajan lausuntokierroksen jälkeen. Esitys lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle, joka päättyi 7. joulukuuta.
- Tekijänoikeusasioista vastaava hallituksen ministeriryhmä, jota johdan, on keskustellut
asiasta ja olen torstai-aamupäivän aikana kertonut ryhmän ministereille päätöksestäni.
Päätökselleni on useita perusteluita, sanoo Wallin.
- Lausuntokierroksella esitystä arvosteli erityisesti taidekenttä, mutta tosiasiassa myös
työnantajat. Toiset katsoivat, että esitys ei mennyt riittävän pitkälle ja he halusivat vahvistaa
työnantajan mahdollisuutta hyödyntää teosta. Toiset puolestaan näkivät, että ehdotus meni aivan
liian pitkälle ja heikentää työntekijöiden sopimusoikeudellista asemaa.
- Arvioni mukaan tämänhetkiset suuret näkemyserot tekevät mahdottomaksi löytää onnistunutta
kompromissiratkaisua, joka hämärtämisen sijaan selventäisi voimassa olevaa oikeuskäytäntöä.
Nykytila pitää tosin sisällään harmaita alueita, mutta kun ei voida olla varmoja, että lakiesitys
tarjoaisi oikeita ratkaisuja eikä uusia tulkintaongelmia, ei ole syytä antaa esitystä, sanoo
Wallin.
- Tällä hallituskaudella on kulttuuriin ja luovaan talouteen panostettu, myös
taloudellisesti. Valtion kulttuuribudjetti on kasvanut 37 prosenttia, kulttuurin tekijöiden
sosiaaliturvaa on parannettu ja kulttuurin yhteiskunnallinen painaoarvo on vahvistunut. Siksi
olisikin epäloogista esittää tekijänoikeuslakiin muutosta, jonka epäillään heikentävän luovan
kentän asemaa ja oikeuksia. Mieluummin vapauttaa kuin kahlita on kultainen sääntö ilmeisesti myös
kulttuuripolitiikassa, toteaa Wallin.
Wallinin mukaan ajankohtainen työsuhdetekijänoikeuksia koskeva lainvalmistelu ei jatku tämän
hallituksen aikana. - Minun osaltani asia on loppuun käsitelty, sanoo hän.
Lisätietoja:
- valtiosihteeri Marcus Rantala, puh. 050-354 7159
- erityisavustaja Susanna Korpivaara, puh 0400-322 432