Tanssistrategia valmis - Helsinkiin esitetään tanssitaloa
Valtion tanssitaidetoimikunnan tanssin strategia vuosille 2010–2020 on valmistunut. Strategiassa esitetään mm. tanssin talon perustamista Helsinkiin, valtakunnallista kiertueverkostoa, tanssin vapaan kentän rahoituksen parantamista sekä tanssin ottamista osaksi peruskoulujen opetussuunnitelmaa. Strategia tähtää tanssin toimintaedellytysten parantamiseen. Se luovutettiin valtiosihteeri Marcus Rantalalle tiistaina.
Tanssin talo ja kiertueverkosto parantamaan tanssin saatavuutta
Strategiassa painotetaan tanssin saatavuuden parantamista. Tanssin tarpeisiin soveltuva esitys-
ja harjoitustila tulisi rakentaa Helsinkiin, jossa valtaosa alan toimijoista on. Hanketta tulisi
valmistella Helsingin kaupungin, valtion, tanssin sekä muiden esittävän taiteen toimijoiden
yhteistyönä. Talo toimisi kotimaisen ja ulkomaisen esittävän taiteen ympärivuotisena
vierailunäyttämönä ja mahdollistaisi myös ulkomaisten vierailuesitysten järjestämisen.
Tanssin saatavuutta tulisi lisätä myös perustamalla valtakunnallinen kiertueverkosto ja
siihen liittyvä rahoitusjärjestelmä. Uudistus mahdollistaisi erikokoisten ja -tyyppisten teosten
esittämisen eri puolilla Suomea. Hanke halutaan toteuttaa yhdessä teatterikentän kanssa, sillä
puheteattereiden tilat soveltuisivat hyvin myös tanssin esittämiseen.
Kunnat tukemaan tanssitaidetta
Strategiassa kiinnitetään huomiota puhe- ja tanssiteattereiden eriarvoiseen kohteluun kunnissa.
Kuntien tulisi nostaa teatteri- ja orkesterilain piirin kuuluvien tanssiteattereiden
kuntarahoitusosuus suhteellisesti samalle tasolle puheteattereiden kanssa. Myös kuntien tuki
tanssin vapaalle kentälle on hälyttävän pieni. Tilanne on heikoin Helsingissä, missä toimii
parikymmentä vapaata tanssiryhmää.
Kuntien tulisi yhdessä alueensa tanssitoimijoiden kanssa vastata soveltuvien esitys- ja
harjoitustilojen saamisesta tanssin käyttöön. Tiloista on nyt pulaa kaikkialla maassa.
Tanssi oppiaineeksi kouluihin
Tanssi halutaan sisällyttää peruskoulun opetussuunnitelmaan itsenäisenä oppiaineena. Suurimmassa
osassa maamme kouluja tanssinopetus rajoittuu toistaiseksi muutamaan tuntiin vuodessa
liikuntatuntien yhteydessä. Tanssi tukee monipuolisesti lapsen psyykkistä ja fyysistä kehitystä ja
itseilmaisua sekä tukee myönteistä asennetta liikuntaan ja omasta kehosta ja terveydestä
huolehtimiseen.
Toiminnan laadullista arviointia kehitettävä
Teatteri- ja orkesterilain mukaista valtionosuutta saavien tanssiteattereiden sekä tanssin
aluekeskusten rahoituksesta päätettäessä tulee strategian mukaan arvioida myös toiminnan laatua.
Korkeatasoisia ryhmiä on kannustettava harkinnanvaraisella tuella. Vapaalle kentälle halutaan luoda
kolmiportainen rahoitusjärjestelmä, jossa ryhmät voivat saada useampivuotista määräaikaista
rahoitusta toimintaansa.
- - -
Tanssitaidetoimikunnan strategiatyöstä vastasi toimikunnan jäsenistä ja ulkopuolisista
asiantuntijoista koostunut työryhmä, joka aloitti työnsä keväällä 2008. Tanssin tiedotuskeskus
tulee toteuttamaan vuonna 2010 strategian teemoihin liittyvän seminaarisarjan.
- - -
Lisätietoja:
- valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtaja Johanna Laakkonen, puh. 040-7034 937
- taidesihteeri Mari Karikoski puh. (09) 1607 7064
Julkaisu Tanssissa on tulevaisuus. Tanssin visio ja strategia 2010–2020 on luettavissa
julkistamisen taiteen keskustoimikunnan internet-sivuilta
www.taiteenkeskustoimikunta.fi
Tanssin strategia vuosille 2010–2020 luovutetaan valtiosihteeri Marcus Rantalalle tiistaina
8.12.2009 klo 9 opetusministeriö, neuvotteluhuone Kalevala, Meritullinkatu 10, Helsinki











