Etusivu Tiedotteet Alueellisille taidetoimikunnille uudet jäsenet

Alueellisille taidetoimikunnille uudet jäsenet

tiedote / pressmeddelande
21-12-2009

Opetusministeriö on nimennyt alueellisten taidetoimikuntien (13) jäsenet ensi vuoden alusta alkavalle kolmivuotiskaudelle. Lain mukaan opetusministeriö määrää alueellisen taidetoimikunnan jäsenet alueellisia taiteen ja kulttuurin järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden ehdottamista henkilöistä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikunta valitsee keskuudestaan.

Alueellisiin taidetoimikuntiin voidaan sama henkilö nimittää enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi ja sen jälkeen aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua uudelleen. Alueellisten taidetoimikuntien jäseniä nimitettäessä on otettu huomioon mm. taiteen eri alojen ja koulutuksen asiantuntemus, alueelliset, kielelliset ja tasa-arvoon liittyvät näkökohdat sekä toimikuntien työn jatkuvuus.

Alueellisten taidetoimikuntien kokoonpano kaudella 1.1.2010−31.12.2012

Etelä-Savon taidetoimikunta

• Fanny Gurevitsch, rehtori, tanssitaiteilija, Mikkeli
• Pirkko Heikkinen, lehtori, kriitikko, Mikkeli
• Juhani Joensuu, ohjaaja, Pieksämäki
• Matti Karttunen, museonjohtaja, Mikkeli
• Kaisu Keski-Laturi, koulutusjohtaja, Savonlinna
• Timo Keski-Orvola, yrittäjä, Savonlinna
• Jaakko Merenmies, arkkitehti, Mikkeli
• Chieko Okabe-Silvasti, laulupedagogi, oopperalaulaja, Savonlinna
• Kirsimaria E. Törönen-Ripatti, kuvataiteilija, Mikkeli

Hämeen taidetoimikunta

• Marja-Liisa Jokitalo, kuvataiteilija, Lahti
• Juha Laurikainen, muotoilija, koulutusohjelmajohtaja, Hämeenlinna
• Piia Leppä, opettaja, Forssa
• Harri Lidsle, muusikko, Lahti
• Sakari Nenye, valokuvaaja, Lahti
• Pia Poutanen, rehtori, tanssija, Lahti
• Merja Uotila, dramaturgi, kirjailija, Hämeenlinna
• Esa Vienamo, toiminnanjohtaja, Hattula
• Hannele Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja, Loppi

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta

• Reetta Ahonen, kuvataiteilija, Imatra
• Tibor Boganyi, kapellimestari, Lappeenranta
• Hannele Dolk, musiikkiopiston rehtori, musiikkikriitikko, Kotka
• Päivi Eronen, valokuvataiteilija, Imatra
• Kirsi Herala, toiminnanjohtaja, Kouvola
• Kimmo Heikkilä, muotoilija, Lappeenranta
• Olavi Heino, kuvataiteilija, Kotka
• Anna-Maija Issakainen, taiteen tohtori, Kouvola
• Petri Liukkonen, kirjallisuuskriitikko, Kouvola

Keski-Suomen taidetoimikunta

• Jouni Huhtaniemi, markkinointipäällikkö, Jyväskylä
• Raija Manninen, museolehtori, Jyväskylä
• Turkka Manninen, lehtori, Muurame
• Risto Niemi-Pynttäri, FT, yliassistentti, Petäjävesi
• Raija Partanen, projektipäällikkö, Jyväskylä
• Pentti Ronkanen, kaupunginkirjaston musiikkiosaston johtaja, Äänekoski
• Vilja Ruokolainen, tuottaja, Jyväskylä
• Seppo Uuranmäki, kuvataiteilija, Jyväskylä
• Sisko Vähämäki, mediakasvattaja, Jyväskylä

Lapin taidetoimikunta

• Titta Court, tanssija, Tornio
• Tuija Hautala-Hirvioja, taidehistorian professori, Rovaniemi
• Riikkamaaria Jokiaho, TaM, Kolari
• Matti Kaarlejärvi, lausuntataiteilija, kustantaja, Ranua
• Eino Kivelä, muusikko, Salla
• Markku Kokkola, FM, Kemi
• Merja Leinonen, kulttuurisihteeri, Sodankylä
• Liisa Penttilä, teatteri-ilmaisun ohjaaja, Rovaniemi
• Vesa-Matti Tastula, musiikinopettaja, Enontekiö
• Elle Valkeapää, artesaani, Inari

Oulun läänin taidetoimikunta

• Heikki Aranne, taidemuseon johtaja, Kajaani
• Helena Jäykkä, toiminnanjohtaja, Oulu
• Tuulikki Karjalainen, FM, kamarineuvos, Kuhmo
• Mikko Korsulainen, näyttelijä, Oulu
• Reijo Kossi, musiikinopettaja, Pudasjärvi
• Juha Laakso, taidegraafikko, kuvataideopettaja, Raahe
• Moosa Myllykangas, TaM, Oulu
• Pekka Pirhonen, kulttuuritoimenjohtaja, Kuusamo
• Varpu Vilkuna-Uusitalo, kirjailija, Nivala

Pirkanmaan taidetoimikunta

• Juha Elomäki, teatteripäällikkö, Tampere
• Otto Huttunen, yliopettaja, Mänttä-Vilppula
• Elina Jakowleva, toiminnanjohtaja, tanssija-koreografi, Ylöjärvi
• Kaarina Karjula, ilmaisuaineiden opettaja, Sastamala
• Tiina Lamminen, taidemaalari, Tampere
• Janne Salokannel, muotoilija, Ikaalinen
• Juha Siro, kirjailija, graafinen suunnittelija, Tampere
• Pertti Timonen, dosentti, Tampere
• Laura Uimonen, toiminnanjohtaja, Valkeakoski

Pohjanmaan taidetoimikunta

• Hannu Björkbacka, elokuvakriitikko, Kokkola
• Elina Försti, kuvataiteilija, Alajärvi
• Arto Hauru, koristeveistomestari, Jurva
• Martti Laaksonen, professori, Sulva
• Eija Irmeli Lahti, näyttelijä, Seinäjoki
• Gunilla Lång-Kivilinna, arkitekt, Solf
• Veli Ranta-Ojala, kirjailija, Toholampi
• Mats Sandström, valokuvaaja, Nykarleby
• Mika Virkkala, projektipäällikkö, Seinäjoki
• Mia Wiik, tanssipedagogi, Vaasa

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta

• Jyrki Haapala, tanssitaiteilija, Outokumpu
• Marjo Hallila, muotoilija, Joensuu
• Kari Hammarberg, arkkitehti, Joensuu
• Tuire Hindikka, suunnittelijaopettaja, Joensuu
• Simo Häyrynen, tutkijatohtori, Joensuu
• Sanna Kurki-Suonio, muusikko, musiikin tohtori, Joensuu
• Ari Matikainen, ohjaaja, Joensuu
• Laura Melkinen, kuvataiteilija, Joensuu
• Matti Mäkelä, kirjailija, Joensuu

Pohjois-Savon taidetoimikunta

• Johanna Frigård, toiminnanjohtaja, Kuopio
• Tuula Hara, kuvataiteilija, Kuopio
• Juha Hilander, musiikinlehtori, kuoronjohtaja, Siilinjärvi
• Reijo Myllynen, rakennussuunnittelija, Iisalmi
• Eeri Pihlajakari, lehtori, Kuopio
• Seija Pitkänen, näyttelijä, Kuopio
• Jouni Tossavainen, kirjailija, Kuopio
• Jyri Wuorisalo, toimitusjohtaja, Kuopio
• Eija Vähälä, kehittämispäällikkö, Kuopio

Satakunnan taidetoimikunta

• Päivi Granö, FT, Rauma
• Vesa Haltsonen, näyttelijä, Pori
• Jarmo Huida, kriitikko, Pori
• Tapio Koivukari, kirjailija, Rauma
• Talvikki Lehtinen, kuvataiteilija, Kankaanpää
• Liisa Nummelin, rakennustutkija, Pori
• Markku Ollila, musiikin lehtori, Harjavalta
• Emma Susi, FM, Pori
• Riikka Turtiainen, digitaalisen kulttuurin tutkija, Pori

Uudenmaan taidetoimikunta

• Vesa Haapala, kirjailija, yliopiston lehtori, Vantaa
• Petri Hytönen, taidemaalari, Porvoo
• Turkka Keinonen, professori, Helsinki
• Hanna Kosonen, intendentti, Helsinki
• Jouni Mykkänen, valt.maisteri, Espoo
• Sari Palosaari, kuvataiteilija, Helsinki
• Kati Rapia, kuvataiteilija, Loviisa
• Sami Saikkonen, tanssija-koreografi, Helsinki
• Pirjo Sanaksenaho, arkkitehti, Espoo
• Milja Sarkola, teaterregissör, Helsingfors

Varsinais-Suomen taidetoimikunta

• Vesa Aaltonen, valokuvaaja, Turku
• Tuula Amberla, kirjastonhoitaja, Laitila
• Lasse Fagerström, skådespelare, Åbo
• Irmeli Haapanen, kulttuuritoimittaja, Parainen
• Marko Heikura, musiikinopettaja, Salo
• Elina Kinnunen, koruseppä, Loimaa
• Kari Levola, kirjailija, Raisio
• Hanna Nurminen, toiminnanjohtaja, Merimasku
• Mikko Paakkola, kuvataiteilija, Turku
• Tarja Yoken, yliopettaja, Turku

-- -- --

Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos Liisa-Maria Hakala-Zilliacus, puh. 09-160 77497

pm

Etusivu Tiedotteet Alueellisille taidetoimikunnille uudet jäsenet