Visuaalisten alojen taidepoliittinen ohjelma valmis
Opetusministeriön valmistelemassa visuaalisten alojen taidepoliittisessa ohjelmassa ehdotetaan kaikkiaan 61 toimenpidettä alan edistämiseksi. Visuaalisten taiteiden rahoitusta tulee lisätä ja taidekasvatuksen asemaa kouluopetuksessa vahvistaa. Ohjelma luovutettiin valtiosihteeri Marcus Rantalalle keskiviikkona.
Visuaalisten taiteiden rahoitus on vaatimatonta muihin taiteenaloihin verrattuna, koska alalla
ei ole vastaavia työpaikkoja ja henkilöstökuluja kuin teattereissa ja orkestereissa. Vapaan
taidekentän tukemiseksi tarvitaankin työryhmän mielestä tuntuva tasokorotus.
Visuaalisten alojen taiteilijoiden toimeentulo muodostuu monesta lähteestä: taiteellisesta
työstä, opetus- tai muusta palkkatyöstä ja apurahoista. Valtion taiteilija-apurahojen määrät
kuvataiteilijoille ja taidekäsityöläisille tulisi kaksinkertaistaa, jotta heillä olisi samat
mahdollisuudet apurahaan kuin muilla taiteenaloilla. Kaikista valtion taiteilija-apurahan
hakijoista noin puolet edustaa visuaalista alaa, apurahan saajista vain kolmannes.
Taideopetus huomioitava perusopetuksen tuntijaossa
Työryhmä esittää, että kuvataidetta opetettaisiin tulevaisuudessa kaikille peruskoulujen
oppilaille kaikilla vuosiluokilla ja opetuksesta huolehtisi kuvataiteen aineopettaja. Asia tulisi
huomioida seuraavassa tuntijakouudistuksessa.
Myös visuaalinen lukutaito ja medialukutaito nähdään välttämättömiksi kansalaistaidoiksi.
Teknologisen kehityksen myötä näköärsykkeet ovat moninkertaistuneet. Helsingin Sanomat nosti
hiljattain esille uskonnollisen lukutaidon, jolla viitattiin italialaisten koululuokkien seinillä
oleviin krusifikseihin. Lehden mukaan lapset joutuvat päivittäin tahtomattaan myös muiden viestien
kanssa tekemisiin, kuten seksististen tai väkivaltaan viittaavien kaupallisten viestien kanssa.
Suomessa on tällä hetkellä enemmän koulutettuja visuaalisten taiteiden ammattilaisia kuin
koskaan ennen. Niinpä mahdollisuudet visuaalisen elinympäristön tietoiselle kehittämiselle ovat
olemassa, työryhmä muistuttaa.
Uusia markkinointikeinoja taiteeseen tarvitaan
Taiteen ja suuren yleisön välistä kuilua olisi työryhmän mielestä kurottava umpeen. Keinoiksi
ehdotetaan uusia markkinointikeinoja ja matalan kynnyksen tiloja ja tilanteita, joissa yleisö ja
taide kohtaisivat. Alan harrastustoiminta on laajaa, galleriakierrokset ja ateljeevierailut
keräävät yleisöä, taiteen ostamista sen sijaan vierastetaan. Lisäksi tulisi selvittää, miten
taiteen verovähennysoikeus vaikuttaisi yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden taideostoihin.
Visuaalisten taiteiden aluekeskuksia olisi perustettava kehittämään taiteen lainaus- ja
myyntitoimintaa. Samoin tulisi perustaa visuaalisten taiteiden tiedotuskeskus. Se kokoaisi laajan
kentän yhteen ja julkaisisi alan tiedotuslehteä.
- - -
Visuaalisten alojen taidepoliittisen ohjelman työryhmä aloitti työskentelynsä elokuussa 2008.
Työryhmän puheenjohtajana toimi museonjohtaja Markku Valkonen Espoon modernin taiteen museo
EMMA:sta. Sihteerinä toimi taidesihteeri Ansa Aarnio.
Työryhmän työ kattoi visuaaliset alat laajasti. Siihen sisältyvät maalaustaide, kuvanveisto,
grafiikka, valokuva-, media- ja sarjakuvataide, taidekäsityö, performanssi ja paikkasidonnaiset
taiteet (ympäristö- ja yhteisötaide) sekä monet muut nykytaiteen piirissä kehittyvät ilmiöt.
- - -
Lisätietoja: taidesihteeri
Ansa Aarnio, puh. (09) 1607 7945, 040 777 0169
Julkaisu
Päin näköä! Visuaalisten alojen taidepoliittinen ohjelma – Mitt i synen! De visuella
branschernas konstpolitiska program
jo
Visuaalisten alojen taidepoliittinen ohjelma luovutetaan valtiosihteeri Marcus Rantalalle
keskiviikkona 18.11.2009 klo 11.00 opetusministeriön kokoushuone Vellamo, Meritullinkatu 10,
Helsinki











