Opetusministeri Virkkunen: Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen etenee
Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä korkeakoulu- ja tutkimuslaitosverkon tiivistäminen on lähivuosien tärkein korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tehtävä. Virkkunen kommentoi Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää koskevan kansainvälisen arviointiryhmän esityksiä keskiviikkona Helsingissä.
Arviointiryhmän mukaan yliopistouudistus on tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kannalta
erittäin tärkeä asia. Uudistuksessa tulisi kuitenkin siirtyä nopeasti seuraavaan vaiheeseen,
korkeakoulusektorin rakenteiden uudistamiseen, ammattikorkeakoulujen roolin täsmentämiseen ja
korkeakoulujärjestelmän hajanaisuuden vähentämiseen.
- Opetusministeriö valmistelee luonnoksen korkeakoulujen rakenteellisesta kehittämisestä
huhtikuun loppuun mennessä. Tavoitteena on, että ministeriön ja tutkimus- ja innovaationeuvoston
työstämä rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelma valmistuisi loppuvuodesta 2010. Tämän
jälkeen ryhdytään toimeenpanoon mm. korkeakoulujen sopimusneuvotteluissa.
Virkkusen mukaan rakenteellisella kehittämisellä korkeakouluyksiköistä muodostetaan
monipuolisia ja korkealaatuiseen toimintaan kykeneviä kokonaisuuksia.
Arviointiryhmän mukaan Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta on vähemmän kansainvälistynyt
kuin usein ajatellaan. Virkkunen muistuttaa, että yliopistojen rahoitusmallin uudistamisen
yhteydessä opetusministeriö lisäsi kansainvälisyyttä kuvaavien mittarien painoa. Korkeakoulujen ja
sidosryhmien kanssa valmisteltiin korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia.
- Kansainvälistyminen ja laatu kuuluvat yhteen. Kansainvälistyminen on keino parantaa
toimintojen laatua. Oman toiminnan korkea laatu on edellytys sille, että pääsee mukaan parhaisiin
kansainvälisiin tutkimus- ja innovaatioverkostoihin.
Virkkunen puhui seminaarissa myös yliopistojen uudesta rahoitusmallista.
- Lähtökohtana on, että nyt muutosvaiheessa minkään yliopiston rahoitus ei olennaisesti
muutu. Seuraavina vuosina laadun ja vaikuttavuuden merkitys rahoituksen määräytymisperusteissa
vahvistuu, Virkkunen jatkaa.
Lisätietoa innovaatiojärjestelmän kv. arvioinnista:
http://www.evaluation.fi/
Lisätietoja: erityisavustaja
Laura Rissanen, puh. 041 540 4505
jo
Opetusministeri Henna Virkkunen Suomen innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin
julkistamisseminaarissa International Evaluation of the Finnish National Innovation System
keskiviikkona 28.10.2009 klo 14.30 Kalastajatorppa, Helsinki











