Kansainvälinen arviointiryhmä: Suomalainen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä on suurten uudistusten tarpeessa
Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä on suurten uudistusten keskellä ja niiden tarpeessa.
Uusi kansallinen innovaatiostrategia, yliopistouudistus sekä monet tutkimus- ja
rahoitusjärjestelmän muutokset vievät innovaatio- ja tutkimuspolitiikkaamme uuteen suuntaan. Näin
todetaan laajassa kansainvälisessä arvioinnissa, joka julkistettiin 28.10.2009 Helsingissä
pidetyssä seminaarissa. Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin on
tehnyt professori Reinhilde Veugelersin johdolla toiminut laaja kansainvälinen arviointiryhmä.
Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää on pidetty kansainvälisissä vertailuissa hyvin
toimivana ja tehokkaana. Monien tieteen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan indikaattoreiden mukaan
Suomen kansainvälinen asema on kuitenkin alkanut 2000-luvulla heikentyä.
Arviointiryhmä nostaa raportissaan esille ongelmakohtia, joihin tutkimus- ja
innovaatiojärjestelmän tulevan toiminnan kannalta on tarpeen tarttua. Näihin esitetään ratkaisuja
ja toimenpidesuosituksia koko järjestelmän näkökulmasta. Arviointi ei kohdistu yksittäisiin
organisaatioihin, vaan järjestelmään ja sen toimivuuteen kokonaisuutena.
Tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä on hajanainen ja heikosti kansainvälistynyt
Arvioinnin mukaan tutkimus- ja innovaatiojärjestelmämme on monimutkainen ja hajanainen. Tämä
koskee erityisesti yritystukijärjestelmää. Myös yritykset – erityisesti pienet ja aloittavat –
kokevat järjestelmän mutkikkaaksi.
Haasteita on erityisesti innovaatio- ja yritystoiminnan alueellisessa tukemisessa.
Järjestelmässä on päällekkäisyyttä ja toimijoiden työnjako on välillä epäselvä. Arviointipaneeli
ehdottaa jäsentelyä, jonka pohjalta koko elinkeinopolitiikka ja siihen liittyvät tuet ja palvelut
voitaisiin organisoida uudelleen. Tämä tarkoittaa myös eräiden olemassa olevien organisaatioiden
yhdistämistä tai lakkauttamista.
Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin usein
ajatellaan. Suomi taloutena on vähemmän kansainvälistynyt kuin esimerkiksi muut Pohjoismaat. Suomi
ei ole houkutteleva maa ulkomaisille tutkijoille tai hyvin koulutetuille asiantuntijoille. Maa ei
houkuttele ulkomaisia osaamisintensiivisiä yrityksiä tai niiden tutkimustoimintaa.
Tutkijaliikkuvuus Suomeen ja Suomesta on viime vuosina vähentynyt. Tänne on syntynyt vain hyvin
vähän globaalisti suuntautunutta yrittäjyyttä.
Paneeli ehdottaa voimakkaita kannusteita tutkijaliikkuvuuden lisäämiseksi sekä yliopistojen
ja tutkimuslaitosten kansainvälistymiseksi. Myös yritysten kansainvälistymisen edistämistä tulisi
tehostaa. Nyt kansainvälistymisen edistäminen on hajautunut liian moneen organisaatioon. Pienen
maan tulisi mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää globaalisti tuotettua tietoa. Vaikka Suomessa
tutkimus- ja kehitysinvestointien suhde bruttokansantuotteeseen on maailman korkeimpia, maan osuus
maailmassa tuotetusta tiedosta on vain puolen prosentin luokkaa.
Alueellinen ulottuvuus on vahva, mutta heikosti kansalliseen politiikkaan nivottu
Innovaatiopolitiikassa on voimakas alueellinen ulottuvuus, mutta sitä ei ole kovin vahvasti
nivottu kansalliseen politiikkaan. Koulutusjärjestelmä on alueellisesti erittäin kattava: Suomessa
on noin sata korkeamman opetuksen toimipistettä, kun mukaan luetaan yliopistot, ammattikorkeakoulut
sekä yliopistojen sivutoimipisteet. Maassa on myös useita satoja erilaisia alueellisen
innovaatiopolitiikan organisaatiota.
Kunnat ovat tulleet voimakkaasti innovaatiopolitiikan toimijoiksi. Lisäksi kansalliseen
innovaatiotukeen liittyy alueellinen ulottuvuus: kasvukeskusten ulkopuolelle menevät tuet näyttävät
arvioinnin yhteydessä tehdyn analyysin mukaan hidastavan tuottavuuskasvua. Tämä johtuu pääosin
siitä, että alueilla ei ole sellaista tuotantorakennetta tai mekanismeja, joiden kautta julkinen
t&k-rahoitus lisäisi tuottavuuskasvua.
Arvioijat katsovat, että kansallista innovaatiopolitiikkaa ei tulisi käyttää aluepolitiikan
välineenä. Alueiden välisiä eroja tulisi tasoittaa muilla keinoin. Innovaatiopolitiikan tulisi olla
läpinäkyvää.
Kasvuyrittäjyyttä ja kasvuhakuisten yritysten syntymisen tuki on hajautunut eri
organisaatioihin. Arviointipaneeli ehdottaa tähän radikaaleja muutoksia. Yritysten kasvua tulisi
edistää niin yksilöiden kuin yritysten verokannusteiden avulla. Kannustimien tulisi palkita suoraan
kasvua, ei kohdistua tuotantopanoksiin. Valtiovarainministeriön tulisi olla aktiivisesti mukana
kasvuyrittäjyyden edistämisessä sekä innovaatiopolitiikassa yleisemminkin.
Yliopistouudistuksen jälkeen siirryttävä korkeakoulusektorin uudistamiseen
Arviointiryhmän mukaan meneillään oleva yliopistouudistus on koko tutkimus- ja
innovaatiojärjestelmän kannalta erittäin tärkeä. Se tukee monia muita meneillään olevia uudistuksia
ja koko tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kehittämistavoitteita.
Yliopistouudistuksessa tulisi nopeasti siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli korkeakoulusektorin
rakenteiden uudistamiseen. Se tarkoittaisi ammattikorkeakoulujen roolin täsmentämistä ja
korkeakoulujärjestelmän hajanaisuuden vähentämistä.
Yliopistojen laitoskoko on Suomessa hyvin pieni ja erikoistuminen vähäistä. Tämä selittää
osin heikkoa kansainväistymistä ja tutkimuksen laadun parantamiseen kohdistuvaa painetta.
Ammattikorkeakoulujen tulisi keskittyä alkuperäisen tehtävänsä mukaisesti palvelemaan alueellisia
tarpeita eli keskittyä soveltavaan tutkimukseen ja käytäntöä palvelevaan opetukseen.
Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka kokeilevampaan toimintatapaan ja
riskinottoon
Sektoritutkimuksen uudistaminen on tavoitteista huolimatta edennyt hitaasti. Paneeli
ehdottaa, että lähempänä perustutkimusta oleva osa sektoritutkimuslaitosten työstä siirretään
yliopistoihin ja nykyisten 18 laitoksen sijaan muodostetaan 4-5 tutkimuslaitosta, joihin jäljelle
jäävä tutkimus keskittyisi.
Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa ei ole riittävää yli ministeriörajojen menevää
koordinaatiota ja päätöksentekoa. Tätä osoittavat esimerkiksi ongelmat sektoritutkimuksen
uudistamisessa. Arviointipaneeli ehdottaa ongelmaa ratkaistavaksi tutkimus- ja innovaationeuvoston
tehtäviä muuttamalla.
Suomen talous on monilla sektoreilla lähellä teknologian ja tuottavuuden eturintamaa, minkä
vuoksi tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa tulisi siirtyä nykyistä enemmän kokeilevaan ja suurempaa
riskinottoa sisältävään toimintatapaan.
Suomessa on valmiutta tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän uudistamiseen
Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää tulisi selkeyttää niin, että se vastaa paremmin
tulevaisuuden tarpeita sekä vähentää järjestelmän monimutkaisuutta ja päällekkäisyyksiä. Muutosten
toteuttaminen on pitkäaikainen ja moni osin kipeäkin prosessi. Se on kuitenkin tarpeellinen.
Paneelin tekemän laajan kyselyn mukaan järjestelmäuudistuksiin ollaan Suomessa valmiita ja niitä
toivotaan. Lähtökohdat muutoksiin ovat siis hyvät.
Uudistuksia tehtäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota eri ministeriöiden, erityisesti
opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön, keskinäiseen
yhteistyöhön ja työnjakoon.
Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kansainvälinen arviointi perustuu useisiin
taustaselvityksiin ja -analyyseihin sekä kansainväliseen vertailuaineistoon. Arviointityön
tukemiseksi tehtiin yli kymmenen erillistutkimusta sekä laaja kysely Suomen innovaatiojärjestelmän
toimijoille ja yrityksille.
Arvioinnista julkaistaan 28.10.2009 seitsemän osaselvitystä sekä kaksi laajaa raporttia:
Veugelers, Aiginger, Breznitz, Edquist, Murray, Ottaviano, Hyytinen, Kangasharju, Ketokivi,
Luukkonen, Maliranta, Maula, Okko, Rouvinen, Sotarauta, Tanayama, Toivanen, Ylä-Anttila: Evaluation
of the Finnish National Innovation System – Policy Report. Taloustieto Oy (93 sivua). Lisäksi
julkaistaan samojen kirjoittajien ja kustantajan Full Report.
Kaikki arviointiin liittyvä materiaali on osoitteessa
www.tem.fi ja
www.evaluation.fi.
Lisätiedot:
- neuvotteleva virkamies Pirjo Kutinlahti, TEM, puh. 010 606 3548
- neuvotteleva virkamies Ilkka Turunen, OPM, puh. 09 1607 7299
- tutkimusjohtaja Petri Rouvinen, Etlatieto Oy, puh. 09 6099 0202
jo











